Mantelikrokantin valmistus

Koska itse jouduin tekemään sokerinsulatuksen useamman epäonnistuneen kokeilun ja erehdyksen kautta, ajattelin tehdä melko yksityiskohtaisen ohjeen esimerkiksi daim- kakussa käyttämääni mantelikrokanttiin. Alkuperäisen ohjeen mukaan on melko vaikea onnistua siten, ettei sokeri pala ja krokanttiin tule kitkerää makua.

Ainekset:
1 dl mantelirouhetta (voit käyttää halutessasi myös muita pähkinöitä)
2 dl sokeria

Krokantti kannattaa ehdottomasti valmistaa valurautapannussa. Jos et omista sellaista, niin teräskattila lienee seuraavaksi paras vaihtoehto. Teflon -pinnoitteista pannua ei kannata käyttää, sillä sulatuksessa lämpötila nousee kovin korkeaksi. Lastana voit käyttää puu- tai silikonilastaa.

Paahda ensin manteleita puhtaalla, kuivalla, lämmitetyllä pannulla. Minulla lieden lämpötilasäätö on asteikolla 1-9, joten voit siitä päätellä, mikä on omassa liedessäsi sopiva lämpötila. Paahdoin manteleita lämpötilalla 7 ja sekoittelin niitä palamisen estämiseksi. Paahtaminen saa mantelin maun paremmin esille ja jotenkin makeammaksi, mutta manteleita ei saa polttaa; väri saa muuttua vain aavistuksen vaalean rusehtavaksi. Periaatteessa mantelit voi lisätä paahtamattakin, mutta silloin niiden aromi ei ole niin hyvä. Kaada paahdettu mantelirouhe erilliseen astiaan odottamaan ja laske pannu takaisin liedelle.

Pienennä lämpöä miedolle keskilämmölle (minä laitoin levyn 4:lle). Kaada sokeri pannulle ja levitä tasaiseksi kerrokseksi esim. hiukan pannua ravistelemalla (kannattaa ottaa pannu ilmaan ravistelun ajaksi, ettei levy naarmiinnu). Ja nyt seuraa tärkeä vaihe: ÄLÄ SEKOITTELE.

Anna pannun olla ihan rauhassa liedellä. Vaikka kuinka tekisi mieli sekoitella edes hiukan, niin älä sorru siihen. Sekoittelu nimittäin hidastaa sulamista ja kokkaroittaa sokerin kovaksi ja sen jälkeen se ei enää kunnolla sula ja helposti saattaa palaakin. Anna siis olla. Mutta älä kuitenkaan poistu lieden ääreltä, sillä sokerin sulatus on melkoisen kuumaa puuhaa ja aina kannattaa muistaa varovaisuus. Sokeri alkaa sulaa keskeltä ja näet, kuinka se pikkuhiljaa tummuu nestemäiseksi muuttuessaan.

En malttanut odottaa aivan loppuun asti sokerin sulamista, vaan kun keskirinkula oli kokonaan sulanut, selkoitin sitä vain siitä kohtaa varovasti ja huiskin reunoilta sulamatonta sokeria puulastalla sulan alueen päälle ja sitten taas odottelua.

Kun sokeri on melkein kokonaan sulanut, voi sitä alkaa rauhallisesti sekoittelemaan.

Kun kokonaan sulanut sokeri on kauniin vaalean ruskeaa, lisää paahdettu mantelirouhe ja sekoita tasaiseksi. Anna seoksen hetken vielä asettua ja näet, kuinka kaunista se on ja alkaa jo hiukan kuplimaan.

Kaada seos leivinpaperin päälle ja levitä lastalla nopeasti litteäksi levyksi. Jos haluat leikata levystä esim. tietyn mallisia karkkilastuja tai koristelastuja, niin voit tehdä sen siinä vaiheessa, kun massa on vielä hiukan lämmintä. Leikkaa silloin öljyyn kastetulla veitsellä. Daim-kakussa tai muussa, missä palojen muodolla ei ole väliä, mantelikrokantti siirretään jääkaappiin kovettumaan. Sen jälkeen etene sen mukaan, mitä olet tekemässä.

Toivottavasti tästä ohjeesta on apua :).

Kuorintasukat vol 2

No, niin, nyt on tovi vierähtänyt kuorintasukkakokeilustani ja tulokset ovat valmiit. Ne todellakin toimivat! Pari viikkoa kului siihen, että iho jaloistani hilseili ja kuoriutui. Sukat piti kääntää nurin ja pudistella ennen pyykkikoriin laittoa, sillä niistä karisi joka kerta runsaasti valkoista silppua; kuollutta ihoani. Tässä vielä pari kuvaa tilanteesta n. 1,5 viikkoa sukkien laiton jälkeen:

Nyt kuoriutuminen on kokonaan ohi ja jalat ovat silkinpehmeät aikaisempaan verrattuna. Minkäänlaista kipua tms. ei kuoriutumisen aikana minun kohdallani ollut.

Kauniita kuvia en näistä kinttusistani mitenkään saa, mutta voin kertoa, että iho on sileä ja jopa kantapään reunaosien kovettumakohdatkin ovat kadonneet. Siis ne, jotka olivat ihan litistyneessä muodossa varmaankin kaiken tallaamisen tuloksena :). Nyt kantapäät ovat palautuneet reunoista pyöreän mallisiksi. Laitan kuvia, koska lupasin, mutta ne eivät nyt oikein kuvasta todellisuutta (ehkä ovat tähän tarkoitukseen liiankin todellisia näyttäen jokaisen ihohuokosenkin, eikä ihon pehmeys näy kuvissa).

Lopputulokseen olen äärimmäisen tyytyväinen. Nyt täytyy vain ylläpitää saavutettua pehmeyttä ja muistaa ainakin kerran viikossa illalla rasvata jalat paksulla, hyvällä rasvalla (esim. Dermosilin Extra -voide) ja laittaa puhtaat puuvillasukat päälle. Näin ihon pitäisi pysyä hyvässä kunnossa. Toivottavasti myös kovettumat pysyvät poissa ainakin hetken aikaa.

Miesruokaa jääkaapissa!

Nyt, kun Hesarissa on jo muutaman viikon ajan käyty mielipidepalstalla vilkasta keskustelua perheen tasa-arvosta kotitöiden jaossa ja muussakin, on aika uskaliasta lähteä valitsemalleni linjalle. Mutta ei auta, kun on kerran lähdetty, niin antaa mennä sitten täysillä :D.

Viikolla töistä tullessani avasin jääkaapin ja mikä siellä minua odottikaan; jääkaapissamme keskihyllyllä nökötti muina miehinä MIESRUOKAA; jopa useampaa lajiketta. Taisin ihan ääneen huudahtaa, että mistä tänne on voinut ilmestyä miesruokaa! Hämmennys oli suuri varmaan senkin vuoksi, että oli minun vuoroni vastata viikon ruoista ja miesväen piti vain hakea kaupasta maitotäydennystä. No, siinä se nyt kuitenkin oli; paketti kuorettomia nakkeja ja pussillinen valmislihapullia. Kuulusteluuni sain selityksen, että perheen nuoriso-osasto oli halunnut ostaa miesruokaa välipalaksi selvitäkseen koulun jälkeisestä ajasta aina päivälliseen asti.

En tiedä, onko kukaan aikaisemmin lanseerannut termiä "miesruoka". Miesflunssa on kyllä ollut esillä ja sellainenkin riivaa parhaillaan perhettämme; "munankantajat" makaavat kumpikin omissa eristyshuoneissaan kärsien suunnattomasti n. 37 asteen kuumeesta ja sen tuomasta lähes tajuttomuuteen viittaavasta olotilasta. Varmistaakseen sen, että olen tietoinen heidän tuskallisesta vaelluksestaan, kuuluu välillä voimakasta nenän niistämistä, kröhinää ja muuta ähinää ja puhinaa.
Mielessäni syytän viatonta miesruokaa koko tilanteesta, sillä jostainhan tämän täytyy johtua; olen nyt yksin se, joka nyt pesee pyykkiä, siivoaa, käy kaupassa, ulkoiluttaa koirat...

Onneksi olen vankasti päättänyt olla tuomatta töitä kotiin. Terveydenhuoltoalan ammattilaisena se tarkoittanee sitä, etten voi vapaa-aikana antaa sairaanhoitovietille juurikaan valtaa, jos yritän pitää periaatteistani kiinni. Tästä tunnustuksestani tosin nyt varmasti seuraa se, että minun on turha odottaa minkäänlaista sympatiaa tai empatiaa seuraavan kerran itse sairastaessani. Täytynee vain luottaa siihen, että muut kanssa-asukkini eivät tee työkseen sairaanhoitoa ;).

Miesruoka on siitä hienoa, ettei siinä ole lainkaan lisäaineita :D. Kaikki, mitä siinä on, kuuluu siihen olennaisena osana ja on todellakin ihan sitä itseään. Sisältöluettelossa luetellut E-koodit ovat erittäin tarpeellisia miesruoan  rakennusaineita. Ilman niitä ruoan väri, maku ja rakenne voisivat muistuttaa enemmän itse valmistettua kotiruokaa ja silloin koko miesruoan ideologia kärsisi. Esimerkiksi nakeissa on tärkeää, että ne ovat kuorettomia; mitään tekstuuria tai suutuntumaa ei miesruoassa hyväksytä.

Uhkaavin tilanne syntyy silloin, jos joku nimeltä ja sukupuolelta mainitsematon perheenjäsen yrittää ujuttaa miesruokaan jotain lisäainetta, joka ei siihen missään nimessä kuulu; pahimmillaan se voisi olla jotain värikästä! Miesruoan kuuluu olla tasaisen harmaata, joten kaikki vihreä tai muu värikäs on ehdottomasti kiellettyä. Näitä ei tule lisäillä ruokaan missään nimessä ja on suorastaan rikollista, jos tällaisia lisäyksiä pyrkii joku ujuttamaan salaa miesruoan sekaan. Miesruoka on syötävä sellaisenaan, täysin autenttisena ja teollisena. Tästä on ainoana poikkeuksena kaksi kasvista; sinappi ja ketsuppi. Näitä on hyvä lisätä niin runsaasti, että perheen nimeltä ja sukupuolelta mainitsematon ei pääse esittämään omia mielipiteitään; nythän miesruoka-annos on melkein kasvisruokaa; pelkkää tomaattia ja siemeniä (sinappi on valmistettu useiden kaalien (Brassica) tai sinappien (Sinapis) sukuihin kuuluvien kasvien siemenistä) :D.

Annan anteeksi miesruoan oleskelun jääkaapissamme kahdesta syystä. Toinen on se, että kyseessä on siis melkein kasvisruokavaihtoehto (edellä todistettu) ja toinen on se, että muussa ruoassa nuoriso-osastomme on ehdoton; edes kaupasta ostettu peruna ei kelpaa, vaan sen on oltava itse kasvatettua tai papan mailta haettua :). Eläkäämme siis sovussa; miesruoka ja minä!

Aivan älyttömän hyvä gluteeniton suklaaherkku

Tässä muutamia päiviä sitten kirjastosta uutuuspuolelta tarttui mukaani bloggareiden herkkureseptejä sisältävä kirja; "Makeita herkkuja, ruokabloggareiden parhaita". Kirja oli niin herkullisen houkutteleva ulkonäöltään, että oikeastaan oli ihan pakko tipauttaa se mukaan kirjakoriin :).

En tiedä, käykö muille  niin, että lainaa kirjastosta ruoka- ja muita reseptejä sisältäviä kirjoja, mutta sitten kuitenkin ruoat tulee valmistettua joko omien kokkailutottumusten tai vaikka netistä haettujen reseptien mukaisesti. Ja kirjat tavallaan jäävät ajanvietteeksi; voi selailla kauniita kuvia ja haaveilla monimutkaisten, ehkä eksoottistenkin ruokien ja leivonnaisten valmistamisesta. Näissä onkin usein sellaisia "sunnuntaiohjeita". Tässä kirjassa on kuitenkin monimutkaisten ohjeiden seassa monia sellaisia, joka ovat riittävän yksinkertaisia ja nopeita valmistaa oikeastaan ihan milloin vain.

Jauhorajoitteisena löysin kirjasta niin houkuttelevan gluteenittoman reseptin, että sitä oli kyllä ihan välttämätöntä lähteä toteuttamaan. Ohje on ruokabloggaaja "Chef Jonesin" ja löytyy kirjasta sivulta 36. Aikataulu oli melkoisen niukka, kun torstaina työpäivän päätteeksi oli vain pari tuntia aikaa valmistaa perheelle ruoka ja samalla väsätä tämä leivonnaisjälkkäri illaksi sovitulle kyläilyreissulle viemisiksi :D. Ei muuta, kuin kiinni haasteeseen ja "nakittaa" meille vierailulle tulleet Suvi ja Teemu mukaan leivontaan. Työnjako oli aika selkeästi seuraava; Teemu hoiti paistamiset ja vispaamiset, Suvi otti valokuvia ja auttoi ainesten lisäämisessä ja minä kaivelin esiin aineksia samalla, kun tein ruokaa porukalle. Keittiössä olikin aika monta kokkia häärimässä ja kiireessä myös vauhti oli melkoinen; kuin jossain Master Chefissä konsanaan :).

Resepti on nimeltään "Gluteeniton Daim-kakku mantelikrokantilla". Ohjeesta löysin aika paljon moitittavaa:

Kakun kuvauksessa kirjoitetaan seuraavasti: Daim-suklaasta valmistat upean gluteenittoman kakun, jossa mantelijauhe on se juttu! Krokantti, no kuka siitä ei tykkäisi". Kuitenkaan koko reseptissä ei ole mainintaa tuosta Daim -suklaasta. Siippani mielestä ei voi sanoa Daim-suklaaksi mitään muuta, kuin sitä, mitä kaupassa on tuolla nimellä myyty iät ja ajat. En siis tiedä, onko reseptistä jäänyt pois tuo mainittu suklaa, vai tarkoittaako leivontapiireissä Daim -suklaa -nimitys vain sitä, että reseptissä yhdistyy suklaa ja mantelikrokantti.

Ohje aloitetaan valmistamalla mantelikrokantti, mutta sen ainekset on lueteltu ainesluettelossa viimeisenä varsinaisen ohjeen alapuolella. Itse olisin sijoittanut krokanttiohjeen ensimmäiseksi, jolloin olisi ollut sama järjestys sekä ainesluettelossa, että itse valmistusohjeessa. Krokantin valmistuksessa ei myöskään ole mainintaa siitä, miten kauan krokanttimassan kovettumiseen on hyvä varata aikaa. Siihen ei nimittäin mene, kuin muutama minuutti. Krokantin voi myös valmistaa hyvissä ajoin etukäteen, niin sitä on valmiina siinä vaiheessa, kun tekee mieli leipoa ;).

Lisäksi ohje on melko lyhyt ja ylimalkainen; on tiedettävä, miten sokeri sulatetaan niin, ettei se pala ja miten on syytä vatkata lisättyjä munia, ettei seos juoksetu ym. Nämä huomasimme siinä leivonnan tuoksinassa, mutta eivät onneksi vaikuttaneet mitenkään, vaan lopputulos oli todella herkullinen.

Ohjeiden ylimalkaisuuden vuoksi kirjoitan tähän ohjeen hiukan muunneltuna siten, että vähemmän leiponeetkin pysyvät kärryillä, mitä kannattaa tehdä.

Mantelikrokantti:
1 dl mantelirouhetta
2 dl sokeria

Katso krokantin yksityiskohtainen valmistusohje TÄÄLTÄ.

Pohja:
150 g tummaa suklaata (itse käytin Pandan tummaa suklaata, mutta tummempikin käy vallan mainiosti, eli suklaassa voi olla enemmänkin prosentteja)
3/4 dl mantelilikööriä (hain Amarettoa, mutta sitä ei ollut paikallisessa pitkäripaisessa, joten päädyin ainoaan hyllyssä olleeseen vaihtoehtoon, Disaronnoon). Jos haluat kakusta täysin alkoholittoman, kiehauta likööri, niin alkoholi haihtuu (en tiedä, vaikuttaako kiehauttaminen makuun ja voi olla, että alkoholi haihtuu uunissakin ja silloin kiehauttaminen on tarpeetonta)
2 dl mantelijauhetta (minulla Sallisen)
1½ tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
120 g voita
1 dl sokeria
1 dl mantelikrokanttia (oheisen ohjeen mukaan tehtyä)
3 kananmunaa

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa (näin minä tein) tai paloiteltuna mikroaaltouunissa miedolla lämmöllä puolen minuutin erissä välillä sekoittaen. Varo, ettei suklaa pääse liian kuumaksi, sillä silloin sen rakenne muuttuu. Itse teen usein niin, että laitan lämmintä vettä kattilaan (ei kiehuvaa, vaan hanasta melko lämmintä) ja sulatan paloitellun suklaan metallisessa mitta-astiassa, joka on tuossa lämminvesikattilassa. Usein kokit tekevät niin, että paloittelevat suklaan pyöreäpohjaiseen metalliseen kulhoon ja kulho laitetaan hiukan pienemmän vesikattilan päälle siten, ettei kulhon pohja aivan kosketa vettä, eikä myöskään vesihöyry pääse kulhoon. Tässäkään tavassa veden ei tarvitse olla aivan kiehuvaa, niin silloin myöskään vesihöyryä ei muodostu. Kannattaa sekoitella, niin suklaa sulaa nopeammin ja tasaisemmin. Varmista, ettei vettä pääse suklaan joukkoon. Lisää joukkoon mantelilikööri ja sekoita keskenään (tässä vaiheessa meillä jostain syystä koko seos hiukan könttääntyi, mutta eipä tuo haitannut. Tämän voisi ehkä välttää sillä, että lämmittää likööriä ensin hiukan ja lisää sen sitten vähitellen sulan suklaan joukkoon).

Yhdistä erillisessä kulhossa mantelijauho ja leivinjauhe ja sekoita ne tasaiseksi. 

Vatkaa toisessa astiassa voi, sokeri ja krokantti keskenään vaahdoksi. Lisää voimassaan munat yksitellen välissä huolellisesti kovalla teholla vatkaten. Tässä vaiheessa seos muuten juoksettuu helposti. Meilläkin tapahtui hieman juoksettumista (juoksettuminen tarkoittaa ainesten erottumista toisistaan ja taikina muuttuu rakeiseksi), mutta jauhojen lisäämisvaiheessa saimme korjattua asian.

Lisää sitten jauhoseos muutamassa erässä samalla sekoittaen ja lopuksi suklaaseos. 

Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun n. 20 x 30 cm reunalliseen vuokaan. Astian ei tarvitse olla lasinen, vaan mikä tahansa uuninkestävä vuoka käy.

Paista kakkua uunissa 175 asteessa noin 30 minuuttia. Ohjeessa ei mainita, millä tasolla paiston tulisi tapahtua. Itse laitoin vuoan hiukan keskitasoa alemmas. Koristele pinta lopulla mantelikrokantilla.

Vaikka ei olisikaan vilja-allerginen tai keliaakikko, suosittelen tätä maukasta, nautinnollisen herkullista ja mieliinpainuvaa leivonnaista ehdottomasti kaikille! Gluteenittomuus on vain tämän kakun plussapuolia :D.

Nauti kakku hiukan jäähtyneenä vaikkapa hyvän kahvin kera :). Jos laitat kakun jääkaappiin (esim. kelmulla peitettynä, ettei kuivu), kannattaa se ottaa hyvissä ajoin huoneenlämpöön ennen tarjoilua. Näin kakun hienot aromikkaat maut tulevat paremmin esiin. Ihania herkutteluhetkiä!

Runo

Surun murtama pakenee,

juoksee epätodellista vauhtia, mitään näkemättä.

Kunnes törmää todellisuuteen,

kuin jonkun virittämään lasiseinään.

Aika pysähtyy, liike lakkaa,

ympäröivä todellisuus kiitää ohi pikakelauksella.

Kuluu minuutteja, tunteja, vuorokausia, viikkoja, kuukausia,

ehkä jopa vuosia.

Surun murtama alkaa liikkua,

hitaasti, kuin ilma olisi paksua hyytelöä.

Hengittäminen on edelleen vaikeaa, tuskallista,

sisäänhengitystä seuraa uloshengitys.

Liike kevenee,

Surun murtama alkaa saavuttamaan ympäröivää todellisuutta.

Vauhdit sulautuvat yhteen, ympäröivä todellisuus tuntuu hidastuvan,

kunnes on vain yksi todellisuus.

Kauniit yhteiset muistot siivittävät liikettä ja lopulta täyttävät todellisuuden.

Muistot kantavat surun murtamaa, elämä eheyttää.

Jotain kaunista on edelleen olemassa.

Saavutetussa todellisuudessa löytyy tasapaino.

Näin onkin hyvä jatkaa.

... täytyy vain jaksaa uskoa

Ystävälleni ♥

Mistä on hyvä sunnnuntai tehty; pullan ja puhtaan pyykin tuoksusta höystettynä liikuntatuokiolla ja saunalla

Mikä onkaan parempi tunne, kuin herätä hyvin nukutun yön jälkeen kirkkaaseen auringonpaisteeseen. Tietoisuus siitä, että ulkona on pakkasta, mutta kuitenkin saa kölliä vielä hetken untuvatäkin alla lämpöisessä ja antaa auringonsäteiden tehdä piristävää tehtäväänsä. Minusta on kiva, että makuuhuoneen ikkuna avautuu aamuauringon suuntaan. Mitä pidemmälle kevät etenee, sitä aikaisemmin saa nauttia noista hennonkirkkaista ensisäteistä ja sitä pirteämmin aamu alkaa. Nyt tosin arkiaamuina on vielä herättävä pimeään, mutta kovaa vauhtia tilanne on muuttumassa valoisammaksi :).

Tehtiin eilen pojan kanssa vaihtokauppaa; hän auttoi iskäänsä ruoan valmistuksessa ja minä lupasin leipoa tänään pullaa. Ensin aamukahvi Hesarin kera ja sitten leipomispuuhiin. Samalla laittelin ensimmäisen koneellisen pyykkejä pyörimään. Pullaa leivon aina samalla varmalla reseptillä, joka löytyy myös aiemmasta blogitekstistäni, Vähään aikaan en ole pullataikinaa tehnyt ja nyt täytyy sanoa, että kyllä tuli maitavia voisilmäpullia; taito ei ole päässyt ilmeisesti ruostumaan. Itse en kovinkaan paljon jauhoja pysty syömään, joten tyydyin yhteen, mutta poistukkeli kävi heti nappaamassa viisi pullaa (älkää kertoko, että kerroin) ja varmaan päivän mittaan kävi vielä uudestaankin leivinliinan alle kurkkimassa :). Oli vissiin tyytyväinen vaihtokauppaansa. Tuli mieleeni, että onkohan kukaan muu minun lisäkseni koukussa tuohon pellille valuneeseen sokeri-voi-muna -seokseen? Se on ihanan rapeaksi paistunutta karamellia, joka vie kyllä kielen ja mielen mennessään :). Olen aivan myyty ja onnellisena kaavin pullia pusseihin siirtäessäni tuota suussa sulavaa herkkua suuhuni. En ole paljastanut tätä muille; eivät ole siis keksineet tulla jaolle ;).

Aamu kääntyi iltapäivään ja aurinkoinen sää houkutteli kovasti ulkoilmaan. Ei kai siinä; sukset autoon ja menoksi. Facebookissa joku kertoili, ettei Tuusulan puolella järveä edelleenkään ole latukone käynyt ja siellä ilmeisesti vettäkin jonkin verran jään päällä kirkonrannasta etelään päin. Onkohan niin, että jää ei ole siellä vielä riittävän paksua kaluston viemiseen jäälle ja luntakin tietty voisi tulla lisää ennenkuin kunnon latuja päästään tekemään. Harmillinen juttu. Harkitisn myös Keravan Keinukalliota, mutta siellä oli hiihtokisat meneillään. Lisäksi Tuusulan urheilukeskuksesta on tullut ristiriitaista tietoa siellä olevan hiihtoladun pituudesta. Vieraisiin piti siis jälleen lähteä ja suuntana perjantaina hyväksi toteamani Järvenpään jäälatu.

Matkalla ihmettelin, kun vastaantulevien kaistalla oli tien reunaan pysäköity auto, jossa ei näkynyt lainkaan ihmisiä. Ajattelin, että onkohan tullut moottorivika, kun huomasinkin pellolla auton kohdalla liikettä: Siellä makasi kaksi henkilöä pitkin pituuttaan laskuaan aloittelevan auringon vaalenapunaiseksi värjäämällä peltolumella tekemässä lumienkeleitä :D. Siitä tulin aika hyvälle tuulelle; noin sitä pitää itseään toteuttaa silloin, kun vain siihen on tilaisuus. Ja näillä kahdella nyt selkeästi oli :)! Seuraavan mutkan takaa paljastui taivaalla lentävä kuumailmapallo ja sekin oli melko vaikuttava näky. Sen liekki näkyi hienosti vasten tummuvaa taivasta ja koko näkymän värimaailma oli jotain vaalenapunaisen ja sinisen sekoitusta. Itse pallokin oli siniharmaa ja sopi sen vuoksi hyvin kuvaan. Mietin, että onkohan kuumailmapallolla lentely kovin kylmää puuhaa talvisin? Lämmittääkö liekki ja suojaako korin seinämät viimalta?  Olisiko kellään kokemusta?

Järvenpään Vanhankylänniemessä minua odotteli seuraava yllätys; en ollutkaan ainoa, joka oli päättänyt lähteä liikkeelle. Varmaan kaikki oli lukeneet blogistani erinomaisesta ulkoilupaikasta ;) (heh, heh). Mutta totta puhuen tänään on ollut lukijaennätys blogissani ja olisi kyllä aika hienoa, jos joku olisi lähtenyt liikkeelle vinkkini perusteella :). Ja sehän on oikeastaan tämän kirjoitteluni perusideakin; antaa ideoita ja kannustaa kokeilemaan eri juttuja.

Autoja oli sikin sokin pitkin tien vieruksia ja omanikin jouduin jättämään tien varteen hiukan kyseenalaisesti (siihen ei ehkä olisi saanut lainkaan ajaa). Vierestä kulkenut hiihtäjä totesi, että kyllä sinne hyvin mahtuu, ainakin vapaan tylin ladulle. No, se ei meikäläistä auttanut, kun tyyli on pertsaa. Mutta sekaan vaan rohkeasti; sopu sijaa antaa. Yllättävän hyvin väki oli jakaantunut, kun ladun pituus on kuitenkin peräti 6 km. Aika nopeasti hoksasin, että sisempi latu on huomattavasti paremmassa kunnossa, kuin ulkorinkula. Sitä oli selvästi hiihdetty vähemmän, kun suurin osa hiihti myötäpäivään ulompaa latua. Itsekin hiihdin myötäpäivään, kun se on jotenkin luontevampaa, mutta suunnasta välittämättä sivakoin sisempää latua. Pari hiihtäjää tuli vastaan ja heille annoin hyvissä ajoin latua, sillä olinhan ainakin omasta mielestäni heidän väylällään. Jollekin ulkorinkiä hiihtävälle totesinkin, että sisälatu on parempi, mutta hän naurahtaen vastasi, että se on selvästi ohituskaista (hän hiihteli lapsen kanssa rauhallisempaan tahtiin ja pysyi ulkoradalla).

Reilun kierroksen sivakoituani edessäni hiihti vanhempi mieshenkilö, jolla oli minulle sopiva vauhti ja rytmi hiihdossaan. Puoli kierrosta pääsin siinä peesissä, kunnes hän tuli lopetuskohtaansa ja siirtyi sivuun. Mainitsin hänelle, että hänellä oli ollut  minulle sopiva rytmi hiihdossaan (kuten perjantain minulle viestitti se vanhempi mieshenkilö). Jätin kuitenkin mainitsematta, että hänen rytminsä on sopiva tällaiselle vanhemmalle naishenkilölle :D :D!

Kolme kierrosta kiersin kaikkiaan ja kasaan tuli 18 km. Viimeisellä kierroksella aurinko oli jo painunut mailleen ja taivaalta tervehti kirkas kuunpuolikas. Myös ulkoilijat olivat lähteneet muihin puuhiin ja meitä oli enää kourallinen liikkeellä. Yksi tuli vastaan kirkkaan otsalampun kera; selkeä pimeälläliikkuja :). Viimeisellä kierroksella auringon mentyä mailleen alkoi kylmä pohjoistuuli puhaltaa naamaan. Se oli aika kipakka ja tuntui, että kasvojen ilme hyytyi siihen asentoon, missä se oli ollut tuulen alkaessa. Onneksi liikkeellä ollessa ei palellut. Mutta sitten, kun pysähdyin ja tarvoin autolle, alkoi kyllä hymykin hyytyä; jäätävä lopetus.

Huomenna sitten nivuset huutaa tuskasta. Unohdin eilisessä kirjoituksessani mainita, että haaroväli tulee ensimmäisistä hiihtokerroista yleensä erittäin kipeäksi. Johtuu siitä, ettei kroppa ole tottunut tuollaiseen liikerataan. Vähän sama, kun kivulias alakerta joka kevät ensimmäisen pyöräilyreissun jälkeen. Mutta ei kannata siitä lannistua; kipu hellittää ja se on oikeastaan ihan hyvää tuskaa; tietää ihan kirjaimellisesti tehneensä jotain oman kunnon eteen. Ja jatkossa muutamien reissujen jälkeen ei tätä vastaavaa tuskaa enää ole luvassa.

Tähän päälle vielä sauna ja raukea olo on varmistettu. Siippani vielä yllätti iltapalalautasella, joten kyllä minua nyt hemmotellaan <3. Ihastuttavaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille!

P.S. Jalkojen ihon kuoriutuminen jatkuu eilisen kaltaisena, joten ei sen suunnalta uutta päivitettävää.

Vihdoinkin riittävästi lunta; HIIHTÄMÄÄN!

Oi, miten rakastankaan hiihtoa :)! Nyt on vihdoinkin riittävästi lunta niin, että latupohjat ja ladut on saatu tehtyä muutamiin paikkoihin pääkaupunkiseudulla. Ensimmäisen hiihtotestauksen tein jo viikko sitten Keinukallion reilulla 900 m:n kierroksella ja sain hyvän tuntuman viime keväänä hankkimiini suksiin ja monoihin. Ostin kamppeet alennusmyynneistä ja sen jälkeen ei hiihtokelejä enää tullutkaan. Oli siis jätettävä ne iskemättöminä odottamaan tämän talven lumia.

Hiihdän perinteisellä tyylillä ja suosin voideltavia suksia. Moni karttaa niitä sen vuoksi, että voitelussa on oma hommansa. Voideltavilla suksilla vain on ihan parasta hiihtää silloin, kun voitelu on onnistunut tai edes sinne päin, joten se vaiva kannattaa nähdä ja parilla perusniksillä ja voiteella pärjää. Itse en voi vinkkejä jakaa, kun minulla toimii voiteluhuolto suurimmksi osaksi ilman omaa osaamista. Minulla nimittäin on käynyt aivan älyttömän hyvä tuuri suksihuollon kanssa; hain aikanaan "yhden miehen huoltojoukkoni" Rukalta asti ja se on kyllä ollut kaikin puolin kannattava hankinta; hän jaksaa aina laittaa sopivat voiteet ja on muutenkin avuksi ja kannnustaa :D. Iso Kiitos!

Sitten, jos haluaa päästä helpommalla, on myös erilaisia pitopohjasuksia. Omani sellaiset toimivat ihan kohtuullisesti nollakelillä, mutta niissäkin on huolehdittava riittävän usein tapahtuvasta pohjan puhdistamisesta puhdistusaineella ja laitettava nestemäistä luistoa lisäävää ainetta. Eli ei nekään kyllä ihan huoltovapaita ole. Jos pohjaa ei puhdista, menee ne karvat tai huokoset tai mitä siellä nyt onkaan, tukkoon ja silloin pitoa ei ole. Ja ilman pitoa ei kyllä voi hiihtää muuten, kuin tasatyönnöillä etenemällä tai harrastamalla luistelutyyliä. Mutta kyllä pitopohjasukset ovat varmasti ihan hyvä kompromissi, jos ei ole välttämätöntä saada sitä parasta mahdollista luistoa ja pitoa irti suksista :).

Suksissa tärkeää on pohjaominaisuuksien lisäksi jäykkyys. On valittava sen mukainen jäykkyys, miten on voimaa ponnistaa suksella, eli miten saa pitoalueen painettua latua vasten ponnistusvaiheessa. Tähän vaikuttaa eniten hiihtäjän paino ja sen lisäksi hiihtokokemus ja osaaminen; kilpasuksi on aina jäykempi, sillä kilpahiihtäjillä on enemmän tekniikkaa ja voimaa ponnistamiseen. Ei siis kannata hankkia hienoja kilpasuksia, sillä niiden kanssa voi käydä niin, ettei niillä pystykään tavallinen laduntallaaja hiihtämään. Suksi kannattaakin valita aina käyttäjän mukaan, eikä niinkään ominaisuuksien ja mahdollisten teknisten hienouksien :).

Olin ottanut eilisen saldovapaksi ainoastaan se mielessä, että pääsisin hiihtämään. Eri kuntien sivuilta ja facebookin kautta etsin tietoa latutilanteesta. Selvisi, että lähialueella pisin lenkki valmista latua olisi Tuusulanjärven pohjoispäässä sijaitseva Järvenpään jäälatu. Kunhan talvi etenee pidemmälle, tulee vastaavanlainen lenkura myös Tuuulan puolelle järven eteläpäähän sekä niitä yhdistävä yhdyslatu. Lisäksi siellä on ajettu matkaluisteluradat hiihtolatujen viereen. Ihanteellinen ulkoilupaikka :)!

Hykertelin innoissani jo lastatessani kamppeita autoon. Siinä on vain joku ihan kummallinen fiilis; menemisen meininki :). "Evääksi" otin mukaan pieneen termariin lämmintä mansikkamehua; siitä saisi mukavasti energiaa hiihdon aikana. Mehun olin voittanut kurpitsakilpailuista ja se oli odottanut jotain tällaista riittävän juhlallista hetkeä. Vaatetus mukaili samaa linjaa, kuin tuossa muutaman päivän takaisessa sauvakävelykirjoituksessani. Mukaan autoon kannattaa pakata myös lämmintä vaatetta. Hiihtäessä tulee hiki ja jos ei heti pääse hiihdon jälkeen lämpimään, kannattaa olla jotain  vaatetta hiihtovaatetuksen päälle laitettavaksi. Lisäksi mukana on hyvä olla kuivat käsineet ja kuiva pipo tai muu päähine. Innostuksesta huolimatta kannattaa keskittyä pakkaamisvaiheessa, jotta mukaan tulee otettua myös sukset, sauvat ja monot ;).

Hiukan jännitin, missä kunnossa latu olisi, kun aamupäivällä suuntasin Järvenpään Vanhankylänniemeen, jossa jätin autoni rannan lähellä olevalle parkkipaikalle. Kun pääsin suksineni rantaan, suorastaan häikäistyin; -13 astetta pakkasta, ihana auringonpaiste ja kauniit järvimaisemat sekä upeassa kunnossa oleva latu! Tämä oli NIIN HIENOA! Siitä vain sitten sivakoimaan.

Alkuun sain hiihdellä melkein yksin. Muutama hahmo näkyi kauempana pienenä pisteenä sekä luisteluradalla, että hiihtoladulla. Ulkona liikkuessa, en pidä mitään napikuulokkeita tms. korvilla, vaan kuuntelen luonnon ääniä ja muitakin. Hiihtäessä tuulen ääni kuuluu vaimeana pipon läpi. Pakkaskelillä suksista kuuluu nihkeä, hiukan kitkaisenkin kuuloinen tasainen suhina ja ihana narskahdus katkaiseen suhinaäänen aina sauvan osuessa lumeen. Jos sauva uppoaa jäähän asti ja pureutuu ottamaan siitä vauhtia, on tuo narskahdus erilainen, sellainen terävämpi. Ajoittain kuului myös liikenteen ääntä, kun jokunen auto ajoi järven itäreunalla kulkevaa tietä pitkin.

Yhden lenkin pituus on n. 6 km. Kaksi ensimmäistä kierrosta hiihdin putkeen ja sen jälkeen pysähdyin pienelle tauolle juomaan mehuani. Uutta virtaa saatuani päätin hiihtää vielä yhden kierroksen. Mukavaa, kun saa itse päättää oman tahdin sekä matkan pituuden. Kolmannella kierroksella huomasin, kuinka järvelle oli tullut muutakin elämää: Kunnossapitäjä aurasi ensin luisteluradan ja siirtyi sitten lanaamaan luisteluhiihtolatua. Samaan aikaan joku liikkui jäällä moottorikelkalla kaira mukanaan. Ajattelin, että hän on tullut pilkille, mutta selvisi, että hän mittasi jään paksuutta. Myös purjehiihtäjä viritteli vempaimiaan ja yritteli saada purjetta ylös aika vähäisessä tuulessa. Muutama koiranulkoiluttaja liikuskeli jäällä ja jäärataa pitkin kiisi erilaisin luistimin varustautuneita matkaluistelijoita. Lisäksi näin yhden avannosta nousemassa olevan avantouimarin sekä kävelijöitä, joista osa liikkui jääradalla ja osa muualla jäällä. Kaikenkaikkiaan porukkaa oli edelleen liikkeellä vain muutama kymmenen.

Kolmannen kierroksen puolessa välissä perääni tuli hiihtämään mieshenkilö. Ajattelin ensin, että kohta hän pyyhältää ohitseni, mutta hän jäikin siihen perään hiihtämään samaan tahtiin kanssani. Ensin ajattelin, että tilanne on kiusallinen, mutta sitten ajattelin, että kyllä hän ohi pääsee vaikka viereistä latua, jos vain haluaa ja jatkoin hiihtämistä omaan tahtiini. Kun tulin kohtaan, mistä lähti latu autolle päin, päätin joko lähteä kokonaan pois tai ainakin pitää toisen tauon. Pysähtyessäni ladun viereen, sanoin perässä hiihtäneelle miehelle, että nyt hän pääsee hyvin ohitseni. Hän ei mennytkään ohi, vaan pysähtyi siihen ja totesi, että minulla oli niin sopiva tahti, että siinä oli ollut hyvä hiihtää. Olin innoissani ja ylpeä; minulla on sopiva tahti :)!. Mutta sitten hän lisäsikin heti perään, että tahtini on juuri sopiva hänenkaltaiselleen vanhemmalle miehelle. Siihen lopahti innostus; vai että vanhemmalle miehelle. No, en oikeasti kiukustunut, sillä hän oli erittäin mukava ja rupattelimme siinä enemmänkin ja jaoimme hiihtokokemuksiamme. Jos tahtini on ylipäätään sopiva minkäikäiselle miehelle vain, on se hieno asia :). Hän tiedusteli myös suksistani, että onko ne hyvät ja sain todeta, että erinomaiset. Siitä hän sitten lähti hiihtelemään ja minä jäin juomaan mehuani. Samalla tauolla tuli täti-ihminen myös tiedustelemaan minulta voiteluvinkkejä. Sainkin huomata, että hiihtäjät ovat varsin sosiaalista porukkaa.

Jatkoin vielä neljännen kierroksen ja hiukan reilussa kahdessa tunnissa olin hiihtänyt melkein 25 km. Ihan hyvä näin kauden avajaiseksi :D. Olo oli aika euforinen; yli kaksi tuntia lähes jatkuvaa kokonaisvaltaista liikettä; jäällä hiihtäessä kun ei ole alamäkilepuutuksen mahdollisuutta.

Toivoisin niin, että hiihtotartunta iskisi mahdollisimman moneen; upea tapa liikkua omalla tahdilla samalla maisemista ja ulkoilmasta nauttien! Ja suksivoitelupalveluitakin löytyy monesta paikasta, usein jopa ulkoliikuntapaikoista latujen ääreltä, joten sitäkään ei tarvitse välttämättä itse tehdä ;).

Kuorintasukat; mikä elämys

Aika monissa blogeissa on kirjoitettu mitä erilaisimpia kokemuksia ja kannaottoja kinttujen ihon parantamisesta kuorintasukkien avulla ja kuulin myös parilta työkaverilta hyviä kokemuksia. Näiden sekä kannustavien, että täysin tyrmäävien kommenttien jälkeen oli vain itsekin kokeiltava; vähän sama idea, kuin siinä, että lapsena on vaan ihan pakko jossain vaiheessa laittaa kieli pakkaskelillä johonkin rautaan kiinni tai kokeilla, onko sähköpaimenessa virtaa, vaikka niistä olisi kuinka varoitettu ;). Vahingoista ei voi viisastua, jos ei itse kokeile ja toisaalta ei niitä hyviäkään kokemuksia saa, kuin testaamalla.

Ennen kuorintasukkien käyttöä jalkani ovat olleet melko pehmeät ja normaali-ihoiset, mutta uteliaisuus sekä laiskuus jalkojen hoidossa saivat nyt kokeilemaan tätä uudentyyppistä hoitomuotoa. Kantapäiden sivuilla ja isovarpaan ulkosyrjällä on ollut pientä ihon kovettumista, joka on hoitunut muutaman kuukauden välein tehdyllä kotipedikyyrillä; raspaamalla Shollin paristokäyttöisellä jalkaraspilla, liotus vedessä, jossa on ollut jalkakylpysuolaa ja rasvaamalla + puuvillasukat yöksi. En siis ole ollut mikään ongelmajalka, vaikka alempana olevista kuvista niin voisi kyllä päätellä ;).

Kuorintasukkien ostoon siis; tilasin Dermosililta sellaiset nyt hiukan ennen joulua (näitä saa myös eri merkkisinä apteekista tai käsittääkseni marketeistakin). Niille, jotka eivät ole kuulleet kuorintasukista, voin valottaa sen verran, että kyseessä on kertakäyttöiset jalkaterän muotoiset pussukat, joissa on sisällä mitä ihmeellisempiä ainesosia sisältävää nestettä (ei kannata varmaankaan lukea tuoteselostetta liian tarkkaan, jos ylipäätään aikoo nämä sukat jalkaansa laittaa ;)). Aineet toimivat siten, että käytön jälkeen pitäisi jalkojen kuollut iho kuoriutua kokonaan pois parin viikon aikana ja sen jälkeen jalkojen ihon pitäisi olla pehmoinen, kuin vauvan peppu :D. Kuorinta on sen verran ärtsyä toimintaa, että käyttökertojen välillä on hyvä olla n. 4 kk.

 

Käyttö on helppoa (tai olisi, jos pakkauksen sisältö ei olisi jo valmiiksi kastunut). Minun pakkaukselleni oli käynyt niin, että kun avasin sen ja otin sieltä pussukat ja minigrip -pakkauksessa olleet teipit ulos, sain huomata, että jostain syystä sukat olivat kai hiukan falskanneet (aine oli varmaan syövyttänyt itseään ulos pussukoista) ja kaikki oli jo valmiiksi märkää. En antanut tämän lannistaa. Ensin on pestävä jalat ja poistettava kynsilakat sekä luettava huolella pakkauksesta rajoitteet (diabetes, raskaus, imetysaika, ihorikot ym. on otettava huomioon; kaikille ei tämäntyyppinen kuorinta ole nimittäin suotavaa).

Ennen sukkien laittoa kannattaa valita vaikka hyvää lukemista tai joku elokuva tms. käsille, sillä sukat pidetään jalassa 90 minuuttia. Lisäksi jalkojen alla olevan alueen voi halutessaan suojata, jos on pelkoa, että ainetta joutuu aroille pinnoille. Käsillä on oltava valmiina myös jotkut tavalliset varrelliset sukat (ei liian kireät, mutta kuitenkin sellaiset, jotka pitävät pussukat paikoillaan). Ja jalat on hyvä olla alaviistoon / alaspäin, ettei litku valu ulos sukan suusta. Jalkojen pitäisi myös olla mahdollisimman vapaasti, että liemi pääsee vaikuttamaan tasaisesti. Etsi siis tällainen paikka ja ota hyvä asento ja nauti olostasi :). Sukkapussukat avattiin leikkaamalla niiden suusta ohut kaistale pois ja sitten sukat vedettiin jalkaan. Sukan suut oli tarkoitus kietoa ja kiinnittää teipillä tiukaksi, mutta  minulla nuo teipit olivat niin märkiä jo valmiiksi, etteivät ne tarttuneet myös jo valmiiksi märkiin pussukoiden pintoihin. Niinpä vain käänsin varret laskokselle ja vedin sukat jalkaan niiden päälle.

Itse kuorintavaihe ei oikeastaan tuntunut juuri miltään, vaikka etukäteen uumoilin jonkinlaista poltetta, kirvelyä tai kutinaa. Hiukan meinasi tulla kylmä, kun jalat oli märissä pusseissa, joten peitto tai joku muu lämmike on hyvä myös olla käden ulottuvilla. Kun 1,5 tuntia oli kulunut, oli aika hipsiä kylppäriin jalkojen pesulle. Sinne otin mukaan muovikassin, johon suoraan laitoin käytetyt pussukat roskiin kiikutettavaksi. Jalat huuhtelin lämpimällä vedellä ja kuivasin huolellisesti ja se oli siinä. Sitten vain odottelemaan ihmeen tapahtumista; n. 4-5 vrk:n kuluttua pitäisi ihon alkaa hilseilemään ja kuoriutumaan kokonaan pois. Näistä vaiheista on aika mehukkaita kuvia netissä ja moni varoittaa etukäteen lukijoitaan kamalista kuvista. No, minä en varoittele, sillä ihoahan se vain on, vaikka onkin kuollutta.

Kuoriutumisvaiheen aikana jalkoja voi liotella ja rasvailla normaalin tapaan, mutta irtoavaa ihoa ei saa missään vaiheessa repiä pois; siitä voi aiheutua terveen ihon vaurioita ja ikäviä haavaumia ym. Sukat laitoin jalkaan viime sunnuntaina ja torstaina alkoi jalat olemaan melko kuivat ja pientä hilseilyä havaittavissa. Perjantaina jalat olivat entistä kuivemmat ja suorastaan "tikkuiset", jonka kyllä huomasi sukkiksia jalkaan vetäessä. Sukkiksia poistaessa oli jalkaterien kohtiin jäänyt hilseilevää ihoa kiinni ja olin siitä ihan mielettömän tohkeissani; nyt se alkaa :D!

Tänään illalla lämmitettiin sauna ja ajattelin kylvettää norsunnahan näköisiä koipiani ja sen jälkeen suorittaa huolellisen rasvauksen ja sukittamisen. Ilman sukkia ei kyllä nyt pahimpana kuoriutumisaikana kannata liikuskella tai edes nukkua; nahkaa lähtee nimittäin uskomattoman paljon ja varmaankin muutaman päivän ajan ihan kunnon riekaleina. Saunaan mennessä riisuin sukat ja niistä karisi lattialle kuivaa ihoa ja lupaava kuoriutuminen on nyt kunnolla käynnistynyt:

Saunassa liottelin jalkoja lämpimässä vedessä ja kun sitten saunan jälkeen kuivasin jalat, oli näky melko messevä :D. Tässä vaiheessa onkin varmasti hyvä, ettei hankaa ihoa pyyhkeellä tai muutenkaan pyri poistamaan irtoavaa ihoa.

Haluan korostaa, että tämä vaihe ei tunnu miltään; iho ei siis ole mitenkään arka tai kutiseva tms. Nahka vain uusiutuu :). Enkä haluaisi julkaista tällaisia epämiellyttäviä kuvia itsestäni, mutta muuten on aika hankala kuvata muutosvaihetta. Toivottavasti kuitenkin pääsen viikon-parin kuluttua esittelemään teille pehmonahkaiset jalkani, eikä jaloille tule tässä väliaikana tapahtumaan mitään ikävää ja peruuttamatonta. Siihen asti siis :).