Kaikki alkoi siitä, kun innoissani kuluvan vuoden tammikuun toisena päivänä odottelin sormi nappulalla valmiina ilmoittautumaan Tuusulan Kansalaisopiston kurssille "Kala ui lautaselle". Kurssin kuvaus oli niin houkutteleva: Kuusi tuntia kestävä kurssi, jolla oli tarkoitus oppia kalankäsittelyä alusta alkaen eli kuinka juuri ongittu perkaamaton kala saadaan fileiksi ja edelleen kalaherkuiksi. Piti myös oppia eri kalalajien oikeaoppista käsittelyä sekä missä kalan ruodot kulkevat ja kuinka ne poistetaan veitsellä ilman hukkapaloja. Kalan esikäsittelyn jälkeen olisi vielä loihdittu yleisimmistä kesämökin kalalajeista gourmet-ruokaa. Kurssi sopisi minulle, kuin nenä naamaan; kalastus on kivaa ja olisi hienoa osata itse käsitellä mahdollinen saalis ja päästä tarjoilemaan itse veden elävistä itse väkerrettyjä päivällisiä ja muita kalaherkkuja.
Kurssia odottelin kärsimättömänä nämä alkukevään kuukaudet ja herkuttelin sillä kutkuttavalla ajatuksella, että kohta tämän asialleen vihkiytyneen porukan kokoontuminen olisi käsillä; kuin joku salaseuran istunto :). Mietin, millainen vetäjä olisi, mitä kaloja käsittelisimme ja millaisia muut kokkailijat olisivat.
Tällä viikolla torstaina puhelimeen kilahti viesti opistolta; kurssi lähestyy ja mukaan on hyvä ottaa iso leikkuulauta, fileerausveitsi, esiliina sekä kalapiikki, jos sellaiset omistaa. Jännitys vain kasvoi, kun mietin, että mikä on riittävän iso leikkuulauta, entä jos saankin käsiteltäväksi useamman kilon hauen tai osuukohan minulle joku mitätön särkikala, joka mahtuisi teevadillekin. Pohdin jopa, että pitääköhän lähteä ihan ostamaan uusi leikkuulauta kurssia varten, mutta sellaista isoa ei sitten löytynytkään kaupasta, jossa satuin olemaan ostoksilla.
Tänään illalla aloin huolestumaan, että onkohan meidän fileerausveitset terävimmillään ja siippa avuliaasti alkoi niitä "suihkia" erilaisilla teroittimilla veistelykuntoon. Mietin, kuinka pakkaan mukaani kaikki nuo tarvittavat välineet ja puen päälleni jotain merihenkistä; ehkäpä sinivalkoraidallisen trikookankaisen paidan ja hiukset vaikka nutturalle, ettei ruoassa killu ikävästi pitkiä haivenia. Asua voisi piristää vielä nutturaan sitaistulla sinisävyisellä huivilla. Huomenna olisin sitten asua myöten valmiina käymään saaliin kimppuun.
No, niin, nyt päästään asiaan; opistolta tuli nyt illalla viesti, että huominen kurssi on peruttu, koska vetäjä ei suostu pitämään sitä. Viestissä pahoiteltiin tapahtunutta ja kerrottiin, että yrittävät syksyn kurssille saada uuden vetäjän, sillä kyseisen heppulin kanssa eivät aio enää jatkossa tehdä yhteistyötä. Olin aluksi ihan, että Mitä ihmettä! Sitten muistin, että kun menin heti ilmoittautumisen jälkeen maksamaan kurssia ja kerroin, miten onnellinen olin siitä, että mahduin mukaan, niin sihteeri sanoi jännästi, että "toivottavasti kurssi toteutuu, sillä edellisellä kerralla se oli jouduttu perumaan vetäjän poissaolon vuoksi".
Voi ei, mikä pettymys. Kohtuullisen rankan, mutta äärimmäisen mielenkiintoisen työviikon päätteeksi olisin kaivannut jotain ihan erilaista, mitä tavallisesti puuhailen. Hassua, miten tunteet nousivat pintaan ja olin suorastaan ärtynyt ja vihainenkin. Googletin jopa nimellä tuon "petturin" ja katsoin, minkä näköinen kaveri tekee tällaista. Kaikkiaan ihme pelle se vetäjä, kun ensin kertoo pitävänsä kursseja ja sitten ei tulekaan. Mielikuvituksessani aloin arvelemaan syitä; onkohan kaverille tullut joku parempi keikka (on tehnyt aikaisemmin mm. jonkun kalastusvideon erään näyttelijän kanssa ja on toimitusjohtajana tapahtumia järjestävässä yrityksessä ym.), vai onkohan hänellä jäänyt ns. putki päälle. Vai onko muuten vain epäluotettavaa sorttia tai havainnut, että sää ei olekaan riittävän mukava kalastusreissulle. Tai sitten on tosiaan lähtenyt perhostelemaan ja päättänyt jäädä pidemmäksi aikaa kalaan jonnekin Teno -joen varrelle.
Olen melko varma, että jos kurssin opettaja olisi ollut naispuolinen henkilö, olisi hän istunut pilkillä viimeiset kaksi viikkoa saadakseen riittävästi sinttejä oppilaiden reparoitavaksi ja sitten hän olisi raahautunut paikalle vaikka viimeisillä voimillaan järjestämään lupaamansa kurssin. Mutta tämä "kaksilahkeinen" vain ilmoittaa, ettei halua tulla paikalle ...taaskaan. Ei varmaan edes kadu tekojaan.
Seurauksena tästä kaikesta on se, että koska pettäjä oli mies ja hän sai minut pahalle tuulelle, on lajitoverinsa edustajana siipan hyvitettävä tämä minulle. Hmmmm... riittäisiköhän shoppailureissu, joka päättyy kynttiläillalliseen ja jälkiruoaksi vaikka suussa sulava suklaaherkku ja sen kumppaniksi lasi kuohuvaa. Pieni niska-hartiaseudun hierontakin voisi olla paikallaan. Ehkä sillä voisin leppyä jo lähes entiselleni :). Ja toinen seuraus on se, että siippa joutuu jatkossakin perkaamaan kalansaaliini.
Niin, että Kala ei nyt uinutkaan lautaselle ja siitä on kiittäminen Jan-Peter Pohjolaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti