keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Liebster award -tunnustus

Sain yllätyksekseni Heidiltä Liebster award -tunnustuksen, jonka tarkoituksena on tehdä melko tuntemattomia blogeja hiukan tunnetummaksi ja ehkä saattaa niitä näkyväksi myös sellaisille, jotka eivät muuten näitä löytäisi. Käsittääkseni tunnustus on kiertänyt pidempään blogia pitäneiden keskuudessa jo useampaan otteeseen kyllästymiseen asti, mutta minulle tämä on uusi ja hauska juttu :). Kiitos siis Heidi, että valitsit minun blogini mukaan; olen ylpeä saamastani kunniasta <3! Heidin kysymykset koskevat kirjallisuutta, sillä hänen bloginsa käsittelee mielenkiintoisesti juurikin tätä aihetta.

Alla siis vastaan Heidin minulle laittamiin kysymyksiin. Kysymysten lopussa on lisää tästä tunnustuksesta sekä ohjeet, miten menetellä, jos saat tunnustuksen itsellesi. Itse joudun nyt kyllä hiukan miettimään eteenpäin laitettavia kysymyksiä ja sitä, keille tunnustuksen myöntäisin. Joten palaan siihen vielä joskus tuonnempana. Toivottavasti tällainen "harkinta-aika" on sallittua :)



1. Onko joku kirja ollut joskus niin ahdistava tai pelottava, että sinun on täytynyt jättää se kesken?

Kovasti yritin miettiä, mutta eipä taida sellaista olla. Voisin kuvitella, että jos joutuisin lukemaan jotain kovin kuivaa poliittista kirjaa, voisin aika pian kokea sen erittäin ahdistavaksi ja varmaankin jättäisin kesken.... Muuten olen kyllä huono jättämään kirjoja aloittamisen jälkeen lukematta. Vaikka olisi huonokin kirja, niin yleensä taaplaan sen kannesta kanteen; liittyyköhän siihen, että mummoni mm. marjametsässä opetti, että kaikki on poimittava järjestyksessä mätäs kerrallaan, vaikka marjat olisivat siinä kohtaa pieniä ja harvemmassa; jonkinlainen järjestyksenmukaisuus siis oltava kaikessa tekemisessä ;).

Ihan lapsuudessa koin erittäin pelottavaksi sadun, jossa jättiläisiltä katkaistiin päät niin, että ne vierivät alas mäkeä. Mutta jotenkin kaikesta pelottavuudesta huolimatta (ja ehkä juuri siksi) tuo satu houkutteli ja kiinnosti kovasti ja halusin kuulla sen äidin lukemana yhä uudestaan ja uudestaan ...olenkohan jotenkin outo?

2. Luetko kirjaa mieluiten aamulla, päivällä, iltasella vai juuri ennen nukkumaan menoa?

Aamuisin olen kyllä todella huono kirjan lukija; Hesari aamukahvin seurana houkuttelee vissiin liikaa. Ja kyllä täytyy tunnustaa, että niinä muutamina kertoina, kun olen heti herättyäni jotain kirjaa lukenut, on minulla koko päivän tunne, että olen lähtenyt liian laiskasti liikkeelle. Eli olen ehdottomasti iltalukija niin, että usein lukeminen vie mennessään ja aikakäsite katoaa kokonaan; valvominen kirjan parissa venyy siis helposti aamuyön tunneille aina viimeiseen sivuun asti ja seuraavan päivän saankin viettää melkein kirjaimellisesti silmät ristissä.

3. Luitko teini-ikäisenä kirjoja ja jos luit, mitkä olivat suosikkejasi?

Tämä on hauska kysymys; luin teininä huomattavasti enemmän, kuin nykyään ehdin. Suorastaan ahmin kirjoja :). Varhaisteininä ehdottomiin suosikkeihini kuuluivat Merri Vikin Lotta -sarjan kirjat, joita luin toinen toisensa perään. Kaipa jotenkin samaistin itseni nuoreen naisenalkuun, jolle aina sattui ja tapahtui ;). Tuli mieleeni, että miltähän Lotta -kirjat tuntuisivat nyt uudestaan luettuina; ehkäpä kokeilen jonain hiljaisena päivänä, jolloin ei ole muuta tekemistä, kuin kuluttaa aikaa (onko sellaisia?) ;). Luin myös kaikki Viisikot ja Seikkailu -sarjan osat ja paljon, paljon muuta.

Tätä ei moni tiedä, mutta minulla oli sänkyni alla kenkälaatikko, johon jemmasin saamiani nameja ja herkkuja. Niitä saattoi kertyä sinne useammilta viikoilta, sillä olin säästäväinen herkuttelija, eikä siihen aikaan saatu tai osteltu kovin kummoisia määriä karkkia kerralla (ainakaan meillä). Osa saattoi kyllä melkein vanhetakin laatikkoon, mutta kaikki sieltä tuli kuitenkin jossain vaiheessa syötyä. Makean syömisen yhdistin melkein aina lukemiseen ja illalla hämärän laskeutuessa kaivoin laatikon piilostaan sängyn alta, avasin sen varovasti, otin sieltä palan tai pari suklaata tai jotain muuta makeaa, suljin kannen ja sujautin laatikon takaisin kätköihinsä. Tämän jälkeen uppouduin kirjamaailmaan makean maku suussani viipyen.

Ainoa, mitä ahmin, oli joulupiparit! Vein niitä isot pinot jemmalaatikkooni ja sitten illan tunteina saatoi syödä hetkessä kymmenen sentin pinonkin pipareita kerrallaan; nyt muistan vielä elävästi sen tunteen, miten haukkaamani piparinpala suli suussa kitalakea vasten ja vasta sitten aivan pehmenneenä annoin itseni nielaista tuon mausteisen herkkupalan; todellista pitkitettyä ja nautinnollista herkuttelua ;). Tulisipa jo joulu...

Myöhemmässä teini-iässä vuoroon tulivat mm. Angelica -sarja sekä lukemattomat Kaari Utrion historiaan liittyvät romanttiset kirjat. Nimenikin olen muuten saanut Kaari Urion kirjasta; Sunneva Jaarlin Tytär, joka julkaistiin syntymävuotenani :). Nomen est omen ja ehkä tässä tapauksessa kirjallisuusnimen myötä minusta tuli innokas kirjojen lukija.

4. Valitsetko koskaan kirjaa kansikuvan perusteella? Entä hylkäätkö kirjan sen takia, jos kansi on epäkiinnostava?

Aikaisemmin kyllä; annoin katseeni harhailla kansikuvissa ja tein usein lukuvalinnan näkemäni perusteella. Nykyään viivyn esim. kirjastossaa pitkään yhden hyllyn äärellä ja etsiskelen mielenkiintoisia aiheita sekä luen taka- ja sisäkansien esittelytekstit ja usein lukaisen joitain otteita keskeltä kirjaakin ennen lukupäätöksen tekemistä. Näin olen löytänyt monia sellaisia mielenkiintoisia kirjoja, jotka olisin pelkän kannen perusteella jättänyt hyllyyn. Tosin edelleen saan usein huomata, että vaikka olisin lähtenyt etsiskelyssä enemmän sisällöstä liikkeelle, niin yleensä kannet osoittautuvat myös jotenkin huomioni ja kiinnostukseni herättäviksi.

5. Jos saisit säästää hyllystäsi vain viisi kirjaa, mitkä ne olisivat?

Vain viisi... ei ole helppoa, ei...

Yksi ehdoton suosikkini on Erica Bauermeisterin "Elämän lempeät maut". Aivan IHASTUTTAVA kirja isoilla kirjaimilla <3. Tässä on taasen kirja, jota en olisi ensimmäisenä käsiini varmaankaan itse haeskelemalla napannut. Mutta sain kirjan lahjaksi jouluna 2009 (kiitos äiti ja Antti!) ja siitä asti aina aika ajoin olen palannut ajatuksissani tähän niin lumoavasti erilaisista ihmisistä ja heidän tarinoistaan kertovaan, vihreäsävyisellä kannella varustettuun kirjaan. Aloitin aikanaan kirjan lukemisen skeptisesti; mikähän tämäkin on oikein olevinaan ja alku vaikutti liian erikoiselle, mutta sitten kyllä melkein heti menetin sydämeni! Tämä kirja käy päivälliseksi, välipalaksi ja etenkin jälkiruoaksi kaikille kirjallisuudella herkutteleville; eli suosittelen ehdottomasti, enkä aio koskaan luopua omasta kappaleestani muuta, kuin korkeintaan lyhytaikaiseksi lainaksi jollekin sydänystävälle, joka oikeasti ymmärtää :).


Jos pystään ruoka-aiheisissa romaaneissa, niin todella luettava kirja on myös Kate Jacobsin "Lohturuokaa". Tässä kirjassa on pastellinsävyinen houkutteleva kansi ja kirjoitustyyli on reheväsi kaikkea kuvaava. Kannattaa mutustella tämäkin opus ja nauttia sen värikkäistä käänteistä :).



Seuraavaksi on mainittava Elisabeth Noblen "Kirjeitä tyttärille". Koskettava tarina, jossa on kuvattu sekä onnea, että elämän nurjiakin puolia; voin yhtyä kirjan takakannesta löytyvään lausahdukseen; itkettää ja naurattaa vuorotellen. Lisäisin vielä tähän jatkona, että... "ja jos mahdollista, niin myös samaan aikaan". Tarinan kuvauksen perusteella ajattelin, että se olisi jotenkin liian surullinen. Mutta yllättäen se ei olekaan, vaan kuvaa aidosti elämää ja siihen liittyviä salaisuuksia ja muita paljastuksia; kirja rohkaisee elämään ja nauttimaan siitä juuri sellaisena, kuin se on :). Ja sopii siis sekä äideille, että tyttärille ;).



Hyllystäni pitäisi löytyä myös koko Camilla Läckbergin kirjatuotanto uusinta lukuunottamatta (sen lainasin kirjastosta ja sain juuri luettua loppuun). Mutta nämä teokset ovat kadonneet maailmalle; pidin niitä niin hyvinä, että laitoin kirjat kiertoon ja siellä kierrossa ne toivottavasti edelleen ilahduttaa uusia lukijoita. Nämä ovat ruotsalaisen kirjailijan dekkareita, joissa kulkee mukana poliisin ja hänen kirjailijavaimonsa ja muun kyläyhteisön elämänkäänteet. Ilman tuota kirjasta toiseen kulkevaa taustajuonta nämä eivät varmaankaan olisi niin houkuttavia ja koukuttavia. Läckbergit kannattaakin lukea aikajärjestyksessä, vaikka jokaisessa onkin oma rikostarinansa ratkaistavana.



Seuraavaksi pompataankin takaisin ruokamaailmaan; Jos keittokirjaa voi lukea, kuin romaania, niin hyllystäni löytyvä Henri Alénin ja Annukka Oksasen "Sydän lautasella" on sellainen. Kirja on pullollaan toinen toistaan herkullisempia reseptejä, mutta mielestäni kirjan suurempi anti on siinä, että raaka-aineista ja valmistustavoista kerrotaan houkuttelevasti ja siten, että jatkossa pärjäät ilman mitään reseptejä. Voit valmistaa onnistuneesti erilaisia ruokia käyttäen kirjasta saamasi tietämyksen ja oman mielikuvituksesi yhdistelmää ja näin loihditkin kohta aivan omia ruokareseptejä :). Etenkin kasvispuolesta saa herkullista näiden ohjeiden avulla. Kyseessä on siis keittokirja, josta ei kannata etsiä tiettyä ohjetta, vaan kirja kannattaa lukea kannesta kanteen ja sen jälkeen palailla eri aiheisiin tarpeen mukaan.



Aivan viimeisimpänä tulokkaana hyllyssäni on syntymäpäivälahjaksi siskoiltani saamani Saimi Hoyerin & Petri Salmelan kirja "Sieniä & Ihmisiä". Tätä kirjaa olen säästellen lueskellut nyt muutaman viikon ajan vain hiukan kerrallaan. Uskon, että saan tästä sopivina annoksina koko talven ilon itselleni. Ja ensi kevään koittaessa olen mitä luultavimmin kasvanut "sieni-ihmisenä" aivan uuteen ulottuvuuteen ja pääsen toivottavasti käyttämään kaikkia aistejani tutustuessani metsän ihmeelliseen sienimaailmaan aivan uudesta näkövinkkelistä katsoen :).



Oho, taisi tulla vahingossa kuusi mainintaa kirjoista, vaikka kysymyksessä kysyttiin vain viittä! ... mutta varmaankin laskuista voi jättää pois nuo Läckbergit, kun niitä ei siis hyllyssäni ole lainkaan...

Ja pahoittelut kuvien laadusta; en nyt tähän hätään ehtinyt ottaa itse kuvia... mutta jospa palaan tähän sitten, kun on aikaa ja ahkeroin omat kuvat tilalle.

6. Ostatko kirjoja mieluiten omaksesi vai lainaatko kirjastosta?

Meidän perheessä on pitkät perinteet kirjojen hankkimisesta lahjaksi. Niinpä niitä harvemmin on tullut itse ostettua ainakaan itselle ;). Joitakin kirjoja olen toki itsekin hankkinut ja yhden mainitakseni ostin englanninkielisenä Lauren Oliverin Delirium -trilogian kolmannen osan, "requiem", sillä en malttanut odottaa sen suomentamista. Enkä katunut hetkeäkään; häkellyttävän ihana kirja, kuten sarjan muutkin osat. Vieraalla kielellä lukeminen tuntuu aluksi oudolta ja ehkä haasteelliseltakin, mutta sitten, kun kirjan maailmaan oikein uppoutuu, unohtaa kokonaan, millä kielellä kirja on kirjoitettu; Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.


Mutta nykyään suosin enimmäkseen kirjastoa; sieltä saa hyvin myös uutuuksia ja täällä pääkaupunkiseudulla on lukemattomia kirjastoja, joiden valikoimista voi valita. Jos en jaksa jonottaa jotain uutuuskirjaa, niin seuraan vain, milloin kirja on saatavissa hyllyssä pikalainana ja haen sen sitten nopeasti ennenkuin joku muu ehtii sen bongata hyllystä koriinsa.

... Toisaalta on vaikea keksiä, mikä voisi kilpailla sen hykerryttävän tunteen kanssa, kun avaan kirjaksi arvaamaani joululahjapakettia samalla miettien, että minkä kirjan lahjan antaja on juuri minulle valinnut ja mitä ajatuksia hänellä on ollut valinnan taustalla; jouluuni siis edelleen kuuluvat lahjakirja ja sen kera joulusuklaa ja kinkku vuorotellen nautittuna; suolaista...makeaa...suolaista...makeaa, kunnes on ähky sekä lukemisesta että syömisestä :D

7. Luetko omaelämänkertoja

Häpeäkseni myönnän, että todella vähän. Enkä edes tiedä syytä, miksen. Ehkä olen aina ollut ihminen, joka ei ole kauhean kiinnostunut itselle tuntemattomien ihmisten elämistä. En esimerkiksi seuraa oikeastaan lainkaan, mitä joillekin julkkiksille kuuluu. En tiedä, kuka on kenenkin kanssa milloinkin tai tehnyt jotain mullistavia käänteitä elämässään. En välttele tätä aihetta tietoisesti, mutta en vain koe sen koskettavan itseäni tai omaa elämääni mitenkään. Hankaluuksia tällainen välinpitämättömyyteni tai mielenkiinnon puutteeni aiheuttaa lähinnä tilanteissa, joissa muut keskustelevat julkkiksista, joita minä en edes tunnista.

Olisikohan jollain vinkata minulle luettavaksi jokin oikein koskettava tai muuten poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu omaelämänkerta?

8. Oletko koskaan haaveillut oman kirjan kirjoittamisesta? Vai oletko kenties jo kirjoittanut kirjan?

Heh, olen kyllä aloitellut pöytälaatikkoon kirjoittamista nuoruudessani; kirjoittelin runoja (mahdollisimman surullisia ja ankeita) ja sitten kirjoitin myös mökin ympäristöön ja siellä vaikuttaneisiin henkilöihin liittyvää "kirjan alkua". Nämä minulla on edelleen tallessa ja niihin naureskellen aina ajoittain palailen. Mutta tosissaan en ole haaveillut kirjoittavani tätä blogia kummempia tekstejä. (tähän kyselyyn vastaamisestakin näyttää tulevan melkoinen opus ;))

9. Pystytkö lukemaan autossa (matkustajana ollessasi tietenkin)

Kyllä vain ja esimerkiksi bussi- tai junamatkoilla luen yleensä aina. En ole koskaan tullut autossa pahoinvoivaksi, joten lukeminen ei vaikuta siihen mitenkään. Minun käy melkein sääliksi ihmiset, jotka eivät voi hyödyntää julkisissa kulkemiseen menevää aikaa lukemiseen. Mutta eipä sille mitään voi, jos ei pysty keskitymään tai tulee huonovointiseksi.

Kerran kokeilimme pidemmällä automatkalla äänikirjan kuuntelemista. Mutta siitä ei kyllä tullut mitään; en kestä sitä, kun joku lähes monotonisella äänellä lukee kirjaa ja samalla en pysty mitenkään uppoutumaan tarinaan ja sen sisältöön. Enkä pysty lainkaan kuvittelemaan kirjan tapahtumia eteeni, kuten lukiessani usein käy. On myös pelottava ajatus, jos kuski uppoutuu tarinaan niin, ettei huomaa,  mitä ympärillä tapahtuu. Eli ainakin hänen on mielestäni parempi keskittyä vain ajamiseen. On siis vain luettava itse :).

10. Montako kirjaa luet vuodessa?

Tämä on hakala kysymys, sillä kirjamäärä vaihtelee todella paljon jo vuodenaikojenkin mukaan. Jos on kiire viljelysten kanssa, menee niissä puuhissa aina hämäränkoittoon asti ja silloin ei kyllä tule paljoa luettua. Myös vuosien välillä on eroja. Mutta kyllä vähintään reilu 20 kirjaa ehdottomasti tulee luettua. Sitä, miten paljon yli, onkin vaikeampi arvioida.

11. Mainitse lempirunokirjasi

Tyly vastaus, mutta lyhyestä virsi kaunis; en lue runokirjoja. Jotain Nalle Puh -tyyppistä ajatusten virtaa se varmaan olisi, jos lukisin. Onko Nalle Puh -runoja???


Iso kiitos Heidille tästä mahdollisuudesta muistella kirjallisuusmenneisyyttäni; muisteloista heräsi monia tunteita ja ajatuksia ja joitakin kirjoja tulee nyt tämän jälkeen varmasti luettua uudestaan :)

P.S. Pakko vielä mainita, että minulta löytyy hieno kokoelma myös Carl Hiaasenin teoksia; jos innostut ajatuksesta lukea jotain hulluutta hipovan hauskaa ja samaan aikaan hiukan jännittävää sekä uutta näkökulmaa luonnonsuojeluun tuovaa kirjallisuutta, niin kannattaa tarttua näihin. Itse en tiedä, mitä kirjallisuuslajia nämä edustavat (yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa satiiria?), enkä oikein osaa sanoakaan näistä mitään. Mutta hullua kyllä, olen myös Hiaasen -fani. Viimeisimmällä kirjastoreissulla tällä viikolla satuimme löytämään Hiaasenin uusimman teoksen ja se lähti kyllä heti mukaan. Tämä on siis jotain ihan erilaista ja sellaista kirjallisuutta, jota ei pysty kuvailemaan; onkohan kirjailija hiukan "omalaatuinen"?
 
 
Tässä tulevat vielä säännöt, jotka laitan sitten seuraaville tunnustuksen saajille, kunhan heidät vain valitsen:


  1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
  2. Laita palkinto esille blogiisi.
  3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
  4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
  5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
  6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
  7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.


maanantai 19. lokakuuta 2015

Haltioitunut Haltialasta!

Olen aivan innoissani Suvin kanssa löytämästäni aarteesta aivan kotinurkilla; Kehä III:n tuntumassa virtaavan Vantaanjoen varressa menee niin ihastuttava ulkoilureitti, etten voi uskoa todeksi. Tunnelma on kuin olisi jossain kauempanakin retkeilemässä, osin kuin ulkomailla asti. Ja mikä uskomattominta; olen asunut koko aikuisikäni ja vähän ylikin pääkaupunkiseudulla, enkä ole koskaan käynyt kyseistä paikkaa ihmettelemässä! Mutta nyt onkin sitten, kuin olisi joululahjan avannut; yllätys on melkoinen :).

Ensin menimme viime maanantaina Suvin kanssa sauvakävelemään kyseistä reittiä pitkin, kun se on niin osuvasti aivan työpaikkani kupeessa. Olimme aivan ihmeissään, miten tuollainen paikka voi olla keskellä kaupunkia yhden pääajoväylän tuntumassa. Sauvoimme menemään 10 km vaihtelevissa maisemissa; ensin noin puolet matkasta jokivartta ja sitten loppumatka "satumetsässä" ja peltomaisemissa. Totesimme yhteisesti, että sinne on mentävä uudestaan ja vietävä mukana mahdollisimman monta läheistä ihmistä tuota ihmettä katsastamaan. Niinpä tänään vein reitille Heikin ja mukaan otimme vielä koiramme Mocan ja Toscan.

Auton jätimme Haltialan kotieläintilan parkkipaikalle. Jos haluaa jättää väliin jokivarren osuuden, voi auton ajaa pidemmällekin metsän tuntumassa olevalle parkkipaikalle. Haltialassa voi ihmetellä maatilan eläimiä ja nauttia vaikka kahvit kahvila Wanha Pehtoorissa. Me nautimme maalaismiljööstä tällä kertaa ohi kulkien ja suuntasimme joen varteen heti Haltialan tilan jälkeen. Reitti kulkee aivan joen tuntumassa Pitkäkoskelle asti. Reitti on koko matkalta todella hyvässä kävelykunnossa ja nytkin pärjäsimme ihan lenkkareilla. Kosteammalla kelillä kannattaa laittaa vaikka vedenpitävät jalkineet.

Tässä kuvakavalkadia Vantaanjoesta, joka kyllä suorastaan houkuttelee virtauksillaan testailemaan koskikajakkia; ehkäpä sen vielä jonain päivänä toteutamme :).
















Pitkäkosken alkupään kohdalta siirryttiin peltoaukealla olevan kallion yli metsäpoluille. Kallion kupeessa kasvoi kaksi kauniisti toisiinsa kietoutunutta puuta <3.



Metsässä mentiin ulkoiluteitä ja ihan metsäpolkuja sekä pitkospuita pitkin takaisin Haltialan suuntaan. Siellä oikein tuoksui ihanasti tuore metsä ja maasto näytti kyllä todella houkuttelevalta näin sienestäjänkin näkökulmasta katsottuna. Yksikin nainen tuli vastaan kantaen nyssäkkää, jossa oli suppiksia sienikastikkeellisen verran. Ajatella, että tuolta Pitkäkoskelta pääsee ulkoilureittejä pitkin metsämaastossa aina Helsingin Laaksoon asti. Matkaa kertyy Pitkäkoskelta Laaksoon vain 9 km, mikä ainakin minut yllätti. Näimme maastopyöräilijöitä, koirien ulkoiluttajia, lenkkeilijöitä, lapsiperheitä ja muita ulkoilijoita ja silti tuntui, että suuren osan ajasta saimme olla ihan ominemme. Suosittelen ehdottomasti kaikille!

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Meloen Ii-jokea "tuntemattomien" seurassa

Hengissä ollaan, ei hätää; Tarkoitus oli päivittää blogia heti Yli-Iin reissun jälkeen, mutta aika on kyllä mennyt kaikkeen muuhun. Heti kotiin palattuani lähti perheen miesväki omalle lomalleen pohjoiseen ja minun yksinäinen aikani menikin kodin ja lemmikkien parissa touhutessa, palstan ja pihan syystöissä sekä seurustellessa sukulaisten ja ystävien kanssa ja tietty töissäkin piti päivittäin käydä :). Oma aika oli todella antoisaa, mutta pahoittelen, etten ennättänyt huolehtia lukijoistani.

Yli-Iin lomani siis jatkui melontareissulla, jota olimme suunnitelleet jo reilun kuukauden ennen matkaan lähtöä. Kuten edellisessä tekstissäni jo totesin, ryhmämme organisaattorina toimi puolisoni veli Timo ja ryhmään kuului lisäkseni Timon ystävistä Minna, Mikko ja Toni. Mukanamme ei ollut Jamie Oliveria, vaikka yhdestä kuvasta sellaistakin voisi päätellä :D (testaa, bongaatko kyseisen julkkiksen?)!

Pappa aamulla tarkisti kajakkini kiinnitykset ja lastasimme autoon melonta- ja leirikamppeet. Aamutuimaan suunnistin Iin kautta kohti Pudasjärveä ja treffipaikkaamme Kuusamontien varressa. Tapasimme leipäjuustoon erikoistuneen myymälän pihalla ja siinä sitten näin ensimmäistä kertaa porukan, jonka kanssa viettäisin seuraavan vuorokauden. Ja aavisteluni osui oikeaan; kattoa myöten täyteen lastatusta autosta purkautui oikein miellyttävän oloisia ja huumorintajuisia tyyppejä :D.

Köröttelin tämän porukan takana Räpättävän koskelle, johon jätimme toisen auton yökamppeineen. Matkalla törmäsimme (ei kirjaimellisesti) ensimmäiseen tiellä seikkailleeseen porolaumaan. Kovin hyviä porokuvia ei tullut otettua, kun ne on minulle jo niin tuttu näky ja kuuluvat Pudasjärven seudulla liikkumiseen oleellisena osana. Edellä olevasta autosta otettiin paljon enemmän kuvia, sillä heille tämä oli aivan uutta; ikkunat auki ja kuvia eri systeemeillä, kuin japanilaisturistit konsanaan :). Muistan, kuinka itse olin ensimmäisellä Ii-jokireissulla niin innoissani poroista, että otin tohkeissani näkemistäni poroista kuvan ajaessani. Kun perille päästyä katsoimme kuvia, selvisi, että minulla oli ollut kamera väärin päin ja olin siis ottanut kuvan itsestäni innokkaana porokuvaajana! Tästä olenkin saanut kuulla jälkikäteen aika monta kertaa... :D.


Räpättävältä suuntasimme yhteen autoon pakkautuneina lähtöpaikkaan, joka oli n. 20 km jokivartta ylöspäin. Matkalla saimme nautiskella upeista maisemista ja sitten vihdoin vesille!



Alkukankeuden jälkeen saimmekin jo aika pian harjoitella koskenlaskua :). Vesi oli niin korkealla, ettei kiviä juurikaan näkynyt, mutta yksi meistä onnistui löytämään sen yhdenkin pinnan tuntumassa olleen ja kertoi, että tunsi, miten kajakin pohja viisti kiven yli. Onneksi hän ei jäänyt enempiä jumiin, vaan onnistui taidokkaasti jatkamaan melontaa ja kajakkikin pysyi keula menosuuntaan. Toiselle Timo huusi koskiosuudella, että "melo, melo, melo!" (vauhti pitäisi meloessa pitää virtausta kovempana ja melominen auttaa myös tasapainon pitämisessä). Meloja vastasi huutamalla Timolle takaisin, että "En uskalla meloa!" ja meloi silti :D. Vaikka matkassa oli jännitystä, oli se kuulemma sellainen elämys, ettei hetkeäkään olisi jättänyt väliin (lukuunottamatta ehkä sitä ensimmäistä yllättäen tullutta koskipaikkaa ;)).

Taukoa pidettiin laavulla, johon rantauduimme taidokkaasti vajaan 10 km:n melonnan jälkeen. Laavulla oli nuotiota varten tehty hieno patasysteemi. Padan pohjan tuntumaan oli leikattu joitakin reikiä auttamaan tulen hapettumista. Hieno paikka kerrassaan ja kahvi maistui aurinkoisessa ulkoilmassa niin hyvälle (kuvassa näkyvä sikariaski kuului kalastusseurueelle, joka oli laavulla samaan aikaan kanssamme).







Laavulta matka jatkui meloen jokea alaspäin aina Räpättävän kodalle asti. Välillä kokoonnuimme keskellä jokea yhteen ja teimme kajakeista lautan nauttiaksemme rauhassa virvokkeita ja ottaaksemme valokuvia. Lauttamuodostelmassa voi lipua virtauksessa kaikessa rauhassa, sillä silloin ei voi kaatua. Tämä on kätevä ja turvallinen tapa tauottaa kesken melonnan.









Vihdoin rantauduimme kesken Räpättävän kosken kuohujen. Kota on aivan upealla paikalla joentörmällä. Heti rantautumisen jälkeen virittelimme tulet ja Timo ja minä lähdimme hakemaan ylävirtaan jäänytttä autoa. Takaisin kodalle päästyämme oli jo kauhea nälkä ja söimme Timon paistamaa herkullista poronkäristystä Mummonmuusin ja puolukkahillon kera ja jälkiruoaksi paistoimme kermavaahdon ja hillon höystämiä lettuja. Illan aikana paransimme maailmaa ja suunnittelimme tuevaisuuteen erilaisia vaellus- ja melontareissuja. Ihana ilta kerrassaan ja mieluusti tämän sakin kanssa reissaan toistekin, jos vain mukaan kutsutaan :).




 





Aamulla kuoriuduimme makuupusseista, kuin toukat konsanaan ja nautiskeltiin "hyvin nukutun" yön jälkeen melkoisen runsaat aamupalat. Masut pullollaan suoritimme varusteiden selvittelyn ja autojen pakkaamisen. Hiukan haikeinkin mielin lähdimme jatkamaan kukin taholleen ja kohti arkea. Kiitos osallistujille ja etenkin järkkääjälle, Timolle, mieliinpainuneesta retkestä!

























Tämän Yli-Iin lomakirjoituksen päätän komeasti Heikin oman lomansa aikana viime viikolla Yli-Iissä ottamaan revontulikuvaan (minusta kuva on hieno ja taiteellinen, vaikka Heikki harmittelikin, että jalustan kanssa olisi tullut parempia kuvia):