lauantai 18. helmikuuta 2017

Siementen vallankumous!

Kevät on täällä! Vihdoinkin. Taisin viimeksi kirjoittaa joskus reilusti ennen joulua ja jätin teidät lukijat arvelemaan, mitä tapahtui sille naiselle silityskeskuksineen... No, talvi tuli väliin ja tunne, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Ei siis niin, ettei olisi mitään tapahtumia, mutta jotenkin ne eivät nyt ole natsanneet blogin kanssa.


Hankkimani silityskeskus on joka tapauksessa aivan mahtava keksintö, jota ilman en todellakaan aio enää tulla toimeen :). Aikaa säästyy, kun vaatteet tarvitsee silittää vain yhdeltä puolelta ja jälki on kertasilityksellä mitä mainioin. Silityslauta kannattaa jättää hetkeksi silittämisen jälkeen vaakatasoon, sillä höyryntulo on silityskeskuksessa sen verran isoa, että kosteutta kertyy myös lautaan ja sen metalliverkkoon. Itse laitoin alkuun silityslaudan heti kasaan ja nostin pois tieltä vain huomatakseni kosteuden valuvan metallia pitkin laudan alhaalla olevaan päätyyn. Silityslaudan kankaaseen muodostui ikävä kosteusjälki.


Mutta nyt itse asiaan; mihin katosi pimeä talvi? Keväinen auringonpaiste valaisee kodin ja tuntuu, että herään eloon (katse kannattaa kyllä siirtää äkkiä pois auringon paljastamista likaisista ikkunaruuduista ;)). Pari viikkoa sitten hiihdin, ystävän lähettämän sähköpostilauseen innoittamana, Keravan Keinukalliosta Vantaan Kuusijärven Bisan lenkille ja takaisin. Ystävä nimittäin kyseli sähköpostiviestissään, että olenko ajatellut mennä hiihtämään. Ennen sitä hiihto ei ollut liikuntavaihtoehtona käynyt mielessä, sillä arvelin, ettei missään ole riittävästi lunta. Pk-seudun lyhyet laduntyngät ovat sunnuntaisin vielä lisäksi täynnä muita hiihtäjiä; olen näet ehdottomasti "erakkohiintäjä" ja nautin yksin olosta luonnon keskellä. Vain minä ja edessä oleva haaste. Mutta tuon kysyvän lauseen innoittamana lähdin katsastamaan, josko kuitenkin olisi mahdollista hiihtää hiukan pidempi lenkki.


Matkaa kertyi lopulta reilut 27 km ja tunne oli kerrassaan mahtava; näin koko matkalla vain kourallisen muita hiihtäjiä ja sain yksin sivakoidessa asettaa vauhtini oman mukaiseksi. Nyt ei enää kannata vastaavaa edes yrittää; pelloilta on lumet melkein sulaneet ja hiihtokausi jäi toistaiseksi todella tyngäksi. Tämän vuoden puolella olen hiihtänyt vain kerran Tuusulanjärven jäällä, pari kertaa Korson Vierumäen ladulla ja viimeisimpänä Keinukalliossa ensin tuon pidemmän lenkin ja sitten vielä tyttären kanssa n. 8 km.


Jos totta puhutaan, niin ei ole kyllä haitannut hiihtomahdollisuuksien (ainakin tilapäinen) hupeneminen, sillä sain vissiin 2,5 tunnin yhtäjaksoisesta perinteisen hiihdosta (höystettynä vapaan tyylin sivakoinnilla),  jonkinlaisen nivusvamman, joka haittasi alkuun kävelyäkin. Siippa taas ystävällisesti muistutteli, että onko pakko urheilla niin täysillä silloin, kun jotain tekee; eikö voisi käydä säännöllisesti tekemässä realistisen määrän niin, kuin normaalit ihmiset. Vastaus on ehdottomasti "EI". Se ei vain luonnistu minulta. Kun laitan aikaa liikkumiseen, se on yleensä täysillä tekemistä ja niin pitkään, kuin suinkin vain jaksan. Ihme kyllä nautin joka sekunnista niin paljon, että teen sen aina uudestaan :).


Mutta sivakoinnista siementen pariin: Nyt alkaa olla se aika vuodesta , kun hullaannun totaalisesti siemenistä, taimista ja muista kasveihin ja kasvattamiseen liittyvästä asioista. Jättikasvit jätän nyt kuitenkin suosiolla rauhaan ainakin yhdeksi kasvukaudeksi. Jos en nyt yhtä kurpitsaa satu innostumaan kasvattamaan alkukesästä; se jää nähtäväksi. Minua pyydettiin mukaan jättikasviyhdistyksen hallitustouhuihinkin, mutta valitettavasti työ- ja vapaa-ajan harrasteet eivät millään anna nyt periksi ryhtyä mihinkään uuteen ja jouduin kieltäytymään kunniasta. Jättikasveissa hiukan haittaa se, että vaivaan nähden niitä voi loppujen lopuksi hyödyntää melko vähän ravitsemuksellisesti. Minulla on ideana kasvattaa erityisesti kasveja, joita voin hyödyntää keittiön puolella joten palaillaan normaalikokoisten viljelysten pariin.


Tulen melkein hulluksi selatessani netistä eri siemenkauppojen sivustoja; voisin ostaa melkein kaiken, mitä siellä on. Yritän kovasti hillitä itseäni, mutta shoppailuhimo on kyllä lähes vastustamaton. Uusi kasvihuone ei ainakaan hillitse innostustani; päinvastoin, se vain ruokkii "sairauttani" viljelyshoppailuun entisestään. Viime viikonloppuna oli pakko päästä ostamaan taimimultaa ja ensimmäiset siemenet. Käytiin siipan kanssa Plantagenissa ja suunniteltujen ostosten lisäksi huomasin ostaneeni "vahingossa" sitruunapuun! Kyllä, luitte oikein. Siellä niitä oli lavassa minua odottamassa; sitruunapuita valmiine isoine sitruunoineen. En voinut mitään ja nyt sitruuna koristaa viileää ulkoeteistä ja odottaa ulos pääsyä. Siinä on tosiaan ihan oikean kokoisia sitruunoita joista yhden olen jo hyödyntänyt keittiössä. Lisäksi siinä on runsaasti kauniita valkoisia kukkasia, joita olen yrittänyt pölyttää hyönteisten puutteessa sormenpäällä hipaisemalla.





Tänään pääsin istutuspuuhiin ja multaan päätyivät chilit ja paprikat. Chileistä valitsin uutuuslajikkeen, lemon habaneron, jonka pitäisi olla erityisen tulinen. Lisäksi laittelin tavallista punaista chiliä, oranssia napostelupaprikaa ja tavallisempaa punaista paprikaa. Olen säästänyt muutamia viinirypälerasioita, sillä niihin on helppo istuttaa siemenet; rasioissa on valmiiksi reikiä pohjassa ja läpinäkyvä kansi tekee rasiasta minikasvihuoneen. Nähtäväksi jää, milloin pienet vihreät alut alkavat pilkistää mullasta :).



En muista, olenko aikaisemmin kehunut, mutta sumutinpullo toimii loistavasti istutusten ja pienten taimien kastelussa. Kun kastelu tehdään varoen, ei siemenet lähde liikkeelle tai pienet, hentovartiset taimet kaadu. Hommasin viime vuonna tällaisen lumpeenlehden värisen painepullon, jolla on mukava sumutella. Paine pumpataan pulloon sen päällä olevalla systeemillä ja sen jälkeen on kevyttä ja vaivatonta ruiskutella vettä tasaisella suihkeella multaan tai vaikka kodin viherkasvien lehdille.





Illemmalla paistoin satsin sämpylöitä ja siemennäkkäriä. Sämpylöistä tuli "mukavasti" melkein tappovälineitä (tiiviitä ja painavia); annankin vinkin: älkää käyttäkö todennäköisesti liian vanhaa, avatussa pussissa ollutta, liian vähäistä kuivahiivamäärää ja kuvitelko, että sillä saa aikaan kuohkeita sämpylöitä. Nämä ovat nyt tiiviimpiä rakenteeltaan, kuin Real -ruisleipä ja arvelen, että saan heittää kaikki menemään. No, ehkä siemennäkkärit onnistuu paremmin, vaikka jo toistamiseen unohdin niistä suolan pois kokonaan...




Mukavaa lauantai-iltaa kaikkiin koteihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti