Sunnuntaipäivällinen karkasi käsistä...

En taida oppia koskaan kokkaamaan pienesti. Meitä siis asuu tässä huushollissa enää kolme henkilöä ja minä laitan ruokaa kuin armeijalle konsanaan :). Johtuisiko siitä, että ruoanlaitossa on jotain lumoavaa. Voisi sanoa, että palstan, pihan ja metsän lisäksi elän keittiössä ja myöskin koen suorastaan saavani ravintoa jo pelkästä keittiössä touhuamisesta. Olipa kyseessä kokkaus, leivonta, säilöntä, seurustelu, bloggaus tai ihan mikä tahansa keittiössä mahdollisesti tehtävä asia, koen ne nautinnollisiksi; jopa tiskauksen :D.

Voisin viettää keittiössä vaikka koko päivän (joskus niin käykin). Nautinto alkaa jo siitä, kun suunnittelen, mitä kokkaisin ja mietin, mitä aineksia jo löytyy omista komeroista ja mitä ehkä voin korvata jollain muulla. Sitten vain kauppalistaan merkinnät ja siippa asialle (en pidä kaupassa käynnistä).

Seuraavaksi kietaisen essun nauhat rusetille, sitaisen hiukset kiinni ja päästän luovuuden valloilleen. Usein minulla on joku resepti, jota seurailen, mutta lopputuotoksessa on lähes aina jotain omaa lisäystä, joka muuttaa reseptin enemmän minun näköiseksi. Jos tekisin vain jonkun toisen luoman reseptin mukaan ruokia, ei olisi läheskään niin jännittävää seurata kanssaruokailijoiden mielipiteitä. Yleensä he kyllä yrittävät ainakin säälistä sanoa jotain positiivista, kuten tänään: "tämä on kyllä paras kesäkurpitsaruoka, jota olen koskaan syönyt" tai että "tällä kertaa olet onnistunut melkein kokonaan piilottamaan kesäkurpitsan maun, joten tätähän voi syödä" (samalla tosin padan katveeseen jääneeseen lautasen nurkkaan on piilotettu pari kesäkurpitsasiivua, jotka kuulemma olivat liikaa ;)). Minä siis kasvatan kesäkurpitsaa ja kokkailen siitä AJOITTAIN (kanssaruokailijoiden mielestä AINA) ruokia kahdelle sellaiselle, jotka eivät voi sietää kesäkurpitsaa :D. Eräänlainen makutaistelu siis meillä meneillään tuoden väriä ja virikettä keittiökeskusteluun ;).

Tänään sunnuntain kunniaksi ruokalistalle päätyi kesäkurpitsa-tomaatti -vuoka, jossa mukailin Maku.fi -sivuston reseptiä sekä intialaisesti maustettuja jauhelihapyöryköitä kermaisessa jogurttikastikkeessa. Tykkään itse kokkailla niin, että teen ensin esivalmistelut, eli silppuamiset, raastamiset ja muut ja sitten vain kumoilen niitä kupposista pataan; ei tule kiirettä esim. paistovaiheessa, kun joku jo kiehuu ja pitäisi lisätä toista, mikä onkin vielä esikäsittelemättä. Suosittelen siis tekemään niin, kuin kokkausohjelmissa, joissa usein moni asia on jo sopivissa annoksissa valmiina kipposissa :). Tiskiä tulee enempi, mutta kokkaus on ehdottomasti nautinnollisempaa. Tämän esivalmistelun voi myös tehdä yhdessä vaikka lasten tai kumppanin tai ystävien tai vaikka koko perheen kanssa, vaikkei kaikki sitten hellan äärellä loppuvaiheessa hyörisikään. Lisäksi suosittelen ehdottomasti, etenkin niille, jotka eivät pidä ruoanlaitosta ja keittiöpuuhista, keskittymään aistimaan sitä, mitä tekee. Eli haistelemaan mausteiden tuoksua, katsella kasvisten värikkylläisyyttä tai hyvän lihan punertavuutta ja komeita lihassyitä tai vaikka vihreän yrttimaailman eri sävyjä ja samalla opetella kokkaamaan "kaikilla aisteilla". Musikaalinen ihminen voi vielä yhdistää omat vivaldit mukaan ja saada siitä rytmiä ja iloa kokkaukseen :D. Lopputulos on varmasti herkullisempi, vaikka olisi ollut ihan samat ainekset käytössä ;). Ruoka merkitseekin minulle paljon, oikeastaan todella paljon enemmän, kuin vain kehon energia- ja ravintoainevarastojen täydennystä.

KESÄKURPITSA-TOMAATTI -VUOKA

 

2 kpl kesäkurpitsaa (toinen oli isompi, vajaa 30 cm ja toinen hiukan pienempi)
3 kpl valkosipulinkynttä
1 dl pestoa (tein ihan ensimmäiseksi peston netistä hakemani valion reseptin mukaan; pinjansiemeniä ei ollut, joten korvasin sen mantelijauheella)
6 kpl tomaattia tai 3 pihvitomaattia (keräsin kasvihuoneesta kaikki kypsät kirsikkatomaatit ja siivutin ne, eli n. 3-4 dl)
1 suippopaprika (ei ollut reseptissä, mutta löytyi jääkaapista :))
1 1/2 dl tuoreita basilikan lehtiä
150 g  fetajuustoa (rasvaa vähintään 18 %, minulla oli 23%) murennettuna
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 dl juustoa raastettuna

Pese ja viipaloi kesäkurpitsat. Viipaloi valkosipulinkynnet. Leikkaa tomaatit reiluiksi viipaleiksi.
Voitele uunivuoka öljyllä esim. pullasutia käyttäen. Lado pohjalle puolet kesäkurpitsaviipaleista. Ripottele päälle puolet valkosipulista ja levittele puolet pestosta sinne tänne kurpitsasiivujen pinnalle. Lado seuraavaan kerrokseen puolet tomaateista, basilikanlehdistä ja fetamurusta. Rouhi päälle mustapippuria.

Toista uudelleen kesäkurpitsa- ja tomaattikerrokset.

Ripottele vuokaan päällimmäiseksi vielä juustoraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia (laitoin uuniin siinä vaiheessa, kun aloin paistamaan lihapyörylöitä).
Tarjoa kesäkurpitsa-tomaattivuoka hyvän leivän kanssa kasvisateriana tai liharuoan lisäkkeenä. Meillä ainoa vaihtoehto oli siis tarjota liharuoan lisäkkeenä, kun taloudessa asuu kaksi, jotka eivät usko saavansa riittävästi energiaa tai mitään muutakaan pelkästä kasvisruoasta :D.

INTIALAISET POSSUPYÖRYKÄT (resepti on mukailtu MAKU -lehden 5/2015 reseptistä. Tein alla olevan annoksen kolminkertaisena, kun jauhelihaa sattui olemaan jääkaapissa 3 x 400 g ja maustemaailmaa muokkasin melkoisesti)

PYÖRYKÄT
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä (laitoin vain yhden kynnen koko satsiin, kun ei ollut enempää jäljellä)
2 rkl rypsiöljyä
1 tl garam masalaa (mausteseos, jota ei ollut. Korvasin laittamalla kurkumaa, kardemummaa, korianteria, kuminaa, chiliä)
1 tl juustokuminaa (jeeraa)
1 tl suolaa
1/2 tl paprikajauhetta (jos saat jonkun tuomaan Unkarista, niin se on huomattavasti maukkaampaa, kuin täällä myytävä)
1/4 tl mustapippuria
2 rkl korppujauhoja (korvasin Le Kardemummasta ostetulla karkealla riisijauholla, kun en siedä vehnäjauhoja)
1 muna
1/2 dl vettä
400 g porsaan jauhelihaa (tein naudan jauhelihasta)
+ lisäsin persiljasilppua jauhelihataikinaan

KASTIKE (tein tämän aivan loistavan ihanaan punaiseen Le Creuset -pataani, joka on yksi rakkaimmista keittiöhankinnoistani)
2 rkl voita
1 rkl rypsiöljyä
1 tähtianis
1 kanelitanko
1 tl jeeraa (juustokumina)
1/2-1 tl chiliä (chilijauhe loppui pyöryköihin, joten pilkoin itse kasvattamaani ja kuivaamaani chiliä)
1/2-1 tl kurkumaa
2 rkl tomaattipyrettä
2 dl vettä (laitoin itse vain puolet veden määrästä)
1 kanaliemikuutio (en laittanut lainkaan, korvasin pienellä määrällä suolaa ja laakerinlehdellä)
1 1/2 dl kuohukermaa (käytin 15 % Flora ruokakermaa)
1 dl maustamatonta jugurttia (minulla oli laktoositonta turkkilaista jugurttia)
1/4 tl suolaa
1/4 tl maustepippuria
Pinnalle korianterisilppua ja seesaminsiemeniä (minulla ei ollut korianteria, jota rakastan :(, joten laitoin sitten persiljasilppua ja seesaminsiemenet unohdin vahingossa kokonaan)

Sekoita vesi, muna ja korppu(riisi)jauhot ja jätä turpoamaan. Kuori sipulit ja silppua ne mahdollisimman hienoksi. Mittaa ja sekoita mausteet valmiiksi kupposeen ja kerää ja mittaile myös kastikkeen ainekset valmiiksi odottelemaan jo tässä vaiheessa (minun lisäys). Kuumenna öljy ja lisää sipuli ja mausteet. Paista sekoitellen, kunnes sipuli on pehmeää, älä polta! Siirrä sipulisilppu pois pannulta ja laita syrjään hiukan jäähtymään. Pyyhi pannu puhtaammaksi vaikka talouspaperilla ja laita sekin syrjään odottelemaan. Lisää jauheliha munaseokseen ja sekoita hyvin (lisäsin itse persijlasilppua tässä vaiheessa joukkoon).

Lisää sitten sipuli-mausteseos ja sekoita joko kauhalla tms. tai vaikka käsin (isompi määrä on helpompi sekoittaa käsin, mutta pese kädet hyvin ennen ruokaan koskemista ;)). Pyörittele murekemassa palloiksi (tein hiukan kookkaita lihapullia, jotka litistin hiukan puolipihvimäisiksi ja laitoin pihviset leivinpaperilla vuodatulle pellille odottamaan paistamista). Paista sitten pyörykät pannulla muutama minuutti molemmilta puolilta (tässä vaiheessa laitoin kasvisvuoan uuniin ja aloitin paistamisen ohella myös kastikkeen teon). Laita paistetut pyörylät syrjään odottelemaan.

Kuumenna kastiketta varten öljy ja voi kasarissa tms. (tein siis padassa). Lisää mausteet ja tomaattipyree. Paista keskilämmöllä sekoitellen n. 1-2 min. Lisää vesi, murennettu lihaliemikuutio (jos käytät) ja kerma. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta n. 10 min.

Poista kanelitanko ja tähtianikset ja laakerinlehdet (jos niitä laitoit) ja lisää jugurtti. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla ja kumoa pyörykät kastikkeeseen. Kuumenna ja ripottele pinnalle se minulta puuttuneet korianteri ja seesaminsiemenet.

Tämä olisi parasta tarjota riisin tai perunan tms. kanssa, joka imee kastiketta. Mutta meni hyvin kasvisvuoankin kanssa :). Huomenna sitten sitä perunaa vaikka muusina kaveriksi ja Suvi ja Teemu on kutsuttu mukaan ruokavieraiksi nautiskelemaan näistä "tähteistä".

Bon Appetit!

Kirjoja, jotka tulevat iholle...

En aio nyt kirjoittaa teille kirja-arvosteluja, sillä aivan loistavia sellaisia on netti pullollaan. Hyvän kirja-arvostelun tulee kertoa riittävästi juonesta paljastamatta sitä kuitenkaan liikaa. Tässä kirjoituksessani keskityn nyt enemmänkin lukemisen aikaansaamiin tunnetiloihin ja lukunautintoon :). Juonen jätän jokaiselle itselleen selvitettäväksi :). Väritän tätä kirjoitustani pihalta nappaamillani, mielestäni aistillisilla kuvilla, sillä kirjoista kuviksi saa vain kansikuvat. Aloitan sinisellä sävyllä, joka toistuu myös kansikuvissa:

Kesällä oli niin paljon puuhaa, etten kauheasti ehtinyt lueskelemaan tai edes seuraamaan pinnalla olevaa kirjallisuutta. Kesän lopuksi piipahdin kirjastoon ihan vain uteliaisuuttani vilkaisemaan uutuus -hyllykköä, jonka tunnistaa oransseista "viikon laina-aika" lappusista. Tällä hyllyköllä käyn usein "heräteostoksilla" ja täältä käteen osuukin enimmäkseen minulle täysin tuntemattomien kirjailijoiden teoksia, usein esikoisteoksia, joka osoittautuvatkin oikeiksi ahmittavina luettaviksi helmiksi.

Tällä kertaa silmiini osui kirja nimeltä "Kirjeitä Saarelta". Kyseessä on Jessica Brockmolen esikoisteos ja jotenkin ehkä sinisen herkkä kansi sai kiinnostukseni heräämään. Kyseessä on molempiin maailmansotiin sijoittuva teos, joka on kirjoitettu kirjeiden muodossa. Aloittaessani lukemista vasta huomasin tuon jännän metodin, että kirja todellakin koostuu pelkistä kirjeistä. Olin ensin, että voi apua, tämä ei voi mitenkään olla minun juttuni (olen aina ollut hiukan huono esim. novellien lukija ja näin tässä uhkana jotain samaa lyhykäisyyttä ja irrallisuutta). Mutta sitten, kun pääsin alkuun, en voinut enää laskea kirjaa käsistäni. Tässä on kyllä kuvattuna vuosisadan alun rakkaustarina niin koskettavasti ja siten, että lukijan mielikuvitukselle jää tilaa. Kirjaa lukiessani saatoin tuntea merituulen kasvoillani, kaikki tuoksut, äänet... Tämä herätti niin voimakkaita tunteita, että minun oli pakko suositella sitä heti Suville, joka käsittääkseni sitten myöskin ahmi kirjan lomamatkansa aikana. Suvilta tuli viestejä siitä, millaisiin tunnemyrskyihin hän oli joutunut, joten lienee samoilla linjoilla kanssani :).

Kirja on nopealukuinen kirjemuodon vuoksi, eikä sivujakaan ole turhan paljon kahlattavaksi. Teos on luettu loppuun melkein liiankin nopeasti ja jäljelle jää tyhjä tunne; "mitä minä nyt teen!". Kerrassaan Ihana kirja isolla I-kirjaimella <3! Suosittelen ehdottomasti ja kirjaan tempautuakseen kannattaa heti lukea alkua pidemmälle.

Kun sitten palautin tämän kirjan kirjastoon, silmiini osui heti seuraava houkutteleva teos täyttämään "Kirjeitä Saarelta" jättämää tyhjiötä. Ikävä kyllä tämäkin oli siinä viikon laina-aika -hyllyssä; melko pientä fonttia melkein 550 sivua. Tässä sadonkorjuuajan keskellä tiesin heti, ettei yhtälö tule onnistumaan. Päätin kuitenkin ainakin aloittaa kirjan ja sitten vaikka varata ihan normilainana viimeistelyä varten. Kyseessä oli Pulizer -palkittu kirjailija Anthony Doerr ja teos "Kaikki se valo, jota emme näe".

Tämä kirja on JÄRISYTTÄVÄ lukukokemus <3! Rakkautta ensi lukemalla. Jokainen sivu on niin intensiivisesti kirjoitettu, ettei sanaakaan voi jättää lukematta. Voi olla jopa, että tämä on luettava joskus uudestaan rauhallisemmin keskittyen ja ilman ahmimista ;). Ehkäpä talven aikana jopa innostun tarttumaan englanninkieliseen alkuperäisteokseen, niin saan kokea jotain uutta tuttujen tapahtumien lisäksi. Kirja on herkullinen, kuvaava, lumoava, järkyttävä, rakastettava, kaunis, herkkä; hyvin monenlaisia tunteita herättävä taideteos. Tämä on varmasti yksi parhaimmista, ehkä jopa parhain, kirja, mitä olen koskaan lukenut. Arvatkaapa, millaisen tyhjiön koin, kun olin lukenut tästä viimeisen sivun. No, ennen sitä hetkeä kävi niin, kuin olin aavistanutkin; viikon laina-aika ei riittänyt mitenkään, kun oli lukemisen ja töissä käynnin lisäksi muutakin pakko tehdä.

Aloin suunnitelmani mukaan katselemaan varaustilannetta; epätoivo iski, kun huomasin, että pääkaupunkiseudun kirjastoissa oli yli 1500 lukijaa jonossa odottamassa kirjaa lainaan! Järvenpään, Tuusulan ja Keravan kirjastoissa oli hiukan lohdullisempi tilanne, mutta sielläkin varaus olisi tiennyt viikkojen odotusaikaa. En voisi siis mitenkän päästää kirjaa käsistäni! Mietin jo, että jos ei muu auta, menen kirjakauppaan ja ostan sen itselleni. Yrittänyttä ei laiteta, joten marssin nolona kirjastoon tunnustamaan siellä tiskin takana seisovalle erittäin mukavan ja viehättävän oloiselle nuorelle miehelle, että en ehtinyt viikossa lukea kirjaa, joka minun olisi pakko kuitenkin saada lukea. Hän katsoi minuun iloisena hymyillen ja kertoi, että minun ei tarvitse luopua kirjasta :D. Mikä helpotus! Riitti, että menin lainausasiassa paikan päälle ja sain siten toisen viikon armonaikaa (ja se riittikin yhden päivän laina-ajan ylityksellä).

Semmoinenkin tässä sattui, että varaustilannetta tarkastellessani huomasin, että Keravan kirjastossa olisi ollut yksi kappale tätä kirjaa hyllyssä (pikalaina, jota ei voi varata). Minun oli pakko mennä silloin töihin ja laitoin Suville viestiä, että ryntää heti kirjastoon. Suvi vaan oli hänkin jo töissä, eikä pääsisi kirjastoon. Hän totesi, että Teemu voi töistä päästyään käydä sen lainaamassa. Ajattelin, ettei ikinä onnistu, mutta myöhemmin selvisi, että Teemu oli saanut kuin saanutkin kirjan ja näin sain koukutettua Suvinkin tähänkin lukunautintoon.

Kirja kertoo sokeasta tytöstä ja saksalaispojasta. Enempää en aio kertoa, vaan jokainen saa itse lukea tarinan sisällön ja rakastua kuvauksia pulppuavaan, elämänläheiseen, suorastaan iholle tulevaan kerrontaan :). Kirja on kirjoitettu sekin aika erikoiseen muotoon; kappaleet ovat lyhyitä ja kertovat vuorotellen sekä tytön että pojan elämänkulusta. Lyhyet kappaleet ovat käteviä, niin ei tarvitse jättää kappaletta kesken jonkin muun tekemisen vuoksi. Tätäkin kirjaa lukiessa muuttuivat kuvaukset lähes eläviksi. Saatoin tuntea meren suolaisen tuoksun, pienten puisten koristeveistosten ja kosteiden, kierteisten simpukoiden tunnun sormissani, värit, äänet, maut... Sain myös huomata, että sokeus ei estä kokemasta valoa ja värejä. "Näkeminen" vain tapahuu näköaistin sijaan muiden aistien välityksellä. Nuo kaikki muut aistit saavatkin kirjassa suuren merkityksen.

Kirjaan toi aivan oman ulottuvuutensa se ristiriita, mikä voi olla natsisaksan kammottavan ajatustavan ja saksalaisen nuoren miehen kasvun välissä. Lasten kasvu kun on todellisuudessakin tapahtunut kaiken sen hirviömäisen aivopesun keskellä. Lapsen viattomuus kohtaa kirjassa raaán todellisuuden. Yleensä kirjoissa ja elokuvissa paha on paha ja hyvä on hyvä, mutta tämä kirja myllertää koko mustavalkoisuuden ja hämmentää jopa omiakin tunteita ja ajatuksia.

Kaiken kaikkiaan tämä herkullinen kirja on mielestäni sellainen, joka ehdottomasti täytyy kaikkien kynnelle kykenevien lukea. Ja mahdollisimman pian, sillä luin jostakin, että elokuvaoikeudet olisi jo myyty ja tästä ehkä saadaan vielä nauttia menestyselokuvankin merkeissä. Mutta lue ensin!

Tonteri; kiiltävän turpea pullukka :D

Jälleen palstalla! Tonterin kasvu on kyllä yllättänyt positiivisesti; "mahanympärys" on kanta-napa-akselilla venynyt 130 senttiin, eikä ulkonäkö ole tästä paisumisesta yhtään huonontunut. Oikeastaan päinvastoin, sillä Tonteri suorastaan kukoistaa.

Tonteri saikin kokea erityistä huolenpitoa, sillä virittelimme sille Ikeasta ostetun eksoottisen sammakon värisen katoksen. Sieltä se nyt kurkistelee lehtien lomasta omassa pienessä yksiössään :D. Nyt kurpitsan ei enää tarvitse lojua etanoiden houkuttimena märän harsopeitteen alla, vaan saa nauttia kuivan peitteen tuomasta lämmöstä :). Jossain vaiheessa pitänee laittaa paksumpaa vällyä, ehkä jopa fleecepeittoa, jos hallayöt uhkaavat.

Ja tiedoksi, että viimeisin pölyttämiskokeiluni mahdollisesti oli onnistunut, sillä pikkuinen tyttökukan alku on lähtenyt heti nopeaan kasvuun.

On kerrassaan ihmeellistä, miten saan palstalla touhuamisesta niin paljon iloa ja voimaa. En itsekään osaa sanoa, mikä siinä on niin hienoa, joten ymmärrän, jos joku pitää tätä koko juttua ihan hulluna ;). Kai se on niin, että jokaisella on omat juttunsa ja tämä nyt vain sattuu olemaan minun juttuni <3

Viiniköynnöksen menestystarina

Istutin talomme eteläseinustalle kesällä 2010 Zilga -nimisen viiniköynnöksen. Köynnös on laitettu kasvamaan n. 1/2 m:n päähän seinästä ja ohjattu siitä kasvamaan seinää kohti. Riittävän kokoista kasvihuonetta minulla ei ole, joten oli kokeiltava avomaalla kasvattamista. Istutuskuopan täytin kompostimullalla ja jäin odottelemaan, mitä tuleman pitää. Ensimmäisenä kesänä se ei ennättänyt kovin paljoa kasvamaan, mutta sitten seuraavana vuonna, 2011 olikin meillä jo ensimmäiset viinirypäletertun alut ihmeteltävänä :D.

Rypäleet eivät ole tässä lajikkeessa kovin suuria ja siemenet taas ovat poikkeuksellisen isoja. Niinpä syömärypäleiksi nämä ovat hiukan turhan haastavia ja jonkinverran happamiakin. Siskoni ja hänen pikkupoikansa kyllä mutustelivat näitä hyvällä ruokahalulla :). Mutta määrällisesti terttuja tulee paljon ja siten sato on erityisen runsas. Köynnös kierteli useamman vuoden pitkin eteläseinustaa ottaen tukea paloportaista ja seinälle viritetystä kalaverkosta.

 Parhaimmillaan poimin rypäleitä suoraan yläkerran ikkunoista :D. Muutenkin on aika viehättävää, kun ikkunoita reunustavat kauniit viiniköynnöksen lehdet ja rypäletertut; kuin asuisi jossain huomattavasti etelämpänä.

Viinintekopuuhiin en ole ryhtynyt, vaan olen syksyisin kerännyt rypäleet terttuina (niitä tulee useampi ämpärillinen) ja keittänyt ne mehumaijalla mehuksi. Sitten olen vain pakastanut mehutiivisteen tulevaa käyttöä varten. Mehu on kauniin tummaa ja erittäin maukasta ja sitä onkin riittänyt tarjottavaksi moniin kesäjuhliin helteen tuomaa janoa sammuttamaan. Välillä olen vaihtelua saadakseni mehustanut samassa satsissa myös musta- tai punaviinimarjoja ja siitä saa kivasti lisämakua.

Viime syksynä totesin, että köynnös peittää ikkunoita jo turhankin paljon ja ajattelin testata, saako rypälekokoa kasvatettua köynnöstä leikkaamalla. Leikkasin runsaalla kädellä jättäen puumaisen alavarren lisäksi vain muutamia typistettyjä oksia. No, ei auttanut; köynnös on taas kivunnut yläkerran tasolle ja pienikokoisia rypäleitä on kypsymässä reippaanlaisesti :D. Vähän tätä jo ounastelinkin ja sen vuoksi istutin Zilgalle kaveriksi toisen lajikkeen: Supagan :D. Se on lähtenyt jo hyvään kasvuun ja rypäleistä pitäisi tulla vaaleita, isompia ja makeampia (kuvat alla on hiukan sumeita, kun otin ne hämärässä vesisateessa). Ensi syksyn satoa odotellessa...