Lämpimäisiä; perunasta rieskaksi

En tiedä, onko jo käynyt ilmi, mutta olen todella huono heittämään mitään syötäväksi kelpaavaa ruokaa pois. Siis ihan "aikuisten oikeasti" meillä päätyy aivan äärimmäisen vähän ruokaa roskiin tai kompostiin.

Joku jossain mainitsi tällaiset jääkaappiin kertyvät erilaisiin kippoihin säilötyt "tähteet" Jääskiöiksi. Omin tuon sanan heti sanavarastooni, vaikka alkuperäisen jääskiöselostuksen mukaan ne ovat niitä, jotka sitten heitetään jääkaapista pois siinä vaiheessa, kun ne ovat muuttaneet olomuotoaan epämääräisen näköisiksi ja hajuisiksi syömäkelvottomiski jätteiksi. Minä hyödynnän kaikki jääskiöt ennen tuota muodonmuutosta, eli pyrin jatkojalostamaan kaikki tähteeksi jääneet ruoat joksikin muuksi ja niin saatamme syödä samasta alkuperäisruoasta tehtyjä jatkosörsseleitä useitakin päiviä peräkkäin. Tästä martat varmaan antaisivat roppakaupalla pisteitä, sillä väitän olevani tässä lajissa melkoinen mestari ;).

Tällä kertaa jääskiönä oli edelliseltä päivältä ylijäänyttä perunamuusia. Hetken mietinnän tuloksena päätin  yllättää aamulla muut heräilijät lämpimillä perunarieskoilla. Ja niistä tuli kerrassaan niin herkullisia, että päätin jakaa tämän itse kehittelemäni reseptin kanssanne. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan; pienellä vaivalla niin makoisaa herkkua :).

n. 1/2 l perunamuusia
n. 1 dl maitoa
n. 30 g voita
1 tl suolaa
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ruisjauhoja
n. 1/2 dl pellavansiemeniä
reilu 1/2 dl tummaa siirappia

Määrät eivät ole aivan tarkkoja, eikä niiden tarvitsekaan olla. En mitannut muusia ja siirappiakin vain plöräytin reilusti pullosta. Mitat laitoin sen mukaan, miltä määrät silmämääräisesti mielestäni näyttivät. Ja jos sinulta ei löydy jääskiömuusia, voit varmasti tehdä rieskat myös perunamuusijauheesta (ei ehkä ihan niin hyvää, mutta käy mainiosti aidon muusin korvaajana silloin, jos ei ole vaihtoehtoja). Luovuutta saa siis käyttää ja reseptiä myös muokkailla oman maun mukaan :).

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Edellisen päivän muusi on seuraavana päivänä aina hiukan syöntihetkeä jäykempää. Sen vuoksi laitoin  kuppiin n. desin maitoa ja siihen silpaisin mukaan voipaketista vajaan 50 g siivun voita. Nämä yhdessä mikroon n. 30 sekunnin ajaksi. Jos voi ei ole vielä sulanut, jatka kuumentamista. Mutta ole tarkkana, sillä näin pieni määrä maitoa kiehuu helposti yli. Sekoita kuuma maito-voi -seos muusin sekaan sähkövatkaimella tai käsin veivaamalla. Tällä tavoin löysytetty muusi saisi olla löysähköä, mutta edelleen muusimaista koostumukseltaan.  Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.

Vuoraa pelti leivinpaperilla ja nostele siihen ruokalusikalla kukkurallisia kekoja. Koolla ja mallilla ei niin kauheasti ole väliä. Jätä kekojen väliin sen verran tilaa, että saat jauhotetuin käsin taputeltua rieskat litteiksi n. 1/2 cm paksuiksi lättysiksi. Itse tein sellaisia hiukan käden kämmenosaa isompia. Jos teet pienempiä, käyvät ne kivoina napostelupaloina. Laita rieskat uuniin keskitasolle ja paista niin kauan, että ne tulevat kunnolla "ruskettuneiksi" pinnalta. Minulla paistoaika oli 12-13 minuuttia, mutta kannattaa tarkkailla rieskojen pintaväriä ja määritellä paistoaika sen mukaan.

Rieskat nautitaan lämpiminä, mutta malta odottaa hetki ja anna niiden hieman jäähtyä. Päälle sipaisu voita ja herkkuhetki on valmis! Herkutellessa voi vaikka miettiä, miksi perunamuusi on muusi, eikä muussi :D.

The winter is coming...

Eilen oli marraskuun ensimmäinen päivä ja se todellakin näytti siltä; tänä syksynä ei ole niin ankean pimeää päivää ollut vielä kertaakaan. Tuntui, kuin aurinko olisi pilven tauksen sijaan majaillut syvällä jossain kallioluolan uumenissa, mistä se kiusallakin laski vain muutaman onnettoman säteen luomaan synkkää hämärää valoaan meille pimeydessä vaeltajille.Mutta eipä auttanut jäädä asiaa harmittelemaan, vaan uskoa, ettei se päivä siitä aamuhämäristä enää enempää valkenisi.

Perheen miespuolisista vanhempi oli päättänyt harmikseen potea flunssaa koko viikonlopun, joten pihahommat odottivat tällä kertaa vain tätä yhtä raatajaa. Pihassamme kasvaa iso vanha tammi ja sen vierellä pienempi vaahtera. Muuten kivoja pihan kaunistajia, mutta tässä lehtienpudousvaiheessa ne kyllä hoitavat hommansa turhankin kiitettävästi ;).

Sain perheemme nuoremmasta herrasta hiukan apua, kun hän käväisi lehtipuhaltimella puhaltamassa terassit ja vähän muutakin puhtaiksi. Alkuun jouduimme kyllä hiukan keskustelemaan tilanteesta, sillä ilmeisesti marraskuun hämy ei poikaa houkuttanut tälläkään kertaa pihahommiin. Hän sanoikin, että hänen mielestään piha olisi paljon hienompi, jos siihen jättäisi tuon "kullan sävyyn vivahtavan lehtikatteen pihaa kaunistamaan". Makuasia, mutta, tulihan hän lopulta avuksi, kun oikein houkutteli; Otti kaiken ilon irti hommasta ja siinä samalla päätti ilmeisesti puhaltaa äitinsäkin taivaan tuuliin. Sain siis vähän väliä osani lehtipuhaltimen ilmasuihkusta ja meillä oli oikeastaan ihan hauskaa (ainakin minun mielestäni) :D.

Lehtien ja muunkin pihamateriaalin kuskaamisessa olemme jo muutaman vuoden ajan käyttäneet Lidlistä ostettuja muovisäkkejä. Materiaali on todella kestävää pressun tapaista. Siinä on yläreunaan pujotettava vanne, joka pitää säkin avoimena ja lisäksi erilaisia kantokahvoja. Edelliset säkit kestivät yli 3 vuotta ja alkoivat olemaan melko rispaantuneet. Olinkin tosi tyytyväinen, kun bongasin alkusyksystä Lidlin tarjouskirjeestä vastaavia olevan jälleen myynnissä. Suosittelen :)! Toinen vaihtoehto on kerätä lehdet vaikka pressun päälle ja kasata pressun reunat yhteen samaan tapaan, kuin kulkurin (tai saduissa retkelle lähtijän) kepin nokkaan sidottavan nyssäkän reunat.

Lehdet tammen alta päätyivät enimmäkseen kellarin päälle, sillä sen takaosaan kaivataan hiukan lisää eristävää maakerrosta. Sinne ne saa maatua kaikessa rauhassa (rauhassa kirjaimellisesti, sillä nuo kovat tammenlehdet tarvitsevat yhden iäisyyden verran aikaa ennen mullakis muuttumistaan). Olin varmaan aika "ahertajamuurahaisen" näköinen, kun heivasin ison lehtisäkin selkään ja kyyryssä kuskasin sen sinne kellarin taakse. Ja tätä toistin varmaan lähes kymmenen kertaa.

Pienellä osalla lehtiä peittelin kaksi puista laatikkoa, joihin kokeeksi jätin jalohortensiat ja muratit talvehtimaan. Ainakaan murattien ei pitäisi selviytyä talvestamme, mutta laiskuuttani en niitä jaksanut alkaa uudelleen istuttelemaan pienempiin astioihin sisätalvetusta varten. Laitan päälle tässä myöhemmin vielä havuja ja sitten vain toivon parasta... Yläpihan lehdet ajelin keräävällä ruohonleikkurilla keräyssäkkiä vähän väliä tyhjentäen. Tämä lehtisilppu päätyi peräkärryyn odottelemaan palstalle kuskaamista.

Koko päivän uurastin haravoinnnin ja pihan muiden talvikuntoon tähtäävien toimien kanssa. En tiedä, kuinka monta sataa kyykkäysliikettä tein, sillä (tästä olen ylpeä) olin päättänyt ottaa haravoinnin ja lehtien säkkiin nostelun lihaskuntotreeninä; suoralla selällä vatsaa napaan päin vetäen kunnolla kyykkyyn ja ylös ja kyykkyyn ja ylös... (tänään on usean tunnin pihatreeni kyllä muistuttanut mukavana lihasjomotuksena pitkin päivää). Miesväki piti onneksi huolta taukoeväistä ja sain säännöllisesti kahvia ja purtavaa puuhastelun lomaan.

Seppelvarpu ihastutti puuhiani kauniilla syysvärityksellään ja lisäksi kellarin edestä silmiini pisti vielä pihan varmasti viimeisenä kukkimista odottava keltainen nuppu ja sen vieressä auki oleva kukkanen. Kuvan ottamisen jälkeen kosketin avonaista kukkaa varovasti sormella ja se pudotti saman tien kaikki hennosti kiinni olleet terälehdet. Talvi tekee tuloaan...

Ilta alkoi ensin hämärtyä ja sitten lopulta oli pakko lopettaa, kun en enää nähnyt yhtään  mitään. Olin kuitenkin lopputulokseen oikein tyytyväinen (kunnes tulee seuraava puhuri, joka pöllyttää loput lehdet alas puista).