Kun olimme saaneet pihalta haravoitua kaikki valtoimenaan tuulessa ryöppyävät tammenlehdet ja muut vastaavat lehtiroskat, näytti siellä hetken ihan kesäiseltä. Se johtui siitä, että sammal on vallannut melkein kokonaan etupihan nurmialueen ja sammaleinen piha on kyllä oikeastaan aika viihdyttävä, vaikkei se kyllä tässä kuvassa oikein pääse oikeuksiinsa.
Parin päivän ihastelun päätteeksi tulikin lumimyräkkä ja piha sai valkoisen peitteen. Ennen myräkkää marraskuun ensimmäisenä päivänä pakkasin nippusiteillä rengastamani kanat laatikkoon ja vein ne talvikotiinsa Lassilaan. Kyselin, josko samat kanat voisi saada keväällä takaisin, jos vain terveinä säilyisivät, mutta saamastani vastauksesta voin päätellä, että se on aika epätodennäköistä. Joten valmistaudun nyt siihen, että ensi keväänä on taas aloitettava uusien kanojen kanssa. Se on surullista ja harmillista, mutta minulla ei ole niille talven yli lämmintä paikkaa, jossa ne voisivat asustella. Vaikka tämä luopuminen on jokavuotista, niin kyllä siinä oli pala kurkussa, kun ajelin takaisin kotiin vain tyhjä pahvilaatikko takakontissa. Toinen koiristammekin alkoi vinkumaan pitkin päivää ja luulin jo sen itkevän kanojen perään (ihan hullu ajatus). Mutta selvisikin, että sillä alkoi vain juoksuaika ja sitä kiimaansa se siinä vain vinguskeli.
Nyt on aika jättää kesälle hyvästit ja siirtyä vuodenajoissa eteenpäin. Tässä muutama aurinkoinen kuva vielä syksyn viimeisiltä päiviltä. Nämä kuvat napsin ennen loppujen kasvisten sadonkorjuuta. Aika jännästi nuo auringonkukan terälehdet näyttävät ihan laskostetulta kauniinkeltaiselta kankaalta :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti