sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Uusi kasvhuone; neljäs päivä

Tänään ei olekaan paljon päivitettävää, kun lähes koko päivän on ukkostanut ja satanut taukoamatta. Sade alkoi aamulla juuri sinä hetkenä, kun olimme intoa puhkuen suunnistamassa pihamaalle töitä jatkamaan. Illansuussa tuli muutaman tunnin tauko sateeseen ja saatiin grillattua suunnitellut ruoat. Samalla Heikki sai laitettua tulevan terassitason alle juuriestematot ja siihen päälle kivituhkat sekä muutaman päällilaudan.


Sitten alkoikin jo taas vaihteeksi satamaan. No, jos jotain positiivista tässä näkisi, niin Mr Green varmaan viihtyy hyvin ja voi toivottavasti erittäin paksusti palstalla tässä kosteassa ilmanalassa :).


Nyt kasvihuoneprojektin on kyllä pakko olla siinä vaiheessa, että pääsemme huomenna (toivottavasti) pällistelemään valmiille terassitasolle.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Go on Mr Green!

Tässä kaiken muun puuhastelun ohessa olen hoidellut palstaa ja nyt siellä on ensimmäinen jättikurpitsan alku kasvamassa. Vihdoinkin! Nimesin hänet Mister Greeniksi kauniin vihreän värin vuoksi. Kyseessä on peltokurpitsa ja sen vuoksi kurpitsa on soikean mallinen. Nämä jättikurpitsat mitataan ympärysmitaltaan kannasta napaan ja Mr Green oli tänä iltana mitaltaan 87,5 cm. Se ei ole vielä kovin paljon, mutta onneksi pitäisi olla kasvuaikaa vielä jäljellä. So, go on Mr Green! Tämän vuoden ensimmäinen onnistunut pölytys :)!



Uusi kasvihuone; kolmas päivä

Tänään päivä alkoi aluskehikon kasaamisella, jotta saisimme hahmotettua, miten kasvihuone tulee sijoittumaan. Nostimme valmiin kehikon tulevalle paikalle ja jotenkin alkoi jo tuntua, että kyllä tästä jotain taitaa syntyä :). Rajasimme paikan puutapeilla ja narulla ja sen  jälkeen jatkui kaivuutyö pintanurmen poistamisella. Siinä olikin aikamoisen hikinen puuha; pääsin minäkin lapion varteen ja toivottavasti olin edes hiukan avuksi.


Olen myös jo poistaut tomaattien rungoista suurimman osan lehdistä ja typistänyt latvat, jotta ne jaksavat kasvattaa tomaatit valmiiksi. Kasvihuoneen etualalla on jättiläistomaatin hedelmiä, mutta ei niistä mitään jättejä tule, kun en raaski poistaa muita ja jättää vain yhtä kasvamaan. Olkoon tuollaisia reilun kokoisia pihvitomaatteja :). Ensi vuonna tomaatit saavatkin hiukan tilavamman huoneiston, missä kasvaa oikein isoiksi ja meheviksi.


Kun maa oli poistettu ja kuoppia tasailtu, alkoi vaihe, jossa en voinut juurikaan auttaa, eli metallitolppien ruuvaaminen maahan. Ja koska yleensä mikään ei suju, kuin tanssi, tuli tässä vaiheessa aika monta vastoinkäymistä eteen. Milloin oli joku kivi tai juuri tai muu estämässä tuota ruuvaamista, joka ilman esteitäkin olisi ollut ihan riittävästi voimaa vaativa laji. Yhden ruuvitolpan pääkin vääntyi kallion kanssa taistellessa ja Heikki joutui sitä oikomaan ja ruuvaamaan sitten toiseen paikkaan. Ja kun paikkoja joutui vaihtamaan, oli tehtävä myös lisäpalkkeja aluskehikkoon.



Mutta lopulta kaikki tolpat ja muut tukirakenteet olivat valmiina ja päivän lopputulos on tässä alla olevassa kuvassa (tänään ei miesvahinkoja tai muuta pahempaa sattunut :)). Huomista odottelen jo innolla, sillä silloin pitäisi kaiken järjen mukaan päästä ruuvaamaan terassilautoja paikoilleen.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Uusi kasvihuone; toinen päivä

Tänään aamupäivämme alkoi rauhallisen lomakahvittelun jälkeen rautakauppareissulla. Olen varmaan aikaisemminkin kertonut, että tonttimme kuhisee muurahaisia. Niitä on niin montaa eri sorttia, että lähes kaikki rodut ovat varmasti edustettuina. Ihmettelen, miten ne voivatkin elää sulassa sovussa keskenään. Joka tapauksessa näen mielessäni, miten koko tontti on maanpinnan alta pelkkiä käytäviä ja jonain päivänä talomme vain humahtaa metrin alaspäin. Muurahaisia on joka kannon ja kiven ja rakennelman alla ja myös kukkapenkeissä tai missä vain, missä on jonkinlainen suojainen paikka. Tällainen löytyy mm. nykyisestä pienestä kasvihuoneestani, missä muurahaiset haittaavat jo oleellisesti tomaattien kasvua.
Muurahaisten vuoksi uusi kasvihuone ei tule suoraan maan päälle, emme käytä perinteistä hiekka- betonipylväs-kivilaattapohjaa, vaan kasvihuone laitetaan puualustalle, joka taas lepää maahan porattavien ruuvipaalujen päällä. Tästä seurasi reissu Kodin Terraan ja Puuiloon. Terrasta ostimme puutavarat ja Puuilosta nuo paalut.



Hassua seurata miespuolisten vaeltelua rautakaupoissa; Niitä parveilee tohkeisen näköisenä eri hyllyväleissä ja kaikilla on kovin keskittynyt ilme kasvoillaan. Onko joku muu tehnyt tällaista havainnointia? Ihmettelen aina, miten siellä voi kulua aikaa niin käsittämättömän kauan. Mutta huomasin, että aikaa menee siihen, kun on mietittävä, mitä lautaa ostetaan ja sitten on osattava valita oikeanlaisia ruuveja sadoista eri vaihtoehdoista. Niitäkin on tärkeää hypistellä ja mittailla, minkä verran niitä mahdetaan tarvita. Mutta täytyy myöntää, että kunnioitusta herätti se, että perheen miespuolinen edustaja oli niin tietoinen siitä, mikä ruuvimateriaali käy kestopuun kanssa; ei voikaan valita vain esim. värin perusteella, kuten itse olisin tehnyt :). Ja vaikka kävimme kahdessa rautakaupassa, selvisimme mielestäni tällä kertaa erittäin kohtuullisessa ajassa.


Kotiin paluun jälkeen jatkui kaivuuhommat; toinen kanto oli kohteena ja sieltä se nousikin melkoisen kaivamisen, sahaamisen ja vääntämisen tuloksena.


Saldona tänään on eilen syntyneen rakon aukeaminen kämmenessä, eilisestä työstä aamulla havaittu sormenjänteiden kiputila ja farmitunkin kahvan vääntyminen. Kahvan vääntyminen ei kuulemma johdu siitä, että tunkki olisi heikkoa tekoa, vaan siitä, että pihallamme jyllää poikkeuksellinen määrä miesvoimaa :). Tyydyin tähän selitykseen, sillä nyt tuloksena on kaksi kuoppaa ja huomenna pääsemme hahmottamaan tulevan kasvihuoneen perustuskehikkoa. Siihen asti hyvää illan jatkoa kaikille!

torstai 28. heinäkuuta 2016

Uusi kasvihuone; ensimmäinen päivä

Alkuun piti hiukan zoomailla kasvihuoneelle hyvää paikkaa: sellaista, johon paistaisi sopivasti aurinko. Paikka löytyikin vanhan, pienen kasvihuoneen vierestä. Tuossa kohdassa vain sattuu olemaan valmiiksi kaksi kantoa. Siinä ne tuijottivat minua kuin ilkkuen; ei tähän niin vaan aleta mitään väsäämään. Siippa sai ottaa haasteen vastaan yhdessä jälkikasvun edustajan kanssa ja minä lupasin huolehtia muonituspuolesta ja eläintarhamme hoitamisesta.


Tähän asti saldona on yksi hajonnut tunkki ja toistuvasti tylsyvä sahanterä. Tunkin tilalle on nyt ostettuna Puuilosta farmitunkki, jonka avulla seuraavan kannon kampeamisen pitäisi sujua, kuin tanssi :).


Joka tapauksessa miesvoimasta on nyt todellista apua; The force will be with you.


Iltapäivän päätteeksi sade keskeytti työnteon ja lopputuloksena tällä hetkellä on yksi esiin kaivettu ja irrotettu kanto, joka on huomenna saatava tuosta jotenkin liikuteltua pois tieltä. Tarina jatkukoon...

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Uusi kasvihuone

No, niin; tilasin uuden kasvihuoneen ja se tulikin parissa päivässä kotiin toimitettuna "näppärästi" paketoituna. Voisi suorastaan todeta, että onpas se kompaktissa muodossa:




Pienoinen projekti on edessä, joten Aku Ankan lausetta lainaten: "Jatkuu seuraavassa numerossa..." :)