Hiihdä, kuin viimeistä talvipäivää!

Ihan pakko oli otsikkoon hiukan lainata Lidlin mainossloganin muotoa; "Elä, kuin viimeistä kesäpäivää" :). Meillä on nyt marraskuussa tosiaan eletty, kuin viimeistä kesäpäivää ja olen myös hiihtänyt, kuin viimeistä talvipäivää. Kesäpäivää vietettiin pyhäinpäivänä grillaamalla vuoden parhaat pihvit valkoisten hankien ympäröimänä, ja nyt olen jo päässyt aloittamaan myös hiihtokauden. Aika ihmeellistä muuten, että vasta 1.11. palautin kanat talvikotiinsa ja nyt jo on lenkkipolut hiihtokunnossa. Väliin jäi kokonaan se jokavuotinen, surullisen kuuluisa, synkkä, pimeä ja märkä syksy: tästä ei pidä lannistua, se kuulemma on tulossa ensi viikolla.

Heti, kun ensimmäiset lumihiutaleet saavuttavat maan pinnan, alan seurata Latutilanne -sivustoa. Se on netin kattavin tietopankki latujen kunnosta eri puolilla Suomea. Sinne voivat päivittää tietoja kaikki halukkaat ja siten siellä on todellakin erittäin ajankohtaiset tilannetiedot. Lisäksi siellä on oiva karttapalvelu, josta voi hakea kaikki lähialueiden ladut ja niiden kuntotiedot. Äärimmäisen kätevää :).


Eilen tutkailin Tuusulan ja Keravan tarjontaa, mutta päädyin kuitenkin lopulta Vantaan puolelle Vierumäen pururadan n. 2,8 km:n lenkille. Se on minulle tuttu aikaisemmilta vuosilta ja on yleensä auki ensimmäisten latujen joukossa ja pidetään kunnossa aina viimeiseen mahdolliseen päivään asti. Varustauduin teippaamalla kantapäät valmiiksi (viisastuneena aikaisemmilta vuosilta). Siippa toimii huoltojoukkonani, eikä pettänyt tälläkään kertaa; valmiiksi huolletut ja voidellut sukset odottivat minua autotallin seinään nojaillen. Siitä ne oli helppo poimia autoon mukaan ja suunnata talven ensimmäisille hiihdoille. Ja ei voi, kuin todeta, että VAU. Vantaan ulkoilualueiden kunnossapitotiimi oli tehnyt tehtävänsä ja huolella olikin; ladut olivat lähes yhtä upeassa kunnossa, kuin kevättalven puolella. ISO KIITOS!

Suksia jalkaan laittaessa yksi naishiihtäjä juuri lopetteli omaa osuuttaan. Hän kertoi hiihtävänsä luistelutyylillä ja kertoi, että tämä reitti on rankempi, kuin ne, mihin hän on tottunut Keinukalliossa. Kertoili myös, miten talvella hankitulla hiihtokunnolla hän voi kesällä juosta helposti puolikkaita maratoneja. Siinä hän on kyllä oikeassa; hiihto on todella monipuolisesti kehoa rasittava rankkakin laji. Hiihdossa on se mukava puoli, että siinä voi helposti säädellä rasittavuutta omien voimien ja tarpeiden mukaan. Ja ladulle mahtuukin monenlaista menijää. Useimmille yhteistä näyttää olevan ulkoilusta ja hiihdosta nauttiminen sekä jonkinlainen hiihtososiaalisuus; monesti tulee ladun varressa ihan tuntemattomien kanssa vaihdettua muutama sananen voitelun toimivuudesta tai muusta lajiin liittyvästä :).

Vantaan vierumäen lenkissä on mukavaa maaston vaihtelevuus; tasaisen lisäksi löytyy sopivasti sekä ylä- että alamäkiä. Ja halutessaan voi oikaista uudelle lenkille pulkkamäen yläosan kohdalla, jolloin ei tarvitse laskea pulkkamäen viereistä jyrkkää laskua ja sitä seuraavaa yhtä jyrkkää nousua. Siis kaikki muut voivat tehdä näin, paitsi minä, jonka jostain syystä täytyy aina ottaa kaikki mahdollinen ilo ja tuska irti ;). Mutta sallin muille kyllä oikoa, mistä haluavat ja parhaaksi näkevät (siis niiden järkevien tyyppien).

Pienenä varoituksena kaikille Vierumäen lenkkiä kiertäville; siellä on melko loppupäässä kohta, jossa on yllättävän vauhdikas ja jyrkkä mutka. Se kohta tulee heti oikealla olevan asuinrakennusalueen jälkeen. Mäki näyttää varsin loivalta ja viattomalta, mutta vauhti kiihtyy siinä yllättävän kovaksi ja kun oikein muna-asennossa viilettää, niin saa olla laskun loppupuolella tarkkana. Lasku kaartaa lopussa jyrkästi vasemmalle ja melkein väkisin meinaa oikean suksen kärki karata ladulta vieden koko suksen ja hiihtäjän mennessään. Tästä ei olisi haittaa muuten, mutta koska latu kulkee metsän keskellä, on siinä melko lailla vieressä kiviä ja puita. Ensimmäinen kierros kannattaakin mennä siitä kohtaa hiukan varoen ja vasta seuraavilla kierroksilla nauttia enemmän vauhdin hurmasta. Kun mutkan tuntee ja osaa siinä sopivasti hiukan kallistaa painoa suksien vasemmalle kantille, pääsee sen yleensä laskemaan hienosti latu-uralla pysyen. Sports trackerin mukaan huippunopeuteni oli tänään 52,3 km/h. En kyllä tiedä, pitääkö tuo lähellekään paikkansa, mutta aika kovalle ja kivalle vauhti joka tapauksessa tuntui. Kilometrejä kertyi eilen n. 14 ja tänään 9,8. Vain auringonpaiste puuttui, mutta ihan kaikkea sitä sentään ei aina voi saada.


Miksi sitten hiihdän, kuin viimeistä talvipäivää; syy on varsin selvä, eli ensi viikolle on luvattu plussakelejä ja vesisadetta. Päästäänkin ilmeisesti normaaliin syyssäähän, jolloin hiihdon joutuu vaihtamaan sadesauvakävelyyn. Mutta eipä lannistuta; vieläköhän huomenna pääsisi ladulle?