Meloen Ii-jokea "tuntemattomien" seurassa

Hengissä ollaan, ei hätää; Tarkoitus oli päivittää blogia heti Yli-Iin reissun jälkeen, mutta aika on kyllä mennyt kaikkeen muuhun. Heti kotiin palattuani lähti perheen miesväki omalle lomalleen pohjoiseen ja minun yksinäinen aikani menikin kodin ja lemmikkien parissa touhutessa, palstan ja pihan syystöissä sekä seurustellessa sukulaisten ja ystävien kanssa ja tietty töissäkin piti päivittäin käydä :). Oma aika oli todella antoisaa, mutta pahoittelen, etten ennättänyt huolehtia lukijoistani.

Yli-Iin lomani siis jatkui melontareissulla, jota olimme suunnitelleet jo reilun kuukauden ennen matkaan lähtöä. Kuten edellisessä tekstissäni jo totesin, ryhmämme organisaattorina toimi puolisoni veli Timo ja ryhmään kuului lisäkseni Timon ystävistä Minna, Mikko ja Toni. Mukanamme ei ollut Jamie Oliveria, vaikka yhdestä kuvasta sellaistakin voisi päätellä :D (testaa, bongaatko kyseisen julkkiksen?)!

Pappa aamulla tarkisti kajakkini kiinnitykset ja lastasimme autoon melonta- ja leirikamppeet. Aamutuimaan suunnistin Iin kautta kohti Pudasjärveä ja treffipaikkaamme Kuusamontien varressa. Tapasimme leipäjuustoon erikoistuneen myymälän pihalla ja siinä sitten näin ensimmäistä kertaa porukan, jonka kanssa viettäisin seuraavan vuorokauden. Ja aavisteluni osui oikeaan; kattoa myöten täyteen lastatusta autosta purkautui oikein miellyttävän oloisia ja huumorintajuisia tyyppejä :D.

Köröttelin tämän porukan takana Räpättävän koskelle, johon jätimme toisen auton yökamppeineen. Matkalla törmäsimme (ei kirjaimellisesti) ensimmäiseen tiellä seikkailleeseen porolaumaan. Kovin hyviä porokuvia ei tullut otettua, kun ne on minulle jo niin tuttu näky ja kuuluvat Pudasjärven seudulla liikkumiseen oleellisena osana. Edellä olevasta autosta otettiin paljon enemmän kuvia, sillä heille tämä oli aivan uutta; ikkunat auki ja kuvia eri systeemeillä, kuin japanilaisturistit konsanaan :). Muistan, kuinka itse olin ensimmäisellä Ii-jokireissulla niin innoissani poroista, että otin tohkeissani näkemistäni poroista kuvan ajaessani. Kun perille päästyä katsoimme kuvia, selvisi, että minulla oli ollut kamera väärin päin ja olin siis ottanut kuvan itsestäni innokkaana porokuvaajana! Tästä olenkin saanut kuulla jälkikäteen aika monta kertaa... :D.

Räpättävältä suuntasimme yhteen autoon pakkautuneina lähtöpaikkaan, joka oli n. 20 km jokivartta ylöspäin. Matkalla saimme nautiskella upeista maisemista ja sitten vihdoin vesille!

Alkukankeuden jälkeen saimmekin jo aika pian harjoitella koskenlaskua :). Vesi oli niin korkealla, ettei kiviä juurikaan näkynyt, mutta yksi meistä onnistui löytämään sen yhdenkin pinnan tuntumassa olleen ja kertoi, että tunsi, miten kajakin pohja viisti kiven yli. Onneksi hän ei jäänyt enempiä jumiin, vaan onnistui taidokkaasti jatkamaan melontaa ja kajakkikin pysyi keula menosuuntaan. Toiselle Timo huusi koskiosuudella, että "melo, melo, melo!" (vauhti pitäisi meloessa pitää virtausta kovempana ja melominen auttaa myös tasapainon pitämisessä). Meloja vastasi huutamalla Timolle takaisin, että "En uskalla meloa!" ja meloi silti :D. Vaikka matkassa oli jännitystä, oli se kuulemma sellainen elämys, ettei hetkeäkään olisi jättänyt väliin (lukuunottamatta ehkä sitä ensimmäistä yllättäen tullutta koskipaikkaa ;)).

Taukoa pidettiin laavulla, johon rantauduimme taidokkaasti vajaan 10 km:n melonnan jälkeen. Laavulla oli nuotiota varten tehty hieno patasysteemi. Padan pohjan tuntumaan oli leikattu joitakin reikiä auttamaan tulen hapettumista. Hieno paikka kerrassaan ja kahvi maistui aurinkoisessa ulkoilmassa niin hyvälle (kuvassa näkyvä sikariaski kuului kalastusseurueelle, joka oli laavulla samaan aikaan kanssamme).

Laavulta matka jatkui meloen jokea alaspäin aina Räpättävän kodalle asti. Välillä kokoonnuimme keskellä jokea yhteen ja teimme kajakeista lautan nauttiaksemme rauhassa virvokkeita ja ottaaksemme valokuvia. Lauttamuodostelmassa voi lipua virtauksessa kaikessa rauhassa, sillä silloin ei voi kaatua. Tämä on kätevä ja turvallinen tapa tauottaa kesken melonnan.

Vihdoin rantauduimme kesken Räpättävän kosken kuohujen. Kota on aivan upealla paikalla joentörmällä. Heti rantautumisen jälkeen virittelimme tulet ja Timo ja minä lähdimme hakemaan ylävirtaan jäänytttä autoa. Takaisin kodalle päästyämme oli jo kauhea nälkä ja söimme Timon paistamaa herkullista poronkäristystä Mummonmuusin ja puolukkahillon kera ja jälkiruoaksi paistoimme kermavaahdon ja hillon höystämiä lettuja. Illan aikana paransimme maailmaa ja suunnittelimme tuevaisuuteen erilaisia vaellus- ja melontareissuja. Ihana ilta kerrassaan ja mieluusti tämän sakin kanssa reissaan toistekin, jos vain mukaan kutsutaan :).

 

Aamulla kuoriuduimme makuupusseista, kuin toukat konsanaan ja nautiskeltiin "hyvin nukutun" yön jälkeen melkoisen runsaat aamupalat. Masut pullollaan suoritimme varusteiden selvittelyn ja autojen pakkaamisen. Hiukan haikeinkin mielin lähdimme jatkamaan kukin taholleen ja kohti arkea. Kiitos osallistujille ja etenkin järkkääjälle, Timolle, mieliinpainuneesta retkestä!

Tämän Yli-Iin lomakirjoituksen päätän komeasti Heikin oman lomansa aikana viime viikolla Yli-Iissä ottamaan revontulikuvaan (minusta kuva on hieno ja taiteellinen, vaikka Heikki harmittelikin, että jalustan kanssa olisi tullut parempia kuvia):