ONEIRON

Mietin jonkin aikaa, lukisinko lainkaan tätä kirjaa; Laura Lindstedtin ONEIRON:ia. Yleensä en lue kirjaa sen perusteella, että siitä kohistaan paljon; välillä jopa välttelen kohukirjoja. Ehkä ajattelen, että jos kriitikot kovasti ylistävät jotain kirjaa, on se todennäköisesti turhan vaikeaselkoinen tai taiteellinen tms. minun makuuni. Olen kyllä huomannut, että useat lukemani kirjat sitten kuitenkin ovat niitä, jotka nousevat luetuimpien kirjojen joukkoon. Mutta tämä kirja herätti alusta asti minussa hämmennystä; toisaalta lukeminen  houkutteli ja toisaalta kirjan aihepiiri ei tuntunut minusta lainkaan mielenkiintoiselta.

Juuri ennen joulua löysin itseni jälleen kirjastosta uutuushyllyn edestä tähyilemästä sopivaa luettavaa loman ajaksi. Ensimmäisenä huomasin, että siinä tuo kohuttu eepos nyt odottelee lukijaansa ja päädyin, että ainakin katsastaisin, millä tavoin tämä teos on kirjoitettu. Kirja lojui kotona melkein viikon, kun odottelin inspiraatiota sen aloittamiseen. Voi olla, että joulutohinatkin verottivat uteliausuuttani ja siirsivät aloitushetkeä lähelle kirjan laina-ajan päättymistä. Tai sitten vain välttelin kirjaa sitä kohtaan tuntemani ennakkoluulon vuoksi.

Lopulta otin härkää sarvista ja alunperin suunnittelemani katsastamisen sijaan sain huomata kahdessa päivässä kahlanneeni koko kirjan läpi imien siitä yksityiskohtia, joita todellakin oli riittävästi :). Eilen maltoin sulkea kirjan ja mennä nukkumaan vasta kahden aikaan yöllä ja tänään illalla luin kirjan loppuun. Aamulla sentään sain kiskottua itseni kävelylle ulos auringonpaisteeseen ja sen myötä kuvitettua tätä tekstiä näillä tuoreilla, pakkasen huurruttamilla kasvikuvilla :).

En oikein tiedä, miten kirjaa kuvailisin; en edes tiedä, mitä kirjallisuuslajia se edustaa. Siinä on yllättävän paljon tarkkaa tietoa ja historiankuvausta sekoitettuna mielikuvitukseen ja hullutteluunkin. Kirjasta löytyy fantasian piirteitä ja toisaalta monilta osin myös kertovan kaunokirjallisuuden aineksia. Kauniit kuvaukset vuorottelevat välillä raadollisemman tekstin kanssa ikäänkuin kilpaillen, kummalla on isompi mahti herättää lukijassa mielenkiintoa ja tunteita. Paljon todella rikasta kohtaloiden kuvausta ja välissä, kirjan keskivaiheilla, mielestäni tuskastuttavankin tarkkaa tietotekstiä. Mieli haluaisi kiitää kirjassa eteenpäin ja saada tietää eri hahmojen elämäntapahtumista ja kohtaloista. Mutta kirjailija keskittyy juuri siinä kohtaa kertomaan juutalaisten tavoista ja perinteistä ja historiasta niin piirun tarkkaan, että meinasi suorastaan hiki nousta otsalle lukemisen tarrautuessa näihin todella yksityiskohtaisesti kuvattuihin riitteihin ja taustatietoihin. Ja kuitenkin juuri nämä yksityiskohdat on laadittu niin huolella ja taidokkaasti, että ne ovat merkittävä osa kirjaa; tuntuu, ettei sanaakaan haluaisi/voisi jättää lukematta.

Kirja siis kertoo tuonpuoleisesta; välimaastosta elämän ja kuoleman välillä. Siellä lilluvien seitsemän hyvin erilaisen naisen uskomattomista, mutta hyvinkin mahdollisista kohtaloista, tunteista ja kokemuksista ennen ja jälkeen kuoleman. Myös naisten seksuaalisuus kulkee tekstissä mukana ollen toisaalta luonnollinen osa naisutta, mutta toisaalta myös hyväksikäytön väline. Kuvailisin kirjaa äärimmäisen mielenkiintoiseksi, koukuttavaksi, ärsyttäväksi, haasteelliseksi ja samaan aikaan jopa nautinnolliseksi lukukokemukseksi. Jos kaipaat elämääsi juuri nyt jotain tällaista, niin suosittelen; ainakin katsastamaan, millä tavoin teos on kirjoitettu... ;)

Joulun mausteilla höystetty granola

Kun kerroin tekeväni granolaa, joku ihmetteli, että mitä se oikein on. En ollut mistään tarkentanut määritelmää, mutta se on myslin tapaista uunissa paahdettua rapeaa muruseosta. Perusohjeen nappasin Hämmentäjän blogista ja hiukan muuntelin omaan makuun sopivaksi (ja myös sen mukaan, mitä kaapista sattui löytymään :)). Granolan tekeminen on melko helppoa ja koostumuksen suhteen vain mielikuvitus on rajana; määriäkin voi muutella aivan vapaasti.

Tässä minun versioni, josta tosiaan jokainen voi muokata haluamansa laisen omien makumieltymysten ja mahdolisten ruoka-ainerajoitteiden mukaan:

Granola

6 dl kaurahiutaleita (tarvittaessa voit käyttää gluteenittomia)
1 dl auringonkukan siemeniä
1 dl kurpitsan siemeniä
1,5 dl kokonaisia kuorellisia manteleita rouhittuna
1,5 dl cashew -pähkinöitä rouhittuna
1 tl kanelia
1/2 tl piparkakkumaustetta (tai alkuperäisen reseptin mukaan inkivääriä, jota kaapistani ei nyt tällä kertaa löytynyt)
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl kardemummaa
ripaus suolaa

2 rkl rypsiöljyä (alkuperäisessä reseptissä oli oliiviöljyä)
3 rkl vaahterasiirappia

1,5 dl kuivattuja karpaloita
1,5dl rusinoita
1,5 dl suikaleiksi leikattuja pehmeitä kuivattuja aprikooseja
n. 1/2-1 dl kuivattuja omenanrenkaita sopiviksi paloiksi leikattuna


Sekoita keskenään kaurahiutaleet ja siemenet sekä melko isoiksi paloiksi rouhitut mantelit ja pähkinät . Lisää joukkoon mausteet ja sekoittele hyvin, että mausteet leviävät tasaisesti.

Sekoita keskenään öljy ja vaahterasiirappi. Lisää seos granolan joukkoon nauhamaisesti kaataen eri puolille muruseosta ja sekoita tasaiseksi.

Levitä granola uunipellille mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi ja paahda 175-asteisessa uunissa keskitasolla 15 minuuttia. Kääntele seosta aina 5 min välein, ettei se pääse palamaan.

Anna granolan jäähtyä hetki ja lisää sitten joukkoon loput ainekset. Purkita seos ilmatiiviisti, niin maut säilyvät parhaiten.

Granolaa voit napostella sellaisenaan tai vaikka viilin, jugurtin, jäätelön, miadon tms. kera.

Vaikka joulu alkaa olla jo pikkuhiljaa taas takana päin, aion ehdottomasti säilyttää nämä mausteet granolassani jatkossakin; kodin täytti niin huumaava tuoksu granolaa paahtaessani, että tunsin oikein fyysisesti tekeväni jotain todella herkullista :D. Samasta tuoksusta saa nauttia joka kerta, kun raottaa granolapurkin kantta napatakseen sieltä tätä terveellistä herkkupalaa.

Oikein rauhallista ja miellyttävää Tapaninpäivää kaikille!

Mullantuoksuinen maakellari

Näin synkän pimeyden keskellä ei ole ollut juurikaan kerrottavaa viljelypuolelta. Niinpä ajattelin laittaa teille kertomusta meidän maakellarista, jollaisen päätimme rakentaa sadon säilyttämiseksi jo v. 2008. Tontin nurkasta löytyi sopivasti paikka kellarille ja sitten vain kaivamaan :). Kellareita on olemassa valmispaketteina, mutta rakensimme oman harkoista alusta loppuun itse. Aloitimme kaivamalla Heikin kanssa lapiolla sopivan kellarikuopan. Kuopan piti olla syvempi, kuin millä tasolla itse kellarin pohja tulisi olemaan, sillä se piti myös salaojittaa ja salaojaputkien päälle tuli vielä paksuhko kerros hiekkaa. Kellarikuopasta olisi muuten voinut tehdä vielä syvemmän, mutta sitten salaojaputket olisivat tulleet alemmalle tasolle, kuin vieressä menevä sadevesioja, ja vesi olisi saattanut kertyä kellariin. Aika monta kottikärryllistä siinä vaivattiin maata edestakaisin; ensin pois ja sitten takaisin kellarin päälle eristeeksi.

Kellariin päätettiin tehdä perinteinen holvikaaren mallinen katto, joka on kyllä oikein passeli ja viehättävä :).

Olen äärettömän tyytyväinen lopputulokseen, sillä maakellari on pihan kaunistus ja komea yksityiskohta kaikkina vuodenaikoina. Se ikäänkuin vahtii pihaa ollen ensimmäisenä vastaanottamassa pihaan tulevia vieraita. Lisäksi siellä on kätevä säilyttää kauden vihannessatoa, purkitettuja hilloja ja muita herkkuja. Olen myös talvettanut kellarissa ruukussa kasvavan japaninverivaahteran ja daalian juurakot. Nyt siellä muhii kevään aurinkoa odottamassa myös tyttären parvekkeeltaan tuomat muratit.

Maakellariin liittyy minun mielestäni jotain maagista ja tunnelmallista. On ihan eri asia hakea ruokaan perunat, porkkanat ja muut ainekset omasta, valkeaksi sisältä kalkitusta maakellarista, kuin ottaa ne jääkaapin vihanneslokerosta. Mieheni naureskelee minulle, kun en millään suostu menemään kellariin kätevän ja tehokkaan otsalampun kanssa, vaan minun kulkuani valaisee aina ja ehdottomasti vanhanaikainen öljylamppu, jonka sytytän jo ulkoeteisessä saappaita pukiessani. Sen kanssa sitten hiippailen pihan poikki kellariin haistelemaan ihanaa maakellariin kuuluvaa multaista tuoksua <3. Tulee jotenkin mummolamainen fiilis, enkä ikinä suostu tunnustamaan, että sillä öljylampulla ei kyllä oikeasti näe yhtään mitään :D.

Viimeisin hankintani kellariin on uusi ulko-oven kahva, jonka ostin Pajutallista. Musta valurautainen kahva sopii hyvin valkoiseen oveen ja se on tänään päässyt jo paikoilleen.

Haluan vielä toivottaa oikein lämmintunnelmallista itsenäisyyspäivää kaikille lukijoilleni tällä vaaleanpunaisen taivaan värittämällä kuvalla. Otin kuvan yhtenä loppusyksyn aamuna pihatammesta silloin, kun vielä muutamia lehtiä oli oksia koristamassa. Nyt kampean itseni television ääreen tutkailemaan linnan tämänvuotista pukuloistoa :).