ONEIRON

Mietin jonkin aikaa, lukisinko lainkaan tätä kirjaa; Laura Lindstedtin ONEIRON:ia. Yleensä en lue kirjaa sen perusteella, että siitä kohistaan paljon; välillä jopa välttelen kohukirjoja. Ehkä ajattelen, että jos kriitikot kovasti ylistävät jotain kirjaa, on se todennäköisesti turhan vaikeaselkoinen tai taiteellinen tms. minun makuuni. Olen kyllä huomannut, että useat lukemani kirjat sitten kuitenkin ovat niitä, jotka nousevat luetuimpien kirjojen joukkoon. Mutta tämä kirja herätti alusta asti minussa hämmennystä; toisaalta lukeminen  houkutteli ja toisaalta kirjan aihepiiri ei tuntunut minusta lainkaan mielenkiintoiselta.

Juuri ennen joulua löysin itseni jälleen kirjastosta uutuushyllyn edestä tähyilemästä sopivaa luettavaa loman ajaksi. Ensimmäisenä huomasin, että siinä tuo kohuttu eepos nyt odottelee lukijaansa ja päädyin, että ainakin katsastaisin, millä tavoin tämä teos on kirjoitettu. Kirja lojui kotona melkein viikon, kun odottelin inspiraatiota sen aloittamiseen. Voi olla, että joulutohinatkin verottivat uteliausuuttani ja siirsivät aloitushetkeä lähelle kirjan laina-ajan päättymistä. Tai sitten vain välttelin kirjaa sitä kohtaan tuntemani ennakkoluulon vuoksi.

Lopulta otin härkää sarvista ja alunperin suunnittelemani katsastamisen sijaan sain huomata kahdessa päivässä kahlanneeni koko kirjan läpi imien siitä yksityiskohtia, joita todellakin oli riittävästi :). Eilen maltoin sulkea kirjan ja mennä nukkumaan vasta kahden aikaan yöllä ja tänään illalla luin kirjan loppuun. Aamulla sentään sain kiskottua itseni kävelylle ulos auringonpaisteeseen ja sen myötä kuvitettua tätä tekstiä näillä tuoreilla, pakkasen huurruttamilla kasvikuvilla :).

En oikein tiedä, miten kirjaa kuvailisin; en edes tiedä, mitä kirjallisuuslajia se edustaa. Siinä on yllättävän paljon tarkkaa tietoa ja historiankuvausta sekoitettuna mielikuvitukseen ja hullutteluunkin. Kirjasta löytyy fantasian piirteitä ja toisaalta monilta osin myös kertovan kaunokirjallisuuden aineksia. Kauniit kuvaukset vuorottelevat välillä raadollisemman tekstin kanssa ikäänkuin kilpaillen, kummalla on isompi mahti herättää lukijassa mielenkiintoa ja tunteita. Paljon todella rikasta kohtaloiden kuvausta ja välissä, kirjan keskivaiheilla, mielestäni tuskastuttavankin tarkkaa tietotekstiä. Mieli haluaisi kiitää kirjassa eteenpäin ja saada tietää eri hahmojen elämäntapahtumista ja kohtaloista. Mutta kirjailija keskittyy juuri siinä kohtaa kertomaan juutalaisten tavoista ja perinteistä ja historiasta niin piirun tarkkaan, että meinasi suorastaan hiki nousta otsalle lukemisen tarrautuessa näihin todella yksityiskohtaisesti kuvattuihin riitteihin ja taustatietoihin. Ja kuitenkin juuri nämä yksityiskohdat on laadittu niin huolella ja taidokkaasti, että ne ovat merkittävä osa kirjaa; tuntuu, ettei sanaakaan haluaisi/voisi jättää lukematta.

Kirja siis kertoo tuonpuoleisesta; välimaastosta elämän ja kuoleman välillä. Siellä lilluvien seitsemän hyvin erilaisen naisen uskomattomista, mutta hyvinkin mahdollisista kohtaloista, tunteista ja kokemuksista ennen ja jälkeen kuoleman. Myös naisten seksuaalisuus kulkee tekstissä mukana ollen toisaalta luonnollinen osa naisutta, mutta toisaalta myös hyväksikäytön väline. Kuvailisin kirjaa äärimmäisen mielenkiintoiseksi, koukuttavaksi, ärsyttäväksi, haasteelliseksi ja samaan aikaan jopa nautinnolliseksi lukukokemukseksi. Jos kaipaat elämääsi juuri nyt jotain tällaista, niin suosittelen; ainakin katsastamaan, millä tavoin teos on kirjoitettu... ;)