Must on tullu ... ajoittainen urheiluhullu!

Tässäpä inspiraatiota ulkoiluun myös pakkassäällä :D

Aika moni jo tietääkin, että jos jotain teen, niin sitten täysillä. Tämä koskee näköjään etenkin urheilua. Miko juuri totesi, ettei ole varma, onko urheilutyylini tyhmää vai hullua, johon totesin, että aivan varmasti hullua, mutta todennäköisesti erittäin paljon molempia. Olen nimittäin intohimoisesti hurahtanut sekä sauvakävelyyn, että perinteidellä tyylillä hiihtämiseen :D! Ja koska lunta ei nyt satu olemaan vielä riittävästi (muualla, kuin Merikarvialla, jossa oli vuorokaudessa sataunut ennätykselliset 78 cm), on tyydyttävä toistaiseksi sauvomiseen. Kävin kyllä viime viikonloppuna hiukan testailemassa suksia Keinukallion 900 m:n tykkilumiladulla; sukset toimi loistavasti, mutta rinkula oli auttamattoman lyhyt. Hiihto saakin odotella ihan omaa postausta.

Tässä ensin mausteeksi hiukan kokemuksiani menneiltä vuosilta, joista varmaan tuon urheiluhulluus -termin voi huomata pitävän kohdallani paikkansa (näitä kokemuksia on kyllä enemmänkin, mutta tässä muutama pahin taistelu Tuusulanjärven kanssa):

1. Muutama talvi sitten innostuin kovin perinteisestä murtomaahiihdosta ja ajattelin, että jäällä on varmasti mukava hiihtää auringon paisteessa ja kevyttäkin pitäisi olla, kun ei ole mäkiä matkalla. Suunnaksi Tuusulanjärvi ja mukaan uutuuttaan killtävät sukset ja monot :). Kaikki olisi ollut hyvin, jos olisin totuttautunut uusiin monoihin pysymällä järvelle tehdyllä lyhyemmällä ladulla, mutta ei, tässä tulee se tyhmyys/hulluus -vaihe; päätin hiihtää kerralla Järvenpäähän asti ja lenkistä tulisi yhteensä n. 20 km. Olin päässyt Järvenpäähän, eli puoleen matkaan, kun alkoi ikävästi tuntua siltä, että uudet monot on hiertäneet kantapäähän rakon (minulla sattuu olemaan n. 1 cm ero jalkaterien pituudessa ja toinen jalkine on sen vuoksi aina hiukan turhan iso). Asiaa varmaan pahensi myös tuo ladun latteus, eli eteenpäin ei päässyt muuten, kuin hiihtämällä, kun ei ollut välissä niitä etenemistä helpottavia alamäkiä. Puhelinta ei ollut tietenkään mukana ja aurinkokin alkoi jo hiipua mailleen. Ei auttanut, kuin hiihtää hiukan hitaammalla tahdilla kotiin päin tuo jäljellä oleva 10 km ja toivoa parasta. Kauhea tuska kantapäässä jokaisella potkaisulla. Kotiin päästyä oli nahat koko kantapäästä irti ja iho vereslihalla. Pari viikkoa melkein meni haavoja parannellessa, ennenkuin pystyin lähtemään uudelle hiihtoreissulle.

2. Toissa talvena ei ollut kunnon hiihtokelejä, mutta ladulle oli vielä kevättalvella päästävä hinnalla millä hyvänsä. Ajattelin taas, että Tuusulanjärvellä on varmaan vielä jonkinlaiset ladut, kun muualla ei enää pystynyt hiihtämään. Sää oli jälleen houkuttelevan aurinkoinen ja edellistalvesta viisastuneena teippasin kantapäät urheiluteipillä, ettei tulisi hiertymiä :). Sukset autoon ja kirkonrannan parkkipaikalle; siitä pääsee hyvin jäälle. Jää alkoi jo olemaan melko sohjoista, mutta järven itärantaa saattoi hyvin hiihtää ja siellä oli vielä jonkinlainen latukin. Päätin "viisaasti" hiihtää Järvenpäähän asti. Tällä kertaa jäi huomioimatta kevätauringon lämpövaikutus ja niin löysin itseni Järvenpäästä jäältä, joka oli muuttunut epämiellyttäväksi vesisohjoksi. Käännyin takaisin päin ja edessä oli vielä tuo 10 km. Puhelinta ei taaskaan ollut mukana, joten oli pakko vain hiihtää takaisin.
Pikkuhiljaa alkoi vettä kertyä jäälle ja sitä oli sukset jalassa melkein nilkkoihin asti. Paluumatka oli kirjaimellisesti vesihiintoa ja monot oli tietty läpimärät. Olin keskellä järveä, kun joku pyöräili jääpiikeillä varustellulla pyörällä ohitseni ja totesi, että minulla taisi olla väärä väline valittuna ulkoiluun. Tiesinhän minä sen, vaan en sieltä mihinkään pois päässyt. Oli vain hiihdettävä. Vesi porskui hauskasti suksen molemmin puolin samalla tavalla, kuin moottoriveneellä ajaessa. Jalat olivat aivan kohmeessa, kun suunnilleen tunnin ajan tarvoin epätoivoisen hitaasti kotia kohti. Autolle päästyäni meinasi itku päästä, kun auto ei startannutkaan. Paleli aivan hirveästi. Lopulta auto käynnistyi ja kotona lysähdin eteisen lattialle, riisuin märät monot jaloistani ja nakkasin ne seinään. Että näin... Enää en kyllä lähde mihinkään ilman puhelinta!

Ennen eilistä suoritusta Heikki sanoi, että lenkin jälkeen on sitten sauna odottelemassa. Vastasin, että kuulostaa ihanalta, mutta vielä puuttuu yksi asia, eli syy, miksi lähteä ulos -15 asteen pakkaseen rehkimään, kun  voisi olla sisällä lämpimässä tekemättä yhtään mitään. Saman tien vastasin itselleni, että se on se fiilis, mikä urheilusta tulee; se euforia, raukeus ja itsetyytyväisyys, mitä ei voi saavuttaa millään muulla ja tietty myös seuraavien päivien nautinnollisen sopivasti kipeät lihakset ;). Niinpä aloin kasailla kamppeita sauvakävelylenkkiä varten. Tässä seuraavaksi on esimerkkiä pukeutumiseen silloin, kun aikoo urheilla kunnon sykkeellä. Jos menee rauhallisemmin, kannattaa kerroksia lisätä tai ehkä mieluummin laittaa päällimmäiseksi hiukan lämpimämmän ulkoiluasun (toppavaatteet).

Välineistä en kyllä muuten välittäisi piirun vertaa, mutta urheilu ei ole kivaa ilman kunnon varustusta :D. Kamppeiden ei tarvitse mielestäni niinkään näyttää hyvältä (kuten kohta seuraavista kuvista tulette huomaamaan ;)), mutta niiden on oltava ehdottomasti toimivia juuri niihin keliolosuhteisiin, mitkä kulloinkin sattuvat vallitsemaan. Kun lajeina on sauvakävely ja hiihto, kelpaa esim. sama vaatetus molempiin; ei tarvitse olla useita eri vermeitä, eli pelkkää säästöä :D.

Aina talvella ulkoillessa kannattaa aloittaa pukeutuminen kosteutta iholta pois siirtävällä aluskerrastolla. Kylmällä merinovilla on ihanteellinen materiaali, mutta muutkin hiukan edullisemmat vaihtoehdot toimivat hyvin. Puuvillaa en laittaisi missään nimessä alimmaksi, sillä se kostuu ja tuntuu sen vuoksi iholla inhottavalta ja kylmältä. Myös sukat ovat tärkeässä osassa; niiden olisi hyvä olla tarviurheiluun suunnitellut ja erittäin hyvin istuvat, ettei tule hiertymiä. Tässä on laskettelusukat, jotka käyvät mainiosti muuhunkin talviurheiluun. Nämä olivat ensimmäistä kertaa jalassa ja kyllä tuntuivat hyviltä :D.

Koska pakkasta oli eilen noinkin paljon, laitoin aluskerraston päälle ohuen fleeceasun (paita ja housut) ja päähän sujautin hadin, joka on sellainen ohut tuubimainen kauluri, jolla saa suojattua sekä päätä, että kaulaa.

Ja koska halusin ottaa tästä lenkistä tehollisesti enemmän irti, lisäsin nilkkoihin Mikolta synttärilahjaksi saamani nilkkapainot ja ranteisiin jostain "nakki ja muusi" ajalta olevat varmaankin aerobiciin tms. hankitut rannepainot. Molemmat painot olivat n. 1/2 kg (rannepainot hiukan alle).

Sitten päästäänkin päällikerrokseen, johon valitsin hiihtoasun. Hiihtotakissa on se hyvä puoli, että se tulee riittävän alas ja suojaa hyvin ristiselkää. Pään suojasin hiihtopipolla, jossa on neulekerrosten välissä tuulenpitävä pantamainen osuus suojaten otsan ja korvat, mutta silti hengittäen päälaelta. Kuvassa on kyllä silmissäni todella hullu ilme, mutta ettehän anna sen häiritä, vaan bongatkaa mieluummin vaikka kuvaan mukaan tunkeneen linssiluteen :D.

Ja nyt seuraa todella tärkeä osuus; turvallisuus. Pimeällä liikkuessa en luota pelkkiin vaatteissa valmiina oleviin heijastimiin, vaikka nekin ovat todella tehokkaita. Miko nimittää Heikkiä ja minua osuvasti majakoiksi, kun lähdemme pimeän aikaan lenkille :D. Onneksi tässä iässä voi hyvin näyttää miltä vain valonheittimeltä, jos se vain lisää turvallisuutta :). Lisäsin siis heijastimia sisältävät Hurtta -merkkiset säärystimet, Asicsin heijastinliivin ja Petzl Tikka RXP -merkkisen otsalampun. Lamppu on muuten todella kätevä; helppo säätää sopivan istuvaksi ja lampussa on ladattava kevyt akku itse lamppuosassa (ei siis jää pään taakse mitään painavaa akkumurkulaa). Lisäominaisuutena tässä lampussa on jonkilainen itseajattelu (reaktiivinen ominaisuus); lamppu säätää valon määrää ympäristön valoisuuden mukaan ja valokeilan kaltevuutta saa myös helposti säädettyä tarpeen mukaan näyttämään aivan varpaiden kärjistä kauas eteenpäin. Loistohankinta, suosittelen ehdottomasti!

Nyt puuttuukin enää kengät, käsineet ja sauvat. Kenkinä suosin talviaikaan nastapohjaisia Icebugeja, sillä niiden kanssa voi vain mennä rompsia rennosti, eikä tarvitse välittää liukkaudesta lainkaan. Kengät kannattaa solmia tuplasolmuille, sillä mikään ei ole niin ärsyttävää, kun kesken hyvän rytmin alkaa sitomaan kengännauhoja ;). Käsineinä on tuulenpitävät Rex:n windstopper -hiihtosormikkaat ja sauvoina Exelin käyrävartiset kävelysauvat. Sauvojen käyryyden eduista en osaa sanoa, mutta ne näyttävät virtaviivaisen meneviltä ja toimivat kyllä hyvin :). Tosin ennen minulla oli tavalliset suorat sauvat ja ne oli ihan yhtä toimivat. Oli vain hankittava uudet, kun sadevesikaivo nielaisi aikaisemman sauvan. Näin siis todella kävi; oltiin ystävän kanssa kävelemässä, kun yhtäkkiä vain olin ilman toista sauvaa. Sauvan "sompa" oli osunut kaivonkannen reikään ja kun heilautin kättä eteenpäin, tunsin nykäisyn ja sauva oli kadonnut. Se siis meni sinne aukkoon niin nopeasti, ettei ehditty edes näkemään. Tunne oli ihan hullu. Ystävä ihmetteli, että mitä oikein tapahtui. Ja niin ihmettelin minäkin. Kannattaa siis varoa kaivonkansia ja kiertää ne kaukaa.

Yleensä en ennen lenkkiä päätä reittiä tai lenkin pituutta, vaan menen fiiliksen mukaan. Seuraan matkaa ja muita lukuja ihan mielenkiinnosta puhelimen Sports Tracker -ohjelmalla. Matkaa se ei aina näytä ihan oikein, mutta yleensä kyllä riittävän tarkasti. Eilisillan lenkille tuli lopulta mittaa 11,8 km ja vauhtia oli keskimäärin 7,1 km/h. Aikaa kului 1 h 40 min. Viime viikolla tein lyhyemmän 7 km:n lenkin ja silloin vauhtia oli peräti 8 km/h :). Nyt pakkasta oli sen verran, että näin pitkän lenkin loppupuolella vauhdin hiukan hiipuessa huomasin, että herkästi alkaa tulla myös kylmä. Vauhtia oli lisättävä ja pidettävä tietty taso menemisessä. Joku hupullinen takki olisi ehkä sen vuoksi ollut parempi ainakin, jos olisin mennyt yhtään hitaammin. Tältä näytin lenkin päätteeksi :D. Vähän Mietaamainen olemus, mutta ei sentää parta huurussa, eikä räkä poskella :D! Toinen linssi oli  kyllä sen verran kuurassa, ettei sillä välillä näkynyt mitään, muttei se menoa haitannut :).

Tänään mentiin siipan kanssa rauhallisempi kävelylenkki aurinkoisessa -15 asteen pakkassäässä; n. 7 km osittain järven jäällä. Päällä oli toppavarusteet. Kyllä sellainen rauhallisempikin meno on välillä paikallaan :).

Reippaita ulkoiluhetkiä!