ONEIRON

Mietin jonkin aikaa, lukisinko lainkaan tätä kirjaa; Laura Lindstedtin ONEIRON:ia. Yleensä en lue kirjaa sen perusteella, että siitä kohistaan paljon; välillä jopa välttelen kohukirjoja. Ehkä ajattelen, että jos kriitikot kovasti ylistävät jotain kirjaa, on se todennäköisesti turhan vaikeaselkoinen tai taiteellinen tms. minun makuuni. Olen kyllä huomannut, että useat lukemani kirjat sitten kuitenkin ovat niitä, jotka nousevat luetuimpien kirjojen joukkoon. Mutta tämä kirja herätti alusta asti minussa hämmennystä; toisaalta lukeminen  houkutteli ja toisaalta kirjan aihepiiri ei tuntunut minusta lainkaan mielenkiintoiselta.

Juuri ennen joulua löysin itseni jälleen kirjastosta uutuushyllyn edestä tähyilemästä sopivaa luettavaa loman ajaksi. Ensimmäisenä huomasin, että siinä tuo kohuttu eepos nyt odottelee lukijaansa ja päädyin, että ainakin katsastaisin, millä tavoin tämä teos on kirjoitettu. Kirja lojui kotona melkein viikon, kun odottelin inspiraatiota sen aloittamiseen. Voi olla, että joulutohinatkin verottivat uteliausuuttani ja siirsivät aloitushetkeä lähelle kirjan laina-ajan päättymistä. Tai sitten vain välttelin kirjaa sitä kohtaan tuntemani ennakkoluulon vuoksi.

Lopulta otin härkää sarvista ja alunperin suunnittelemani katsastamisen sijaan sain huomata kahdessa päivässä kahlanneeni koko kirjan läpi imien siitä yksityiskohtia, joita todellakin oli riittävästi :). Eilen maltoin sulkea kirjan ja mennä nukkumaan vasta kahden aikaan yöllä ja tänään illalla luin kirjan loppuun. Aamulla sentään sain kiskottua itseni kävelylle ulos auringonpaisteeseen ja sen myötä kuvitettua tätä tekstiä näillä tuoreilla, pakkasen huurruttamilla kasvikuvilla :).

En oikein tiedä, miten kirjaa kuvailisin; en edes tiedä, mitä kirjallisuuslajia se edustaa. Siinä on yllättävän paljon tarkkaa tietoa ja historiankuvausta sekoitettuna mielikuvitukseen ja hullutteluunkin. Kirjasta löytyy fantasian piirteitä ja toisaalta monilta osin myös kertovan kaunokirjallisuuden aineksia. Kauniit kuvaukset vuorottelevat välillä raadollisemman tekstin kanssa ikäänkuin kilpaillen, kummalla on isompi mahti herättää lukijassa mielenkiintoa ja tunteita. Paljon todella rikasta kohtaloiden kuvausta ja välissä, kirjan keskivaiheilla, mielestäni tuskastuttavankin tarkkaa tietotekstiä. Mieli haluaisi kiitää kirjassa eteenpäin ja saada tietää eri hahmojen elämäntapahtumista ja kohtaloista. Mutta kirjailija keskittyy juuri siinä kohtaa kertomaan juutalaisten tavoista ja perinteistä ja historiasta niin piirun tarkkaan, että meinasi suorastaan hiki nousta otsalle lukemisen tarrautuessa näihin todella yksityiskohtaisesti kuvattuihin riitteihin ja taustatietoihin. Ja kuitenkin juuri nämä yksityiskohdat on laadittu niin huolella ja taidokkaasti, että ne ovat merkittävä osa kirjaa; tuntuu, ettei sanaakaan haluaisi/voisi jättää lukematta.

Kirja siis kertoo tuonpuoleisesta; välimaastosta elämän ja kuoleman välillä. Siellä lilluvien seitsemän hyvin erilaisen naisen uskomattomista, mutta hyvinkin mahdollisista kohtaloista, tunteista ja kokemuksista ennen ja jälkeen kuoleman. Myös naisten seksuaalisuus kulkee tekstissä mukana ollen toisaalta luonnollinen osa naisutta, mutta toisaalta myös hyväksikäytön väline. Kuvailisin kirjaa äärimmäisen mielenkiintoiseksi, koukuttavaksi, ärsyttäväksi, haasteelliseksi ja samaan aikaan jopa nautinnolliseksi lukukokemukseksi. Jos kaipaat elämääsi juuri nyt jotain tällaista, niin suosittelen; ainakin katsastamaan, millä tavoin teos on kirjoitettu... ;)

Joulun mausteilla höystetty granola

Kun kerroin tekeväni granolaa, joku ihmetteli, että mitä se oikein on. En ollut mistään tarkentanut määritelmää, mutta se on myslin tapaista uunissa paahdettua rapeaa muruseosta. Perusohjeen nappasin Hämmentäjän blogista ja hiukan muuntelin omaan makuun sopivaksi (ja myös sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään :)). Granolan tekeminen on melko helppoa ja koostumuksen suhteen vain mielikuvitus on rajana; määriäkin voi muutella aivan vapaasti.

Tässä minun versioni, josta tosiaan jokainen voi muokata haluamansa laisen omien makumieltymysten ja mahdolisten ruoka-ainerajoitteiden mukaan:

Granola

6 dl kaurahiutaleita (tarvittaessa voit käyttää gluteenittomia)
1 dl auringonkukan siemeniä
1 dl kurpitsan siemeniä
1,5 dl kokonaisia kuorellisia manteleita rouhittuna
1,5 dl cashew -pähkinöitä rouhittuna
1 tl kanelia
1/2 tl piparkakkumaustetta (tai alkuperäisen reseptin mukaan inkivääriä, jota kaapistani ei nyt tällä kertaa löytynyt)
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl kardemummaa
ripaus suolaa

2 rkl rypsiöljyä (alkuperäisessä reseptissä oli oliiviöljyä)
3 rkl vaahterasiirappia

1,5 dl kuivattuja karpaloita
1,5dl rusinoita
1,5 dl suikaleiksi leikattuja pehmeitä kuivattuja aprikooseja
n. 1/2-1 dl kuivattuja omenanrenkaita sopiviksi paloiksi leikattuna


Sekoita keskenään kaurahiutaleet ja siemenet sekä melko isoiksi paloiksi rouhitut mantelit ja pähkinät . Lisää joukkoon mausteet ja sekoittele hyvin, että mausteet leviävät tasaisesti.

Sekoita keskenään öljy ja vaahterasiirappi. Lisää seos granolan joukkoon nauhamaisesti kaataen eri puolille muruseosta ja sekoita tasaiseksi.

Levitä granola uunipellille mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi ja paahda 175-asteisessa uunissa keskitasolla 15 minuuttia. Kääntele seosta aina 5 min välein, ettei se pääse palamaan.

Anna granolan jäähtyä hetki ja lisää sitten joukkoon loput ainekset. Purkita seos ilmatiiviisti, niin maut säilyvät parhaiten.

Granolaa voit napostella sellaisenaan tai vaikka viilin, jugurtin, jäätelön, miadon tms. kera.

Vaikka joulu alkaa olla jo pikkuhiljaa taas takana päin, aion ehdottomasti säilyttää nämä mausteet granolassani jatkossakin; kodin täytti niin huumaava tuoksu granolaa paahtaessani, että tunsin oikein fyysisesti tekeväni jotain todella herkullista :D. Samasta tuoksusta saa nauttia joka kerta, kun raottaa granolapurkin kantta napatakseen sieltä tätä terveellistä herkkupalaa.

Oikein rauhallista ja miellyttävää Tapaninpäivää kaikille!

Mullantuoksuinen maakellari

Näin synkän pimeyden keskellä ei ole ollut juurikaan kerrottavaa viljelypuolelta. Niinpä ajattelin laittaa teille kertomusta meidän maakellarista, jollaisen päätimme rakentaa sadon säilyttämiseksi jo v. 2008. Tontin nurkasta löytyi sopivasti paikka kellarille ja sitten vain kaivamaan :). Kellareita on olemassa valmispaketteina, mutta rakensimme oman harkoista alusta loppuun itse. Aloitimme kaivamalla Heikin kanssa lapiolla sopivan kellarikuopan. Kuopan piti olla syvempi, kuin millä tasolla itse kellarin pohja tulisi olemaan, sillä se piti myös salaojittaa ja salaojaputkien päälle tuli vielä paksuhko kerros hiekkaa. Kellarikuopasta olisi muuten voinut tehdä vielä syvemmän, mutta sitten salaojaputket olisivat tulleet alemmalle tasolle, kuin vieressä menevä sadevesioja, ja vesi olisi saattanut kertyä kellariin. Aika monta kottikärryllistä siinä vaivattiin maata edestakaisin; ensin pois ja sitten takaisin kellarin päälle eristeeksi.

Kellariin päätettiin tehdä perinteinen holvikaaren mallinen katto, joka on kyllä oikein passeli ja viehättävä :).

Olen äärettömän tyytyväinen lopputulokseen, sillä maakellari on pihan kaunistus ja komea yksityiskohta kaikkina vuodenaikoina. Se ikäänkuin vahtii pihaa ollen ensimmäisenä vastaanottamassa pihaan tulevia vieraita. Lisäksi siellä on kätevä säilyttää kauden vihannessatoa, purkitettuja hilloja ja muita herkkuja. Olen myös talvettanut kellarissa ruukussa kasvavan japaninverivaahteran ja daalian juurakot. Nyt siellä muhii kevään aurinkoa odottamassa myös tyttären parvekkeeltaan tuomat muratit.

Maakellariin liittyy minun mielestäni jotain maagista ja tunnelmallista. On ihan eri asia hakea ruokaan perunat, porkkanat ja muut ainekset omasta, valkeaksi sisältä kalkitusta maakellarista, kuin ottaa ne jääkaapin vihanneslokerosta. Mieheni naureskelee minulle, kun en millään suostu menemään kellariin kätevän ja tehokkaan otsalampun kanssa, vaan minun kulkuani valaisee aina ja ehdottomasti vanhanaikainen öljylamppu, jonka sytytän jo ulkoeteisessä saappaita pukiessani. Sen kanssa sitten hiippailen pihan poikki kellariin haistelemaan ihanaa maakellariin kuuluvaa multaista tuoksua <3. Tulee jotenkin mummolamainen fiilis, enkä ikinä suostu tunnustamaan, että sillä öljylampulla ei kyllä oikeasti näe yhtään mitään :D.

Viimeisin hankintani kellariin on uusi ulko-oven kahva, jonka ostin Pajutallista. Musta valurautainen kahva sopii hyvin valkoiseen oveen ja se on tänään päässyt jo paikoilleen.

Haluan vielä toivottaa oikein lämmintunnelmallista itsenäisyyspäivää kaikille lukijoilleni tällä vaaleanpunaisen taivaan värittämällä kuvalla. Otin kuvan yhtenä loppusyksyn aamuna pihatammesta silloin, kun vielä muutamia lehtiä oli oksia koristamassa. Nyt kampean itseni television ääreen tutkailemaan linnan tämänvuotista pukuloistoa :).

Lämpimäisiä; perunasta rieskaksi

En tiedä, onko jo käynyt ilmi, mutta olen todella huono heittämään mitään syötäväksi kelpaavaa ruokaa pois. Siis ihan "aikuisten oikeasti" meillä päätyy aivan äärimmäisen vähän ruokaa roskiin tai kompostiin.

Joku jossain mainitsi tällaiset jääkaappiin kertyvät erilaisiin kippoihin säilötyt "tähteet" Jääskiöiksi. Omin tuon sanan heti sanavarastooni, vaikka alkuperäisen jääskiöselostuksen mukaan ne ovat niitä, jotka sitten heitetään jääkaapista pois siinä vaiheessa, kun ne ovat muuttaneet olomuotoaan epämääräisen näköisiksi ja hajuisiksi syömäkelvottomiski jätteiksi. Minä hyödynnän kaikki jääskiöt ennen tuota muodonmuutosta, eli pyrin jatkojalostamaan kaikki tähteeksi jääneet ruoat joksikin muuksi ja niin saatamme syödä samasta alkuperäisruoasta tehtyjä jatkosörsseleitä useitakin päiviä peräkkäin. Tästä martat varmaan antaisivat roppakaupalla pisteitä, sillä väitän olevani tässä lajissa melkoinen mestari ;).

Tällä kertaa jääskiönä oli edelliseltä päivältä ylijäänyttä perunamuusia. Hetken mietinnän tuloksena päätin  yllättää aamulla muut heräilijät lämpimillä perunarieskoilla. Ja niistä tuli kerrassaan niin herkullisia, että päätin jakaa tämän itse kehittelemäni reseptin kanssanne. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan; pienellä vaivalla niin makoisaa herkkua :).

n. 1/2 l perunamuusia
n. 1 dl maitoa
n. 30 g voita
1 tl suolaa
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1/2 dl ruisjauhoja
n. 1/2 dl pellavansiemeniä
reilu 1/2 dl tummaa siirappia

Määrät eivät ole aivan tarkkoja, eikä niiden tarvitsekaan olla. En mitannut muusia ja siirappiakin vain plöräytin reilusti pullosta. Mitat laitoin sen mukaan, miltä määrät silmämääräisesti mielestäni näyttivät. Ja jos sinulta ei löydy jääskiömuusia, voit varmasti tehdä rieskat myös perunamuusijauheesta (ei ehkä ihan niin hyvää, mutta käy mainiosti aidon muusin korvaajana silloin, jos ei ole vaihtoehtoja). Luovuutta saa siis käyttää ja reseptiä myös muokkailla oman maun mukaan :).

Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Edellisen päivän muusi on seuraavana päivänä aina hiukan syöntihetkeä jäykempää. Sen vuoksi laitoin  kuppiin n. desin maitoa ja siihen silpaisin mukaan voipaketista vajaan 50 g siivun voita. Nämä yhdessä mikroon n. 30 sekunnin ajaksi. Jos voi ei ole vielä sulanut, jatka kuumentamista. Mutta ole tarkkana, sillä näin pieni määrä maitoa kiehuu helposti yli. Sekoita kuuma maito-voi -seos muusin sekaan sähkövatkaimella tai käsin veivaamalla. Tällä tavoin löysytetty muusi saisi olla löysähköä, mutta edelleen muusimaista koostumukseltaan.  Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.

Vuoraa pelti leivinpaperilla ja nostele siihen ruokalusikalla kukkurallisia kekoja. Koolla ja mallilla ei niin kauheasti ole väliä. Jätä kekojen väliin sen verran tilaa, että saat jauhotetuin käsin taputeltua rieskat litteiksi n. 1/2 cm paksuiksi lättysiksi. Itse tein sellaisia hiukan käden kämmenosaa isompia. Jos teet pienempiä, käyvät ne kivoina napostelupaloina. Laita rieskat uuniin keskitasolle ja paista niin kauan, että ne tulevat kunnolla "ruskettuneiksi" pinnalta. Minulla paistoaika oli 12-13 minuuttia, mutta kannattaa tarkkailla rieskojen pintaväriä ja määritellä paistoaika sen mukaan.

Rieskat nautitaan lämpiminä, mutta malta odottaa hetki ja anna niiden hieman jäähtyä. Päälle sipaisu voita ja herkkuhetki on valmis! Herkutellessa voi vaikka miettiä, miksi perunamuusi on muusi, eikä muussi :D.

The winter is coming...

Eilen oli marraskuun ensimmäinen päivä ja se todellakin näytti siltä; tänä syksynä ei ole niin ankean pimeää päivää ollut vielä kertaakaan. Tuntui, kuin aurinko olisi pilven tauksen sijaan majaillut syvällä jossain kallioluolan uumenissa, mistä se kiusallakin laski vain muutaman onnettoman säteen luomaan synkkää hämärää valoaan meille pimeydessä vaeltajille.Mutta eipä auttanut jäädä asiaa harmittelemaan, vaan uskoa, ettei se päivä siitä aamuhämäristä enää enempää valkenisi.

Perheen miespuolisista vanhempi oli päättänyt harmikseen potea flunssaa koko viikonlopun, joten pihahommat odottivat tällä kertaa vain tätä yhtä raatajaa. Pihassamme kasvaa iso vanha tammi ja sen vierellä pienempi vaahtera. Muuten kivoja pihan kaunistajia, mutta tässä lehtienpudousvaiheessa ne kyllä hoitavat hommansa turhankin kiitettävästi ;).

Sain perheemme nuoremmasta herrasta hiukan apua, kun hän käväisi lehtipuhaltimella puhaltamassa terassit ja vähän muutakin puhtaiksi. Alkuun jouduimme kyllä hiukan keskustelemaan tilanteesta, sillä ilmeisesti marraskuun hämy ei poikaa houkuttanut tälläkään kertaa pihahommiin. Hän sanoikin, että hänen mielestään piha olisi paljon hienompi, jos siihen jättäisi tuon "kullan sävyyn vivahtavan lehtikatteen pihaa kaunistamaan". Makuasia, mutta, tulihan hän lopulta avuksi, kun oikein houkutteli; Otti kaiken ilon irti hommasta ja siinä samalla päätti ilmeisesti puhaltaa äitinsäkin taivaan tuuliin. Sain siis vähän väliä osani lehtipuhaltimen ilmasuihkusta ja meillä oli oikeastaan ihan hauskaa (ainakin minun mielestäni) :D.

Lehtien ja muunkin pihamateriaalin kuskaamisessa olemme jo muutaman vuoden ajan käyttäneet Lidlistä ostettuja muovisäkkejä. Materiaali on todella kestävää pressun tapaista. Siinä on yläreunaan pujotettava vanne, joka pitää säkin avoimena ja lisäksi erilaisia kantokahvoja. Edelliset säkit kestivät yli 3 vuotta ja alkoivat olemaan melko rispaantuneet. Olinkin tosi tyytyväinen, kun bongasin alkusyksystä Lidlin tarjouskirjeestä vastaavia olevan jälleen myynnissä. Suosittelen :)! Toinen vaihtoehto on kerätä lehdet vaikka pressun päälle ja kasata pressun reunat yhteen samaan tapaan, kuin kulkurin (tai saduissa retkelle lähtijän) kepin nokkaan sidottavan nyssäkän reunat.

Lehdet tammen alta päätyivät enimmäkseen kellarin päälle, sillä sen takaosaan kaivataan hiukan lisää eristävää maakerrosta. Sinne ne saa maatua kaikessa rauhassa (rauhassa kirjaimellisesti, sillä nuo kovat tammenlehdet tarvitsevat yhden iäisyyden verran aikaa ennen mullakis muuttumistaan). Olin varmaan aika "ahertajamuurahaisen" näköinen, kun heivasin ison lehtisäkin selkään ja kyyryssä kuskasin sen sinne kellarin taakse. Ja tätä toistin varmaan lähes kymmenen kertaa.

Pienellä osalla lehtiä peittelin kaksi puista laatikkoa, joihin kokeeksi jätin jalohortensiat ja muratit talvehtimaan. Ainakaan murattien ei pitäisi selviytyä talvestamme, mutta laiskuuttani en niitä jaksanut alkaa uudelleen istuttelemaan pienempiin astioihin sisätalvetusta varten. Laitan päälle tässä myöhemmin vielä havuja ja sitten vain toivon parasta... Yläpihan lehdet ajelin keräävällä ruohonleikkurilla keräyssäkkiä vähän väliä tyhjentäen. Tämä lehtisilppu päätyi peräkärryyn odottelemaan palstalle kuskaamista.

Koko päivän uurastin haravoinnnin ja pihan muiden talvikuntoon tähtäävien toimien kanssa. En tiedä, kuinka monta sataa kyykkäysliikettä tein, sillä (tästä olen ylpeä) olin päättänyt ottaa haravoinnin ja lehtien säkkiin nostelun lihaskuntotreeninä; suoralla selällä vatsaa napaan päin vetäen kunnolla kyykkyyn ja ylös ja kyykkyyn ja ylös... (tänään on usean tunnin pihatreeni kyllä muistuttanut mukavana lihasjomotuksena pitkin päivää). Miesväki piti onneksi huolta taukoeväistä ja sain säännöllisesti kahvia ja purtavaa puuhastelun lomaan.

Seppelvarpu ihastutti puuhiani kauniilla syysvärityksellään ja lisäksi kellarin edestä silmiini pisti vielä pihan varmasti viimeisenä kukkimista odottava keltainen nuppu ja sen vieressä auki oleva kukkanen. Kuvan ottamisen jälkeen kosketin avonaista kukkaa varovasti sormella ja se pudotti saman tien kaikki hennosti kiinni olleet terälehdet. Talvi tekee tuloaan...

Ilta alkoi ensin hämärtyä ja sitten lopulta oli pakko lopettaa, kun en enää nähnyt yhtään  mitään. Olin kuitenkin lopputulokseen oikein tyytyväinen (kunnes tulee seuraava puhuri, joka pöllyttää loput lehdet alas puista).

Liebster award -tunnustus

Sain yllätyksekseni Heidiltä Liebster award -tunnustuksen, jonka tarkoituksena on tehdä melko tuntemattomia blogeja hiukan tunnetummaksi ja ehkä saattaa niitä näkyväksi myös sellaisille, jotka eivät muuten näitä löytäisi. Käsittääkseni tunnustus on kiertänyt pidempään blogia pitäneiden keskuudessa jo useampaan otteeseen kyllästymiseen asti, mutta minulle tämä on uusi ja hauska juttu :). Kiitos siis Heidi, että valitsit minun blogini mukaan; olen ylpeä saamastani kunniasta <3! Heidin kysymykset koskevat kirjallisuutta, sillä hänen bloginsa käsittelee mielenkiintoisesti juurikin tätä aihetta.

Alla siis vastaan Heidin minulle laittamiin kysymyksiin. Kysymysten lopussa on lisää tästä tunnustuksesta sekä ohjeet, miten menetellä, jos saat tunnustuksen itsellesi. Itse joudun nyt kyllä hiukan miettimään eteenpäin laitettavia kysymyksiä ja sitä, keille tunnustuksen myöntäisin. Joten palaan siihen vielä joskus tuonnempana. Toivottavasti tällainen "harkinta-aika" on sallittua :)

1. Onko joku kirja ollut joskus niin ahdistava tai pelottava, että sinun on täytynyt jättää se kesken?

Kovasti yritin miettiä, mutta eipä taida sellaista olla. Voisin kuvitella, että jos joutuisin lukemaan jotain kovin kuivaa poliittista kirjaa, voisin aika pian kokea sen erittäin ahdistavaksi ja varmaankin jättäisin kesken.... Muuten olen kyllä huono jättämään kirjoja aloittamisen jälkeen lukematta. Vaikka olisi huonokin kirja, niin yleensä taaplaan sen kannesta kanteen; liittyyköhän siihen, että mummoni mm. marjametsässä opetti, että kaikki on poimittava järjestyksessä mätäs kerrallaan, vaikka marjat olisivat siinä kohtaa pieniä ja harvemmassa; jonkinlainen järjestyksenmukaisuus siis oltava kaikessa tekemisessä ;).

Ihan lapsuudessa koin erittäin pelottavaksi sadun, jossa jättiläisiltä katkaistiin päät niin, että ne vierivät alas mäkeä. Mutta jotenkin kaikesta pelottavuudesta huolimatta (ja ehkä juuri siksi) tuo satu houkutteli ja kiinnosti kovasti ja halusin kuulla sen äidin lukemana yhä uudestaan ja uudestaan ...olenkohan jotenkin outo?

2. Luetko kirjaa mieluiten aamulla, päivällä, iltasella vai juuri ennen nukkumaan menoa?

Aamuisin olen kyllä todella huono kirjan lukija; Hesari aamukahvin seurana houkuttelee vissiin liikaa. Ja kyllä täytyy tunnustaa, että niinä muutamina kertoina, kun olen heti herättyäni jotain kirjaa lukenut, on minulla koko päivän tunne, että olen lähtenyt liian laiskasti liikkeelle. Eli olen ehdottomasti iltalukija niin, että usein lukeminen vie mennessään ja aikakäsite katoaa kokonaan; valvominen kirjan parissa venyy siis helposti aamuyön tunneille aina viimeiseen sivuun asti ja seuraavan päivän saankin viettää melkein kirjaimellisesti silmät ristissä.

3. Luitko teini-ikäisenä kirjoja ja jos luit, mitkä olivat suosikkejasi?

Tämä on hauska kysymys; luin teininä huomattavasti enemmän, kuin nykyään ehdin. Suorastaan ahmin kirjoja :). Varhaisteininä ehdottomiin suosikkeihini kuuluivat Merri Vikin Lotta -sarjan kirjat, joita luin toinen toisensa perään. Kaipa jotenkin samaistin itseni nuoreen naisenalkuun, jolle aina sattui ja tapahtui ;). Tuli mieleeni, että miltähän Lotta -kirjat tuntuisivat nyt uudestaan luettuina; ehkäpä kokeilen jonain hiljaisena päivänä, jolloin ei ole muuta tekemistä, kuin kuluttaa aikaa (onko sellaisia?) ;). Luin myös kaikki Viisikot ja Seikkailu -sarjan osat ja paljon, paljon muuta.

Tätä ei moni tiedä, mutta minulla oli sänkyni alla kenkälaatikko, johon jemmasin saamiani nameja ja herkkuja. Niitä saattoi kertyä sinne useammilta viikoilta, sillä olin säästäväinen herkuttelija, eikä siihen aikaan saatu tai osteltu kovin kummoisia määriä karkkia kerralla (ainakaan meillä). Osa saattoi kyllä melkein vanhetakin laatikkoon, mutta kaikki sieltä tuli kuitenkin jossain vaiheessa syötyä. Makean syömisen yhdistin melkein aina lukemiseen ja illalla hämärän laskeutuessa kaivoin laatikon piilostaan sängyn alta, avasin sen varovasti, otin sieltä palan tai pari suklaata tai jotain muuta makeaa, suljin kannen ja sujautin laatikon takaisin kätköihinsä. Tämän jälkeen uppouduin kirjamaailmaan makean maku suussani viipyen.

Ainoa, mitä ahmin, oli joulupiparit! Vein niitä isot pinot jemmalaatikkooni ja sitten illan tunteina saatoi syödä hetkessä kymmenen sentin pinonkin pipareita kerrallaan; nyt muistan vielä elävästi sen tunteen, miten haukkaamani piparinpala suli suussa kitalakea vasten ja vasta sitten aivan pehmenneenä annoin itseni nielaista tuon mausteisen herkkupalan; todellista pitkitettyä ja nautinnollista herkuttelua ;). Tulisipa jo joulu...

Myöhemmässä teini-iässä vuoroon tulivat mm. Angelica -sarja sekä lukemattomat Kaari Utrion historiaan liittyvät romanttiset kirjat. Nimenikin olen muuten saanut Kaari Urion kirjasta; Sunneva Jaarlin Tytär, joka julkaistiin syntymävuotenani :). Nomen est omen ja ehkä tässä tapauksessa kirjallisuusnimen myötä minusta tuli innokas kirjojen lukija.

4. Valitsetko koskaan kirjaa kansikuvan perusteella? Entä hylkäätkö kirjan sen takia, jos kansi on epäkiinnostava?

Aikaisemmin kyllä; annoin katseeni harhailla kansikuvissa ja tein usein lukuvalinnan näkemäni perusteella. Nykyään viivyn esim. kirjastossaa pitkään yhden hyllyn äärellä ja etsiskelen mielenkiintoisia aiheita sekä luen taka- ja sisäkansien esittelytekstit ja usein lukaisen joitain otteita keskeltä kirjaakin ennen lukupäätöksen tekemistä. Näin olen löytänyt monia sellaisia mielenkiintoisia kirjoja, jotka olisin pelkän kannen perusteella jättänyt hyllyyn. Tosin edelleen saan usein huomata, että vaikka olisin lähtenyt etsiskelyssä enemmän sisällöstä liikkeelle, niin yleensä kannet osoittautuvat myös jotenkin huomioni ja kiinnostukseni herättäviksi.

5. Jos saisit säästää hyllystäsi vain viisi kirjaa, mitkä ne olisivat?

Vain viisi... ei ole helppoa, ei...

Yksi ehdoton suosikkini on Erica Bauermeisterin "Elämän lempeät maut". Aivan IHASTUTTAVA kirja isoilla kirjaimilla <3. Tässä on taasen kirja, jota en olisi ensimmäisenä käsiini varmaankaan itse haeskelemalla napannut. Mutta sain kirjan lahjaksi jouluna 2009 (kiitos äiti ja Antti!) ja siitä asti aina aika ajoin olen palannut ajatuksissani tähän niin lumoavasti erilaisista ihmisistä ja heidän tarinoistaan kertovaan, vihreäsävyisellä kannella varustettuun kirjaan. Aloitin aikanaan kirjan lukemisen skeptisesti; mikähän tämäkin on oikein olevinaan ja alku vaikutti liian erikoiselle, mutta sitten kyllä melkein heti menetin sydämeni! Tämä kirja käy päivälliseksi, välipalaksi ja etenkin jälkiruoaksi kaikille kirjallisuudella herkutteleville; eli suosittelen ehdottomasti, enkä aio koskaan luopua omasta kappaleestani muuta, kuin korkeintaan lyhytaikaiseksi lainaksi jollekin sydänystävälle, joka oikeasti ymmärtää :).

Jos pystään ruoka-aiheisissa romaaneissa, niin todella luettava kirja on myös Kate Jacobsin "Lohturuokaa". Tässä kirjassa on pastellinsävyinen houkutteleva kansi ja kirjoitustyyli on reheväsi kaikkea kuvaava. Kannattaa mutustella tämäkin opus ja nauttia sen värikkäistä käänteistä :).

Seuraavaksi on mainittava Elisabeth Noblen "Kirjeitä tyttärille". Koskettava tarina, jossa on kuvattu sekä onnea, että elämän nurjiakin puolia; voin yhtyä kirjan takakannesta löytyvään lausahdukseen; itkettää ja naurattaa vuorotellen. Lisäisin vielä tähän jatkona, että... "ja jos mahdollista, niin myös samaan aikaan". Tarinan kuvauksen perusteella ajattelin, että se olisi jotenkin liian surullinen. Mutta yllättäen se ei olekaan, vaan kuvaa aidosti elämää ja siihen liittyviä salaisuuksia ja muita paljastuksia; kirja rohkaisee elämään ja nauttimaan siitä juuri sellaisena, kuin se on :). Ja sopii siis sekä äideille, että tyttärille ;).

Hyllystäni pitäisi löytyä myös koko Camilla Läckbergin kirjatuotanto uusinta lukuunottamatta (sen lainasin kirjastosta ja sain juuri luettua loppuun). Mutta nämä teokset ovat kadonneet maailmalle; pidin niitä niin hyvinä, että laitoin kirjat kiertoon ja siellä kierrossa ne toivottavasti edelleen ilahduttaa uusia lukijoita. Nämä ovat ruotsalaisen kirjailijan dekkareita, joissa kulkee mukana poliisin ja hänen kirjailijavaimonsa ja muun kyläyhteisön elämänkäänteet. Ilman tuota kirjasta toiseen kulkevaa taustajuonta nämä eivät varmaankaan olisi niin houkuttavia ja koukuttavia. Läckbergit kannattaakin lukea aikajärjestyksessä, vaikka jokaisessa onkin oma rikostarinansa ratkaistavana.

Seuraavaksi pompataankin takaisin ruokamaailmaan; Jos keittokirjaa voi lukea, kuin romaania, niin hyllystäni löytyvä Henri Alénin ja Annukka Oksasen "Sydän lautasella" on sellainen. Kirja on pullollaan toinen toistaan herkullisempia reseptejä, mutta mielestäni kirjan suurempi anti on siinä, että raaka-aineista ja valmistustavoista kerrotaan houkuttelevasti ja siten, että jatkossa pärjäät ilman mitään reseptejä. Voit valmistaa onnistuneesti erilaisia ruokia käyttäen kirjasta saamasi tietämyksen ja oman mielikuvituksesi yhdistelmää ja näin loihditkin kohta aivan omia ruokareseptejä :). Etenkin kasvispuolesta saa herkullista näiden ohjeiden avulla. Kyseessä on siis keittokirja, josta ei kannata etsiä tiettyä ohjetta, vaan kirja kannattaa lukea kannesta kanteen ja sen jälkeen palailla eri aiheisiin tarpeen mukaan.

Aivan viimeisimpänä tulokkaana hyllyssäni on syntymäpäivälahjaksi siskoiltani saamani Saimi Hoyerin & Petri Salmelan kirja "Sieniä & Ihmisiä". Tätä kirjaa olen säästellen lueskellut nyt muutaman viikon ajan vain hiukan kerrallaan. Uskon, että saan tästä sopivina annoksina koko talven ilon itselleni. Ja ensi kevään koittaessa olen mitä luultavimmin kasvanut "sieni-ihmisenä" aivan uuteen ulottuvuuteen ja pääsen toivottavasti käyttämään kaikkia aistejani tutustuessani metsän ihmeelliseen sienimaailmaan aivan uudesta näkövinkkelistä katsoen :).

Oho, taisi tulla vahingossa kuusi mainintaa kirjoista, vaikka kysymyksessä kysyttiin vain viittä! ... mutta varmaankin laskuista voi jättää pois nuo Läckbergit, kun niitä ei siis hyllyssäni ole lainkaan...

Ja pahoittelut kuvien laadusta; en nyt tähän hätään ehtinyt ottaa itse kuvia... mutta jospa palaan tähän sitten, kun on aikaa ja ahkeroin omat kuvat tilalle.

6. Ostatko kirjoja mieluiten omaksesi vai lainaatko kirjastosta?

Meidän perheessä on pitkät perinteet kirjojen hankkimisesta lahjaksi. Niinpä niitä harvemmin on tullut itse ostettua ainakaan itselle ;). Joitakin kirjoja olen toki itsekin hankkinut ja yhden mainitakseni ostin englanninkielisenä Lauren Oliverin Delirium -trilogian kolmannen osan, "requiem", sillä en malttanut odottaa sen suomentamista. Enkä katunut hetkeäkään; häkellyttävän ihana kirja, kuten sarjan muutkin osat. Vieraalla kielellä lukeminen tuntuu aluksi oudolta ja ehkä haasteelliseltakin, mutta sitten, kun kirjan maailmaan oikein uppoutuu, unohtaa kokonaan, millä kielellä kirja on kirjoitettu; Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan.

Mutta nykyään suosin enimmäkseen kirjastoa; sieltä saa hyvin myös uutuuksia ja täällä pääkaupunkiseudulla on lukemattomia kirjastoja, joiden valikoimista voi valita. Jos en jaksa jonottaa jotain uutuuskirjaa, niin seuraan vain, milloin kirja on saatavissa hyllyssä pikalainana ja haen sen sitten nopeasti ennenkuin joku muu ehtii sen bongata hyllystä koriinsa.

... Toisaalta on vaikea keksiä, mikä voisi kilpailla sen hykerryttävän tunteen kanssa, kun avaan kirjaksi arvaamaani joululahjapakettia samalla miettien, että minkä kirjan lahjan antaja on juuri minulle valinnut ja mitä ajatuksia hänellä on ollut valinnan taustalla; jouluuni siis edelleen kuuluvat lahjakirja ja sen kera joulusuklaa ja kinkku vuorotellen nautittuna; suolaista...makeaa...suolaista...makeaa, kunnes on ähky sekä lukemisesta että syömisestä :D

7. Luetko omaelämänkertoja

Häpeäkseni myönnän, että todella vähän. Enkä edes tiedä syytä, miksen. Ehkä olen aina ollut ihminen, joka ei ole kauhean kiinnostunut itselle tuntemattomien ihmisten elämistä. En esimerkiksi seuraa oikeastaan lainkaan, mitä joillekin julkkiksille kuuluu. En tiedä, kuka on kenenkin kanssa milloinkin tai tehnyt jotain mullistavia käänteitä elämässään. En välttele tätä aihetta tietoisesti, mutta en vain koe sen koskettavan itseäni tai omaa elämääni mitenkään. Hankaluuksia tällainen välinpitämättömyyteni tai mielenkiinnon puutteeni aiheuttaa lähinnä tilanteissa, joissa muut keskustelevat julkkiksista, joita minä en edes tunnista.

Olisikohan jollain vinkata minulle luettavaksi jokin oikein koskettava tai muuten poikkeuksellisen hyvin kirjoitettu omaelämänkerta?

8. Oletko koskaan haaveillut oman kirjan kirjoittamisesta? Vai oletko kenties jo kirjoittanut kirjan?

Heh, olen kyllä aloitellut pöytälaatikkoon kirjoittamista nuoruudessani; kirjoittelin runoja (mahdollisimman surullisia ja ankeita) ja sitten kirjoitin myös mökin ympäristöön ja siellä vaikuttaneisiin henkilöihin liittyvää "kirjan alkua". Nämä minulla on edelleen tallessa ja niihin naureskellen aina ajoittain palailen. Mutta tosissaan en ole haaveillut kirjoittavani tätä blogia kummempia tekstejä. (tähän kyselyyn vastaamisestakin näyttää tulevan melkoinen opus ;))

9. Pystytkö lukemaan autossa (matkustajana ollessasi tietenkin)

Kyllä vain ja esimerkiksi bussi- tai junamatkoilla luen yleensä aina. En ole koskaan tullut autossa pahoinvoivaksi, joten lukeminen ei vaikuta siihen mitenkään. Minun käy melkein sääliksi ihmiset, jotka eivät voi hyödyntää julkisissa kulkemiseen menevää aikaa lukemiseen. Mutta eipä sille mitään voi, jos ei pysty keskitymään tai tulee huonovointiseksi.

Kerran kokeilimme pidemmällä automatkalla äänikirjan kuuntelemista. Mutta siitä ei kyllä tullut mitään; en kestä sitä, kun joku lähes monotonisella äänellä lukee kirjaa ja samalla en pysty mitenkään uppoutumaan tarinaan ja sen sisältöön. Enkä pysty lainkaan kuvittelemaan kirjan tapahtumia eteeni, kuten lukiessani usein käy. On myös pelottava ajatus, jos kuski uppoutuu tarinaan niin, ettei huomaa,  mitä ympärillä tapahtuu. Eli ainakin hänen on mielestäni parempi keskittyä vain ajamiseen. On siis vain luettava itse :).

10. Montako kirjaa luet vuodessa?

Tämä on hakala kysymys, sillä kirjamäärä vaihtelee todella paljon jo vuodenaikojenkin mukaan. Jos on kiire viljelysten kanssa, menee niissä puuhissa aina hämäränkoittoon asti ja silloin ei kyllä tule paljoa luettua. Myös vuosien välillä on eroja. Mutta kyllä vähintään reilu 20 kirjaa ehdottomasti tulee luettua. Sitä, miten paljon yli, onkin vaikeampi arvioida.

11. Mainitse lempirunokirjasi

Tyly vastaus, mutta lyhyestä virsi kaunis; en lue runokirjoja. Jotain Nalle Puh -tyyppistä ajatusten virtaa se varmaan olisi, jos lukisin. Onko Nalle Puh -runoja???


Iso kiitos Heidille tästä mahdollisuudesta muistella kirjallisuusmenneisyyttäni; muisteloista heräsi monia tunteita ja ajatuksia ja joitakin kirjoja tulee nyt tämän jälkeen varmasti luettua uudestaan :)

P.S. Pakko vielä mainita, että minulta löytyy hieno kokoelma myös Carl Hiaasenin teoksia; jos innostut ajatuksesta lukea jotain hulluutta hipovan hauskaa ja samaan aikaan hiukan jännittävää sekä uutta näkökulmaa luonnonsuojeluun tuovaa kirjallisuutta, niin kannattaa tarttua näihin. Itse en tiedä, mitä kirjallisuuslajia nämä edustavat (yhteiskunnallisesti kantaa ottavaa satiiria?), enkä oikein osaa sanoakaan näistä mitään. Mutta hullua kyllä, olen myös Hiaasen -fani. Viimeisimmällä kirjastoreissulla tällä viikolla satuimme löytämään Hiaasenin uusimman teoksen ja se lähti kyllä heti mukaan. Tämä on siis jotain ihan erilaista ja sellaista kirjallisuutta, jota ei pysty kuvailemaan; onkohan kirjailija hiukan "omalaatuinen"?

 

 

Tässä tulevat vielä säännöt, jotka laitan sitten seuraaville tunnustuksen saajille, kunhan heidät vain valitsen:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.