maanantai 26. syyskuuta 2016

Perheemme ruokahävikkitilanne aiheuttaa kanoille päänvaivaa

Tässä jokunen viikko sitten oli vuotuinen ruokahävikkiviikko ja silloin lehtien palstoilla uutisoitiin aiheesta enemmänkin. Itsekin havahduin pohtimaan asiaa ja miettimään omien ruoanvalmistukseen liittyvien tottumusten tilannetta ruokahävikin kannalta. En oikein ymmärrä, mistä se hävikki tulee. Meillä on tilanne, että saisimme kaikki ruoantähteet hyödynnettyä vielä kanojen ruokinnassa, mutta sellaisia tähteitä ei vain ole; niitä ei synny, sillä syömme melkein kaiken, minkä ostamme ja ruoaksi valmistamme. Onnistumisemme ruokahävikin minimoimisessa aiheuttaa sen, että kanaparat jäävät luomurehun, ruohon ja muiden luonnontuotteiden varaan. Vähäiseksi jääneet kuivuneet leivänkannikat ja kurkun päätypalat sentään joskus lisäävät vaihtelua kanojen ruokavalioon.


Keräämme myös biojätettä ja kompostoimme sen kaiken. Sinne menee lähinnä kasvisten ja munien kuoret ja kahvinporot pusseineen. Äärimäisen harvoin voi olla joku pussiin unohtunut leivänkannikka päässyt homehtumaan ja se joutaa biojätteeseen. Kanat saapuivat hyvissä ajoin ennen kesää ja tähän mennessä on varmaan kertynyt yhden käden sormien verran kertoja, jolloin olen voinut viedä niille varsinaisia ruoantähteitä.


Välillä päästän kanoja vapauteen (tai niin ne luulevat, sillä todellisuudessa ne ovat vain hiukan isomman, n. 1000 m2:n aitauksen sisällä :)) ja ne saavat nokkia ja möyhentää maata ja samalla etsiä elävää toukka- ja matoravintoa, sekä noukkia tuoreita ruohonvarsia ja voikukanlehtiä. Vapaudesta huolimatta kanat kuitenkin säntäävät "pää kolmantena jalkana" perässäni omaan aitaukseensa, jos vain vilautankin metallikuppia, johon joskus olen vienyt niille liotettuja leivänkannikoita, tai muuta extraherkkua. Eipähän tarvitse jahdata kanoja pihalta aitaukseen, kun ovat niin ehdollistuneet tuohon metalliastiaan ja sen sisältöön :).


Miten tähän on päädytty; teemme usein isompia annoksia ruokaa, että se riittää useammaksi päiväksi. Näin tuntuu, että arkeen jää enemmän aikaa, kun ruoanvalmistusta ei tarvitse aloittaa alusta joka päivä (etenkin arkisin). Yli jäänyttä ruokaa hyödynnämme eväsruokailuun ja saatamme lisäksi "jalostaa" "tähteistä" seuraavalle päivälle ihan erilaisen ruoan. Hyvä esimerkki on savustettu lohi; savustamme kerralla isomman satsin ja syömme sitä vaikkapa perunoiden kanssa. Jos perunoita ei jää yli, seuraavana päivänä voi eväänä olla salaattia savulohen kera tai vaikka savulohivoileipiä. Kotiin tultuamme teemme savulohesta kermaisen pastakastikkeen, ja sen kanssa syömme pastaa ja höystämme herkun parmesaaniraasteella. Tarjolla on myös kauden kasviksia ja salaattia eri muodoissa. Seuraavana päivänä voi ottaa evääksi pastakastiketta ja jos pastaa ei jäänyt yli, voi ottaa vaikka nuudelia mukaan ja keitettyjä tai paistettuja munia... Näin teemme muidenkin ruokien kohdalla ja syömme siis yleensä ruoat viimeistä murua myöten.


Jääkaapissa oleville tähteille olen joskus kuullut hauskan nimityksen, joka on kotiutunut perheemme puhekieleen; ne ovat jääskiöitä. Jääskiöistä saa oivallista ruokaa, joka usein on hyvinkin maistuvaa, sillä maut ovat voimistuneet ja rakennekin usein mehevöitynyt jääkaappisäilytyksessä :D. Perheen nuorisojäsen ei ainakaan vaikuta kärsineen kovasti tilanteesta, sillä yksi päivä hän sanoi, että hän ihmettelee, miten meillä niin usein syödään hyvin ja lähes aina on itse tehtyä maukasta ruokaa. Joskus hän kyllä huomauttaa, jos joutuu syömään useampana päivänä samaa ruokaa, ja sitä ei ole riittävästi uudelleenjalostettu ;). Eineksiä ja valmisruokia meillä näkee äärimmäisen harvoin. Yksi einesherkku on minun ja nuorisojäsenen yhteinen, ja se on voissa paistettu Saarioisten rusinaton maksalaatikko. Sitä syödään silloin, kun siippa on jossain muualla, sillä hänen mielestään tuo kyseinen herkku sopii parhaiten eläinten ruoaksi; en voi ymmärtää... Meillä siis maksalaatikkokaan ei päädy kanoille asti.


Tavallaan en ole juurikaan ajatellut asiaa ruokahävikin kannalta, vaan enemmänkin säästettynä aikana ja varmaan myös säästettyinä euroina. Ruoan kantaminen kotiin ja sitten sen laittaminen roskapussiin ja kuskaaminen jäteastiaan kaatopaikalle vietäväksi ei voi mitenkään olla kannattavaa tai järkevää kenenkään kannalta (paitsi kanojen, jos roskiin kantamisen sijaan hyödyntää tähteet eläinten ruokinnassa).


Nyt olenkin äärimmäisen utelias; miten muilla? Onko muilla enemmän ruokahävikkiä ja mistä se syntyy? Olisivatkohan kanasemme onnellisempia jossain muussa perheessä, missä niille jäisi herkkuja muutenkin, kuin voikukkia, etanoita ja kompostimatoja metsästämällä? Onneksi sentään luomurehussa on mukana kaikenlaista kivaa herneistä lähtien :).

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Suomen jättikasvisyhdistyksen SM-kisat pääsi yllättämään

Eilen vihdoin koitti se päivä, milloin pääsin näkemään oikeita jättikurpitsoita ja muita jättikasviksia. Aikaisempina vuosina Suomen jättikasvisyhdistyksen näyttely ja kisat ovat olleet sen verran kauempana, ettei ole tullut lähdettyä.







Perjantaina illansuussa katkaisin palstalla  kurpitsoiden "napanuorat" ja siipan kanssa siirreltiin niitä pellolta auton takakonttiin. Olin saanut työkaveriltani lainaksi suursäkin ja se osoittautui todella käteväksi. Siippa nakkasi säkin kurpitsoineen selkäänsä ja mennä kyyristeli kohti autoa, kuin ahertajamuurahainen ja minä kannattelin perästä. Mahtoi olla melkoinen näky :). Hiukan haikealta tuntuu aina syksyn sadonkorjuuaika ja siitä tyttärellenikin laittelin viestiä. Hän vastaili, että "Äiti, kyllä se siitä ♥, kaikki vauvat kasvavat isoiksi joskus". Ja niinhän se on. Jättikyssäkaalin, jättimaissit jättiauringonkukat ja jättivarsisellerit jätin vielä kasvamaan. Muut kasvikset, kuten epäonnistuneen porkkanan ja paremmin onnistuneet palsternakat kaivelin vielä mukaan auton kyytiin. Otin mukaani myös yhden "jättikyssäkaalin", jota olin kasvattanut varhaisesta keväästä lähtien koko kesän ja se on kasvanut sitkeästi ollen edelleen paljon pienempi, kuin pesäpallo :D. Se ja tuo porkkana saivat päätyä näyttelyyn epäonnistuneiden yritysten pöytään. Siellä ne nyt nökötti auton perällä sulassa sovussa molemmat; Mr Green ja Miss Yellow. Muualla autossa lojui pienempiä kurpitsoja siellä täällä lattioilla ja penkeillä.


Miss Yellow (järjestelmäkameran linssisuojus kurpitsan päällä kokovertailua varten)

Mr Green




Kotona pesin huolella palsternakan ja muut kasvikset, sillä mitään likaista ei sovi näyttelyyn kuskata. Ne saivat kuivua yön yli sanomalehden päällä, sillä näyttelykasvisten pitää olla myös kuivia. Leikkasin Mr Greenin kannan n. 1,2 cm pitkäksi, mikä on määritelty yhdistyksen peltokurpitsan punnitussäännöissä. Miss Yellow:n kanta sai yhdistyksen ohjeiden mukaan olla kokonainen ja varttakin siihen sai jättää muutamia senttejä. Illan aikana vielä tulostin ja täytin kilpailukaavakkeet valmiiksi; Ilmassa alkoi jo olla oikeaa kisatunnelmaa kaikkine valmisteluineen :).


Eilen aamupäivällä siirsin autosta pois muut kurpitsat ja lastasin mukaan pestyt kasvikset ja kaavakkeet sekä puin kolean sään vuoksi reippaasti vaatetta ylle. Matkalla Mäntsälään koukkasin noutamaan Suvin mukaan kannustusjoukoksi. Kannustajiin liittyi myöhemmin myös siskoni ja hänen ekaluokkalainen poikansa :).


Mäntsälässä oli aika pollea olo, kun parkkipaikan ohjaaja tiedusteli, että olemmeko tulossa kisaamaan vai yleisöksi ja sain vastata, että "kisaamaan"; saimme luvan ajaa peremmälle näyttelyalueen viereen. Siellä olikin seuraavana edessä tenkkapoo; miten ihmeessä saisimme Miss Yellowin ulos takakontista? Onneksi alueelta löytyi työntökärry ja saimme vielä yhdeltä nuorelta miehenalulta apua kurpitsasäkin nostamiseen. Hassua oli se tunnelma, mikä näyttelyalueella vallitsi; väki oli kovin tohkeissaan kasviksista. Jo ennen kuin saimme kurpitsan ulos säkistä, oli useampi säkkiin kurkistelija ympärillämme tiedustelemassa, mitä säkistä löytyy: samaan tapaan, kuin kirppiksellä tavaraa esiin purkaessa. Vaikka kurpitsani olikin kovin pieni muihin verrattuna, tuli ylpeän omistajan fiilis. Riemu kupli sisälläni, kun useampi kehui kurpitsoitani kauniiksi, kuin oikeat halloween´-kurpitsat. Punnitus- ja mittaustapahtuma oli varsin jännittävän ja tarkan näköistä puuhaa.








Mr Green sai upeasta väristään ja kauniista muodostaan paljon kiitosta ja kehuja. Punnitusvaiheessa kerroin, että nimi on Mr Green sen vuoksi, että se oli nuorempana kauniin vihreä, eikä minulla ollut ollut lainkaan tietoa, että kurpitsa muuttuukin myöhemmin oranssiksi. Kun sitten palasin Miss Yellowin luo, tuli eräs täti sanomaan, että siinä on nyt mennyt nimi kohdalleen. Kerroin hänellekin tarinan Mr Greenistä, johon täti totesi, että hän oli jo kuullut tarinani; sana oli siis kiirinyt asialle vihkiytyneen näyttelyväen keskuudessa :).





Palsternakan ja ne epäonnistuneet kasvikset veimme sisähallin kasvisnäyttelyyn ja siellä hämmästelimme kaikkia muita ihmeellisiä jättikasviksia. Osa oli kasvanut niin muodottomiksi, että niitä oli vaikea enää edes tunnistaa. Mutta varsin komeita ne oli kyllä kaikki. Eniten meitä ihmetytti se, että juuresten, esim. porkkanan ja palsternakan kisatessa pituudesta, lasketaan juuret mukaan mittaan. Niinpä siellä oli pienenpienet muutaman sentin mittaiset porkkana ja palsternakka, joissa oli molemmissa yli kaksimetriset juuret ja niiden mitoiksi tuli reippaasti yli 2 m/juures! Itse olisin katkaissut juuret poikki ja nakannut moiset pikkukasvit joko pataan tai kompostiin ymmärtämättä lainkaan, millaisia aarteita ne olisivat olleet.



Heavy -lajikkeen porkkanat kilpailevat painosarjassa ja usein ne näyttävät tältä :)

Epäonnistuneiden tai muuten erikoisten pöytä. Ylätasolla porkkanani ja alhaalla oikealla vaivalla kasvattamani onneton kyssäkaali
Odotellessa kierreltiin katselemassa myös muita paikalle tuotuja kurpitsoita ja joimme kahviosta noudetut kahvit. Ihan parasta on mielestäni se, ettei koskaan voi etukäteen tietää, millainen jättikurpitsasta tulee "isona". Siinä ennalta-arvaamattomuudessa on samanlainen viehätys, kuin vaikkapa ihmisissä; laji on sama, mutta kaikki oman näköisiään.





Marrow -lajikkeen kesäkurpitsan näköiset kasvikset ja taaempana peltokurpitsat
Vihdoin kello läheni yhtä ja oli kurpitsoiden punnituksen vuoro. Yleisö kerääntyi tiiviiksi rinkulaksi jättikokoisen vaaán ympärille ja seurasimme jännittyneinä, miten eri kokoisia kurpitsoita siirrettiin Avantilla punnittavaksi. Kurpitsat nostettiin metallihäkkyrään kiinnitettyjen kuormaliinojen avulla. Kuormaliinojen alaosaan oli pujotettu nyöri, jolla saatiin liinat riittävästi suppuun niin, ettei kurpitsat päässeet putoamaan. Tuosta narusta avustaja "talutti" kurpitsaa samaan tapaan, kuin riimussa olevaa hevosta :). Painavin kurpitsa painoi muistaakseni 369 kg ja pokkasi ensimmäisen palkinnon.










Kisassa valittiin myös kaunein kurpitsa ja se oli kyllä ehdottomasti yksi malliltaan "säkkituolia" muistuttava vaalean keltainen kiiltävän kaunis jättikurpitsa.




Palkintojenjaossa huomasimme, että melkein samat henkilöt saivat palkintoja kaikissa sarjoissa; tämä on selvästikin melko pienen piirin juttu ainakin noiden ennätyskasvisten osalta. Mutta seuraavaksi tuli kyllä oikea JÄTTIYLLÄRI; kuuluttaja kuulutti painavimman näyttelyssä mukana olevan palsternakan voittajaksi MINUT! En aluksi meinannut edes tajuta ja varmaan kaikki huomasivat, miten yllättynyt olin. En ollut voinut edes kuvitella saavani mitään voittoja, vaan vein palsternakan sinne punnittavaksi vain mielenkiinnosta ja saadakseni sille virallisen punnituksen. Olin kyllä niin ymmälläni ja iloinen, että melkein pompin hakemaan hienon ruusukkeeni ja sainkin reippaat aplodit yleisöltä ja omilta kannustusjoukoiltani :D. Tässä vielä linkki tämän vuoden tuloksiin. Yksi isompi palsternakka sieltä löytyy, mutta se ei ollut kisapaikalla punnittu.





Kisa päättyi onnellisesti siihen, että saimme jälleen apua samaiselta nuorelta mieheltä ja hänen avullaan nostimme Miss Yellowin ja muut kasvikset takaisin auton kyytiin. Tuo avulias nuorimies oli voittajakurpitsan kasvattajan mukana ja luulenkin, että hän oli voittajan poika.






Kotona kurpitsat päätyivät uuteen kasvihuoneeseeni ja siellä saan niitä vielä hiukan ihastella ennen, kuin ne päätyvät keitto- ym. aineksiksi. Nyt jo ajatukset ensi kevään istutussuunnitelmissa...

lauantai 3. syyskuuta 2016

Miss Yellow yllättää... ja muita turinoita

Tänään huhkin palstalla aamusta aina myöhäiseen iltapäivään asti. Kitkin kurpitsa-aluetta, kun huomasin yllätyksenä, että yksi jättikurpitsa, joka on tähän asti tehnyt vain laajaa kasvustoa ja hitaasti kasvun alkuun lähteneen kurpitsan, olikin kasvattanut kurpitsan ennätysvauhdilla. Tuo miss Yellow, jota tuttavallisesti kutsun neiti keltuaiseksi, on kasvanut melkein silmissä. Mr Green saattaa muuttua kateudesta takaisin vihreäksi, sillä Keltuainen on jo nyt vaakatason ympärysmitaltaan isompi, kuin se. Uusi kurpitsa on kauniin kirkkaan keltainen ja siinä on sellaiset hauskat pitkittäissuuntaiset viirut, kuin "piirretyssä" kurpitsassa. Ja se on lajikkeeltaan sellainen, joka voi kasvaa erittäin suureksi, joten lupaavalta vaikuttaa :).






Siellä kykkiessäni sain kaveriksi myös erittäin syyllisen näköisen veijarin; fasaaniuros oli palstalla kuin kotonaan ja siitä päättelin, että hän on varmaan se elikko, joka on aikaisemmin nokkinut melkein kaikki kasvattamani kurpitsanalut. Fasun onni on se, ettei vuokramaalla ja noinkin lähellä asutusta saa metsästää, sillä muutoin se olisi ehkä päätynyt pataan päivälliseksi. Nyt annoin sen käyskennellä vapaasti, sillä minun valvovan silmän alla sillä ei ollut rohkeutta käydä käsiksi kirkkaina kiiltäviin kurpitsoihin. Palstalta poistuessani peittelin huolella kaikki 7 kurpitsaa ja näin tuo otus ei pääse niihin käsiksi illankaan aikana. Syököön heinää tai muuta turhaa! Kuvassa näkyy myös Keltuainen.




Pieni mainospätkä seuraavaksi:
Jättikasvisten SM-kilpailut ja Jättikasvisnäyttely Mäntsälässä
lauantaina 24.9.2016
Keudan ammattiopiston tiloissa (Saaren kartanon puutarha, Puutarhantie 1, 04920 Saarentaus).
Aikataulu:
klo. 11-12.30  Kasvisten vastaanotto ja tarkastus
klo. 13.00.....  Jättikurpitsoiden punnitus
klo. 12-14.00  Jättikasvisnäyttely

Paikalla on Bokashi-kompostoinnin esittelijä.  Puutarhan taimimyymälä on tapahtuman ajan auki. Alueen talvipuutarhassa on myytävänä kahvia, mehua ja grillimakkaraa.


Kannattaa ehdottomasti lähteä paikan päälle, sillä kurpitsat ovat oikeasti osa yli 400 kg ja jopa 700 kg! Itse haluan ainakin nähdä tämän, sillä aikaisemmin kisa on osunut huonoon ajankohtaan ja ollut muutenkin turhan kaukana. Omat kasvattini kalpenevat kyllä näiden jättiläisten rinnalla.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Mr Green päivitys

No, jopas nyt jotakin; mister Greenin nimi on nyt sitten hämäystä, sillä herra on päättänyt ilmojen viiletessä vaihtaa kuosia metsänvihreästä kirkkaampiin syksyn väreihin. Sehän on kauniin oranssi! Samalla kasvu on hidastunut ja melkein pysähtynyt, kuten kuuluukin. Yritin narun kanssa sitä mittailla ja vaakatasossa ympärysmitta on vissiin n. 160 cm.






Nyt suuntaan tästä aamukahvin ääreltä palstalle ihmettelemään, mitä sinne tänään kuuluu. Mukavaa lauantaipäivää teille kaikille!