Ensimmäiset munat; niin kauniin tasaisia ja onnistuneita

Tänään työpäivä tuntui harvinaisen pitkältä, sillä mielessä pyöri ajatus; jokohan kanat olisivat munineet ja jos, niin minne. Iltapäivällä en enää malttanut, vaan laitoin kotiin viestiä, että onkohan meillä jo munia. Tähän siippani vastasi, etteivät ole käyneet katsomassa, vaan olivat säästäneet jännityksen minulle ja saisin itse käydä siellä kurkistelemassa.

Kun lopulta olin kotona, suuntasin suoraan kanalaan ja löysin kolme ihastuttavaa toisistaan hiukan eriväristä munaa ja ne kaikki olivat yllättäen samassa pesässä. Varmaan yksi pyöräyttänyt munasensa sinne ja sitten kaksi muuta matkineet perässä. Olenkin kuullut keinon, että jos kana munii väärään paikkaan, voi sitä yrittää houkutella oikeaan pesään laittamalla sinne yhden munan (tai vaikka puumunan) valmiiksi "pesämunaksi" ja se toimii sitten munintaan houkuttelevana mallina. Mutta nyt ei tarvitse turvautua vippaskonsteihin, sillä nämä oppivat ihan itsestään :). Yksi kana ei siis vielä kuitenkaan ollut rohkaistunut munimaan, sillä munia ei löytynyt mistään muualta kanalasta. Olin kovin ylpeä tuosta neitokaislaumasta, sillä he olivat oppineet heti talon tavoille ja löytäneet oikealle munintapaikalle :). Ja kyllä sinne hienoon uuteen munintapesään kelpaakin munia tuoreiden puhtaiden heinien sekaan.


Tänään iski myös salakuvaaja; olin illansuussa istumassa onnellisena kanojeni keskellä ruokkimassa niitä poimimillani voikukanlehdillä ja samalla juttelemassa niille kaikkea joutavaa. Samaan aikaan tietämättäni minua vakoiltiin olohuoneesta käsin. Aika sniiki siippa, kun tuolla tavalla salaa räpsii...! Ja hän mainitsi vielä sisään tullessani, että on ottanut täällä kuvia yhdestä hullusta... En heti arvannut, että hän puhui minusta, sillä pidän kanojen kanssa seurustelua ihan normaalina askareena :).

Nyt illan hämärtyessä kävin vielä "pyydystämässä" kanat yksi kerrallaan ja kannoin ne hellästi kotipesäänsä orrelle nukkumaan. Olen tehnyt näin joka vuosi ja aina ne ovat parissa päivässä oppineet menemään itse nukkumaan. Viisaita otuksia :). Hyvää yötä kaikille lukijoilleni toivottavat nämä citykanat Angelina, Pikku Lilla, Viljo ja Sigge!

Kanojen muuttopäivä; vihdoinkin täällä

Tänään on ollut Sunnen kanalan suuri päivä, sillä tipuneidit muuttivat illansuussa uuteen kotiinsa. Muuttopäivä sujui oikein mukavissa merkeissä, sillä sain avukseni siskonpoikani ja hän olikin oikein mainio pikku apuri. Kun hain hänet, pyysi hän äitiään esittämään minulle tärkeän kysymyksen; "onko kanoilla jo nimet?". Kun kerroin, etten ollut niitä vielä ehtinyt miettimään ja kysyin, että onkohan siskonpojalla jotain nimiä mielessä, niin melkoinen hymy levisi hänen kasvoilleen. Hänellä oli nimittäin mitä mainioimmat nimet valmiina tuleville kesäasukeille; en olisi itse koskaan voinut keksiä niin hauskoja, hienoja, mieliinpainuvia ja jotenkin aivan erityisiä nimiä :). Niinpä pakkasimme mukaan pahvilaatikon ja lähdimme noutamaan Siggeä, Angelinea, Pikku Lillaa ja Viljoa. Viljo on kutsumanimi, sillä kanan virallinen nimi on kuulemma Viktor Kalborrek :)!


Kanat matkustivat läheiseltä Lassilan tilalta pahvilaatikossa auton takakontissa. Matkan aikana laatikosta kuului hiljaista kaakokusta, kuin kanat olisivat kuiskailleet toisilleen. Välillä oli aivan hiljaista ja siskonpoika ihmetteli, että loppuiko niiltä kokonaan sanottava. Pihaan päästyämme kanojen matka jatkui yhdessä siskonpojan kanssa laatikkoa kantaen kanalaan, jossa avasimme laatikon kannen ja odottelimme kanojen poistumista laatikosta. Koska ne pysyivät varsin tiiviisti pahvilaatikossa, aloimme houkutella kanoja ulos tarjoamalla niille voikukan lehtiä ja kanan rehua. Tämä oli hyvä keino, sillä melko pian ensimmäinen kana uskaltautui ulos turvallisen pahvilaatikon uumenista. Tämä kana sai nimen Viljo, sillä hän osoitti meidän mielestämme "miesmäistä" rohkeutta ja uteliaisuutta.

Loput kolme kanaa pysyttelivät tiiviinä rykelmänä laatikon kulmassa, kunnes vaalea isompi kana astui ylväästi pihalle ja päätimme, että hän näyttää aivan Siggeltä.

Täytyy tunnustaa, että jouduimme hiukan kallistamaan laatikkoa, jotta loput kaksi kanaa tulisivat ulos. Ensin ulkoilmaa astui tunnustelemaan todella erikoisen värityksen omaava kaunis, tumma, vaalealla kauluksella varustettu kananeiti ja hän oli aivan ilmetty Angelina.

Ja vihonviimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä rohkean askeleen otti Pikku Lilla, jolla on kauniin harmoninen, melkein tasaisen vaaleanruskea höyhenpeite ja suloisen pehmoisen näköiset "housut" jalassaan.

Nyt orrella nukkuvat kanat ja minä toivotamme kaikille hyvää yötä ja kauniita unia; ensimmäistä munaa odotellessa...  :)