"mopo karkasi käsistä" tomaattien kanssa

Kolme viikkoa sitten istutetut paprikan ja chilin siemenet itivätkin melkeinpä kaikki; ensimmäiset jo 23.2. Kuvassa ensimmäinen varrenmutka pilkistää mullan seasta noustakseen sieltä kasvamaan kohti valoa.

Taimet ovat nyt koulittuina isompiin kasvatusastioihin. Kouliminen tarkoittaa taimettuneiden kasvien siirtämistä omiin kasvuastioihinsa, joissa niillä on enemmän kasvutilaa juurille ravinteiden ja veden ottamista varten. Koulimista suositellaan tehtäväksi siinä vaiheessa, kun kasveihin on ilmestynyt ensimmäiset varsinaiset lehdet alun sirkkalehtien lisäksi. Koulitessa kannattaa olla tarkkana ja ottaa mukaan riittävän iso paakku multaa juurineen ja jos kasviin itsensä tarvitsee koskea, niin aina ehdottomasti lehteen; hento varsi ei kestä yhtään "likistelyä". Juuriakin kannattaa varoa tarkkaan, jotta kasvunlähtö sujuisi jatkossa mahdollisimman hyvin. Koulitessa istutan ainakin paprikat ja tomaatit mahdollisimman syvään siten, että vain hitunen vartta ja lehdet jäävät näkyviin. Näin kasvit tanakoituvat ja kasvattavat juuria myös mullan alle jäävään varteen.

Isompia purkkeja virittelin entiseen tapaan maitotölkeistä. Unohdin aloittaa tyhjien tölkkien keräämisen ajoissa (vaikka perheen miespuoliset niitä ihan kiitettävään tahtiin tuottavatkin) ja sen vuoksi jouduin hyödyntämään tölkeistä myös suuaukon puoleisen osan. Suuaukko vain kiinni ja yläosan painallus littiin ja teipillä hiukan kiinni, ettei suuaukosta muodostunut uusi pohja aukea kesken kasvukauden. Näin saa näppärästi yhdestä purkista kaksi astiaa. Maitotölkkeihin saa myös kirjoitettua vesitiiviillä tussilla kylkeen kasvin nimen; nimi on kasvatusajan mukavasti tallessa, eikä mene kasvit sekaisin. Tarkkaa merkitsemistä suosittelen ehdottomasti; aina kuvittelen muistavani, missä järjestyksessä mikäkin kasvaa ja kuitenkin lopulta kaikki on sekaisin.

Tein myös istutuspotteja sanomalehdestä. Jossain on myynnissä (Ruohonjuuri tai Hyötykasviyhdistys tms.) myös puisia potintekomuotteja, mutta sellaisen puutteessa käytin apuna pientä lasipulloa, jonka olen säilönyt itse asiassa puolukan survomista varten. Mielestäni näistä istutusastioista tuli oikein näppäriä, mutta jostain syystä niihin jo viikko sitten istuttamani siemenet eivät ole itäneet lainkaan. Sen vuoksi en vielä uskalla markkinoida tätä tyyliä enempää. Mutta ilmoittelen, jos itäminen vielä tapahtuu ja kyseessä onkin ollut tavallista hitaampi lajike.


Jos joku innostuu näistä siementen kanssa puuhaamisesta, niin olkaahan varuillanne; huomaatte pian, että kodissa kovin merkillisetkin paikat alkavat täyttyä esikasvatuksessa ja taimivaiheessa olevista purnukoista ja ne tavarat, jotka tavallisesti majailevat noissa paikoissa ovatkin sitten tiellä joka paikassa muualla. Esimerkkinä vallatuista paikoista on jääkaapin yläkaappi ja kylpyhuone, joissa on mukavan lämpimät idätysolosuhteet. Itämisen jälkeen ovat valtausvuorossa kaikki ikkunoiden edustat, joissa taimelle nousseet kasvit saavat mahdollisimman paljon valoa. Ja seuraavaksi on hankittava lisävalaistusta ja muuta härpäkettä viljelyksiä avittamaan ja siitä eteenpäin se onkin siten menoa ;).


Minulla on etelän puolen ikkunoissa viritelmät, joissa valkoiseksi maalatut laudanpätkät roikkuvat kettinkien varassa muodostaen riippuvat ikkunanlaudat (siipalle iso kiitos avusta, kun hän nämä minulle värkkäsi :)). Sohva estää normi-ikkunalaudat, joten nämä "leijailevat" versiot ovat varsin kätevät. Kasvilamput ovat myös siellä killumassa kattokoukuista ja jatkojohdot risteilevät siellä-täällä. Ei nyt mikään Strömsö -tason viritelmä, mutta toimii :D.

Myös ulkoeteinen on vallattu kasveille; siellä lämpötila on n. +15 ja valoa tulvii isoista ikkunoista. Tällä hetkellä siellä majailevat helmikuussa Plantagenista hankkimani sitruunapuu ja aiemmin kellarissa talvisäilössä ollut äitini oliivipuu. Pelkäsin tuon oliivipuun puolesta, sillä minulla ei ole hajuakaan, voiko sitä talvettaa kellarin pimeydessä. Nyt onneksi näyttää siltä, että se alkaa puskea uusia lehtiä ja on todennäköisesti selvinnyt hengissä. Ja entäs sitruunapuu! Se on niin kaunis valkoisine kukkineen. Kukkia on valtavasti ja kun ne aukeavat yksitellen, eteisen täyttää huumaavan voimakas, ihanan erikoinen makeahko tuoksu. Puussa oli valmiina kaksi ihan oikean kokoista isoa sitruunaa ja niistä toisen olen jo hyödyntänyt keittiössä. Sitruuna oli todella mehukas ja säilyi jääkaapissa nämä kolme viikkoa, vaikka olin siitä leikellyt palasia aina tarvittaessa (pesin sitruunan huolella ennen leikkelyä, kun en tiennyt, millä kaikella puuta on sumuteltu); kelmu vain leikkauskohdan päälle ja jääkaappiin. Mielestäni kaupasta ostetut sitruunat eivät ole olleet näin hyvin säilyviä ja mehukkaita. Ja onhan se aika hienoa poimia omia sitrushedelmiä :). Vaikka saattaa olla aika todennäköistä, että nämä valmiiksi puussa killuneet hedelmät jäävät sen ainoiksi. Sekään ei tosin haittaa, sillä puu on kaunis ihan tuollaisena kukkivana viherkasvinakin. Ja ainakin se viihtyy hyvin, sillä se on kasvattanut jo näin lyhyessä ajassa paljon uusia isoja lehtiä (huomattavasti kookkaampia, kuin aikaisemmat lehdet ovat olleet).

Jaahas, sitten tämän viikonlopun aiheeseen, josta otsikkokin kertoo; tomaattihulluuteen. Jotenkin onnistuin hiukan edes hillitsemään itseäni valitessani paprika- ja chililajikkeita, mutta tomaattien kohdalla menetin pelin totaalisesti. Niinpä eilen ja tänään olen istutellut mitä erilaisimpien tomaattien siemeniä: "Tigerella", "Maskotka", "Paola", "Heartbreaker", "Gardenberry", pitkulainen tomaatti "Andine Cornue", pihvitomaatti "Brandywine" ja japanilainen tomaatti "Pink Treat". En edes ollut tajunnut tilanneeni niin monia lajikkeita. Kesän kynnyksellä varmaan ihmettelen, että mihin ihmeeseen niitä sijoittelen; ei taida uusi kasvihuone riittää alkuunkaan...


Osan siemenistä istutin jo heti alkuun omiin purkkeihinsa kasvamaan, mutta suuri osa meni "yhteispurkkeihin" ja siten myöhemmin koulittavaksi. Purkit merkitsin tällä kertaa äidiltä oppimallani tavalla, eli kirjoitin nimet muovisiin kertakäyttöveitsiin vedenkestävällä tussilla ja tökkäsin veitsenvarret multaan. Aika näppärää, vaivatonta ja edullista :). Kiitti äidille vinkistä!

Tänään myös juotiin tyttären ja hänen avokkinsa kanssa kevään ensimmäiset kahvit kasvihuoneessa. Hiihtoretken päätteeksi kahvi maistui hyvältä auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta lämmittäen koko tilan niin, että jouduimme pitämään välillä oveakin auki. Hyvin siellä tarkeni istuskella ilman päällysvaatteita. Kasvihuonekausi onkin nyt virallisesti korkattu :).


Jälleen on edessä kasvuunlähdön odottelua. Sinä aikana voisinkin selailla siemenkuvastoa; hankinnassa olisi vielä ananaskirsikka, basilikat... Kurkun siemeniä minulla jo onkin ennestään. Eli mopo jatkaa menoaan...

Rentouttavaa iltaa teille kaikille; ajatukset jo kesässä, vaikka tänään vielä sivakoitiin suksilla. Ensi viikko onkin pelkkää lämpöaaltoa, mikäli ennusteisiin on uskominen.

Siementen vallankumous!

Kevät on täällä! Vihdoinkin. Taisin viimeksi kirjoittaa joskus reilusti ennen joulua ja jätin teidät lukijat arvelemaan, mitä tapahtui sille naiselle silityskeskuksineen... No, talvi tuli väliin ja tunne, ettei ole mitään kirjoitettavaa. Ei siis niin, ettei olisi mitään tapahtumia, mutta jotenkin ne eivät nyt ole natsanneet blogin kanssa.


Hankkimani silityskeskus on joka tapauksessa aivan mahtava keksintö, jota ilman en todellakaan aio enää tulla toimeen :). Aikaa säästyy, kun vaatteet tarvitsee silittää vain yhdeltä puolelta ja jälki on kertasilityksellä mitä mainioin. Silityslauta kannattaa jättää hetkeksi silittämisen jälkeen vaakatasoon, sillä höyryntulo on silityskeskuksessa sen verran isoa, että kosteutta kertyy myös lautaan ja sen metalliverkkoon. Itse laitoin alkuun silityslaudan heti kasaan ja nostin pois tieltä vain huomatakseni kosteuden valuvan metallia pitkin laudan alhaalla olevaan päätyyn. Silityslaudan kankaaseen muodostui ikävä kosteusjälki.


Mutta nyt itse asiaan; mihin katosi pimeä talvi? Keväinen auringonpaiste valaisee kodin ja tuntuu, että herään eloon (katse kannattaa kyllä siirtää äkkiä pois auringon paljastamista likaisista ikkunaruuduista ;)). Pari viikkoa sitten hiihdin, ystävän lähettämän sähköpostilauseen innoittamana, Keravan Keinukalliosta Vantaan Kuusijärven Bisan lenkille ja takaisin. Ystävä nimittäin kyseli sähköpostiviestissään, että olenko ajatellut mennä hiihtämään. Ennen sitä hiihto ei ollut liikuntavaihtoehtona käynyt mielessä, sillä arvelin, ettei missään ole riittävästi lunta. Pk-seudun lyhyet laduntyngät ovat sunnuntaisin vielä lisäksi täynnä muita hiihtäjiä; olen näet ehdottomasti "erakkohiintäjä" ja nautin yksin olosta luonnon keskellä. Vain minä ja edessä oleva haaste. Mutta tuon kysyvän lauseen innoittamana lähdin katsastamaan, josko kuitenkin olisi mahdollista hiihtää hiukan pidempi lenkki.


Matkaa kertyi lopulta reilut 27 km ja tunne oli kerrassaan mahtava; näin koko matkalla vain kourallisen muita hiihtäjiä ja sain yksin sivakoidessa asettaa vauhtini oman mukaiseksi. Nyt ei enää kannata vastaavaa edes yrittää; pelloilta on lumet melkein sulaneet ja hiihtokausi jäi toistaiseksi todella tyngäksi. Tämän vuoden puolella olen hiihtänyt vain kerran Tuusulanjärven jäällä, pari kertaa Korson Vierumäen ladulla ja viimeisimpänä Keinukalliossa ensin tuon pidemmän lenkin ja sitten vielä tyttären kanssa n. 8 km.


Jos totta puhutaan, niin ei ole kyllä haitannut hiihtomahdollisuuksien (ainakin tilapäinen) hupeneminen, sillä sain vissiin 2,5 tunnin yhtäjaksoisesta perinteisen hiihdosta (höystettynä vapaan tyylin sivakoinnilla),  jonkinlaisen nivusvamman, joka haittasi alkuun kävelyäkin. Siippa taas ystävällisesti muistutteli, että onko pakko urheilla niin täysillä silloin, kun jotain tekee; eikö voisi käydä säännöllisesti tekemässä realistisen määrän niin, kuin normaalit ihmiset. Vastaus on ehdottomasti "EI". Se ei vain luonnistu minulta. Kun laitan aikaa liikkumiseen, se on yleensä täysillä tekemistä ja niin pitkään, kuin suinkin vain jaksan. Ihme kyllä nautin joka sekunnista niin paljon, että teen sen aina uudestaan :).


Mutta sivakoinnista siementen pariin: Nyt alkaa olla se aika vuodesta , kun hullaannun totaalisesti siemenistä, taimista ja muista kasveihin ja kasvattamiseen liittyvästä asioista. Jättikasvit jätän nyt kuitenkin suosiolla rauhaan ainakin yhdeksi kasvukaudeksi. Jos en nyt yhtä kurpitsaa satu innostumaan kasvattamaan alkukesästä; se jää nähtäväksi. Minua pyydettiin mukaan jättikasviyhdistyksen hallitustouhuihinkin, mutta valitettavasti työ- ja vapaa-ajan harrasteet eivät millään anna nyt periksi ryhtyä mihinkään uuteen ja jouduin kieltäytymään kunniasta. Jättikasveissa hiukan haittaa se, että vaivaan nähden niitä voi loppujen lopuksi hyödyntää melko vähän ravitsemuksellisesti. Minulla on ideana kasvattaa erityisesti kasveja, joita voin hyödyntää keittiön puolella joten palaillaan normaalikokoisten viljelysten pariin.


Tulen melkein hulluksi selatessani netistä eri siemenkauppojen sivustoja; voisin ostaa melkein kaiken, mitä siellä on. Yritän kovasti hillitä itseäni, mutta shoppailuhimo on kyllä lähes vastustamaton. Uusi kasvihuone ei ainakaan hillitse innostustani; päinvastoin, se vain ruokkii "sairauttani" viljelyshoppailuun entisestään. Viime viikonloppuna oli pakko päästä ostamaan taimimultaa ja ensimmäiset siemenet. Käytiin siipan kanssa Plantagenissa ja suunniteltujen ostosten lisäksi huomasin ostaneeni "vahingossa" sitruunapuun! Kyllä, luitte oikein. Siellä niitä oli lavassa minua odottamassa; sitruunapuita valmiine isoine sitruunoineen. En voinut mitään ja nyt sitruuna koristaa viileää ulkoeteistä ja odottaa ulos pääsyä. Siinä on tosiaan ihan oikean kokoisia sitruunoita joista yhden olen jo hyödyntänyt keittiössä. Lisäksi siinä on runsaasti kauniita valkoisia kukkasia, joita olen yrittänyt pölyttää hyönteisten puutteessa sormenpäällä hipaisemalla.

Tänään pääsin istutuspuuhiin ja multaan päätyivät chilit ja paprikat. Chileistä valitsin uutuuslajikkeen, lemon habaneron, jonka pitäisi olla erityisen tulinen. Lisäksi laittelin tavallista punaista chiliä, oranssia napostelupaprikaa ja tavallisempaa punaista paprikaa. Olen säästänyt muutamia viinirypälerasioita, sillä niihin on helppo istuttaa siemenet; rasioissa on valmiiksi reikiä pohjassa ja läpinäkyvä kansi tekee rasiasta minikasvihuoneen. Nähtäväksi jää, milloin pienet vihreät alut alkavat pilkistää mullasta :).

En muista, olenko aikaisemmin kehunut, mutta sumutinpullo toimii loistavasti istutusten ja pienten taimien kastelussa. Kun kastelu tehdään varoen, ei siemenet lähde liikkeelle tai pienet, hentovartiset taimet kaadu. Hommasin viime vuonna tällaisen lumpeenlehden värisen painepullon, jolla on mukava sumutella. Paine pumpataan pulloon sen päällä olevalla systeemillä ja sen jälkeen on kevyttä ja vaivatonta ruiskutella vettä tasaisella suihkeella multaan tai vaikka kodin viherkasvien lehdille.

Illemmalla paistoin satsin sämpylöitä ja siemennäkkäriä. Sämpylöistä tuli "mukavasti" melkein tappovälineitä (tiiviitä ja painavia); annankin vinkin: älkää käyttäkö todennäköisesti liian vanhaa, avatussa pussissa ollutta, liian vähäistä kuivahiivamäärää ja kuvitelko, että sillä saa aikaan kuohkeita sämpylöitä. Nämä ovat nyt tiiviimpiä rakenteeltaan, kuin Real -ruisleipä ja arvelen, että saan heittää kaikki menemään. No, ehkä siemennäkkärit onnistuu paremmin, vaikka jo toistamiseen unohdin niistä suolan pois kokonaan...

Mukavaa lauantai-iltaa kaikkiin koteihin!

Hiihdä, kuin viimeistä talvipäivää!

Ihan pakko oli otsikkoon hiukan lainata Lidlin mainossloganin muotoa; "Elä, kuin viimeistä kesäpäivää" :). Meillä on nyt marraskuussa tosiaan eletty, kuin viimeistä kesäpäivää ja olen myös hiihtänyt, kuin viimeistä talvipäivää. Kesäpäivää vietettiin pyhäinpäivänä grillaamalla vuoden parhaat pihvit valkoisten hankien ympäröimänä, ja nyt olen jo päässyt aloittamaan myös hiihtokauden. Aika ihmeellistä muuten, että vasta 1.11. palautin kanat talvikotiinsa ja nyt jo on lenkkipolut hiihtokunnossa. Väliin jäi kokonaan se jokavuotinen, surullisen kuuluisa, synkkä, pimeä ja märkä syksy: tästä ei pidä lannistua, se kuulemma on tulossa ensi viikolla.

Heti, kun ensimmäiset lumihiutaleet saavuttavat maan pinnan, alan seurata Latutilanne -sivustoa. Se on netin kattavin tietopankki latujen kunnosta eri puolilla Suomea. Sinne voivat päivittää tietoja kaikki halukkaat ja siten siellä on todellakin erittäin ajankohtaiset tilannetiedot. Lisäksi siellä on oiva karttapalvelu, josta voi hakea kaikki lähialueiden ladut ja niiden kuntotiedot. Äärimmäisen kätevää :).


Eilen tutkailin Tuusulan ja Keravan tarjontaa, mutta päädyin kuitenkin lopulta Vantaan puolelle Vierumäen pururadan n. 2,8 km:n lenkille. Se on minulle tuttu aikaisemmilta vuosilta ja on yleensä auki ensimmäisten latujen joukossa ja pidetään kunnossa aina viimeiseen mahdolliseen päivään asti. Varustauduin teippaamalla kantapäät valmiiksi (viisastuneena aikaisemmilta vuosilta). Siippa toimii huoltojoukkonani, eikä pettänyt tälläkään kertaa; valmiiksi huolletut ja voidellut sukset odottivat minua autotallin seinään nojaillen. Siitä ne oli helppo poimia autoon mukaan ja suunnata talven ensimmäisille hiihdoille. Ja ei voi, kuin todeta, että VAU. Vantaan ulkoilualueiden kunnossapitotiimi oli tehnyt tehtävänsä ja huolella olikin; ladut olivat lähes yhtä upeassa kunnossa, kuin kevättalven puolella. ISO KIITOS!

Suksia jalkaan laittaessa yksi naishiihtäjä juuri lopetteli omaa osuuttaan. Hän kertoi hiihtävänsä luistelutyylillä ja kertoi, että tämä reitti on rankempi, kuin ne, mihin hän on tottunut Keinukalliossa. Kertoili myös, miten talvella hankitulla hiihtokunnolla hän voi kesällä juosta helposti puolikkaita maratoneja. Siinä hän on kyllä oikeassa; hiihto on todella monipuolisesti kehoa rasittava rankkakin laji. Hiihdossa on se mukava puoli, että siinä voi helposti säädellä rasittavuutta omien voimien ja tarpeiden mukaan. Ja ladulle mahtuukin monenlaista menijää. Useimmille yhteistä näyttää olevan ulkoilusta ja hiihdosta nauttiminen sekä jonkinlainen hiihtososiaalisuus; monesti tulee ladun varressa ihan tuntemattomien kanssa vaihdettua muutama sananen voitelun toimivuudesta tai muusta lajiin liittyvästä :).

Vantaan vierumäen lenkissä on mukavaa maaston vaihtelevuus; tasaisen lisäksi löytyy sopivasti sekä ylä- että alamäkiä. Ja halutessaan voi oikaista uudelle lenkille pulkkamäen yläosan kohdalla, jolloin ei tarvitse laskea pulkkamäen viereistä jyrkkää laskua ja sitä seuraavaa yhtä jyrkkää nousua. Siis kaikki muut voivat tehdä näin, paitsi minä, jonka jostain syystä täytyy aina ottaa kaikki mahdollinen ilo ja tuska irti ;). Mutta sallin muille kyllä oikoa, mistä haluavat ja parhaaksi näkevät (siis niiden järkevien tyyppien).

Pienenä varoituksena kaikille Vierumäen lenkkiä kiertäville; siellä on melko loppupäässä kohta, jossa on yllättävän vauhdikas ja jyrkkä mutka. Se kohta tulee heti oikealla olevan asuinrakennusalueen jälkeen. Mäki näyttää varsin loivalta ja viattomalta, mutta vauhti kiihtyy siinä yllättävän kovaksi ja kun oikein muna-asennossa viilettää, niin saa olla laskun loppupuolella tarkkana. Lasku kaartaa lopussa jyrkästi vasemmalle ja melkein väkisin meinaa oikean suksen kärki karata ladulta vieden koko suksen ja hiihtäjän mennessään. Tästä ei olisi haittaa muuten, mutta koska latu kulkee metsän keskellä, on siinä melko lailla vieressä kiviä ja puita. Ensimmäinen kierros kannattaakin mennä siitä kohtaa hiukan varoen ja vasta seuraavilla kierroksilla nauttia enemmän vauhdin hurmasta. Kun mutkan tuntee ja osaa siinä sopivasti hiukan kallistaa painoa suksien vasemmalle kantille, pääsee sen yleensä laskemaan hienosti latu-uralla pysyen. Sports trackerin mukaan huippunopeuteni oli tänään 52,3 km/h. En kyllä tiedä, pitääkö tuo lähellekään paikkansa, mutta aika kovalle ja kivalle vauhti joka tapauksessa tuntui. Kilometrejä kertyi eilen n. 14 ja tänään 9,8. Vain auringonpaiste puuttui, mutta ihan kaikkea sitä sentään ei aina voi saada.


Miksi sitten hiihdän, kuin viimeistä talvipäivää; syy on varsin selvä, eli ensi viikolle on luvattu plussakelejä ja vesisadetta. Päästäänkin ilmeisesti normaaliin syyssäähän, jolloin hiihdon joutuu vaihtamaan sadesauvakävelyyn. Mutta eipä lannistuta; vieläköhän huomenna pääsisi ladulle?

Se siitä silitysraudasta

Noin tarkalleen kolme vuotta palvellut Electroluxin höyrysilitysrauta teki eilen oharit ja lakkasi toimimasta. Tai tavallaan se kyllä toimi, sillä siihen tuli virta; se ei vain lämmennyt. Ihmetelin, kun vaikka kuinka silitin, ja lämpenemisestä kertova vihreä merkkivalo paloi, ei paita siitä yhtään silinnyt. Lopulta hoksasin kokeilla pohjaa ja se olikin ihan kylmä. Mikä lie mennyt tuohon hyvin siihen asti palvelleeseen ja rakkaaseen rakkineeseen. Kahden vuoden takuuhan oli tyypillisesti mennyt umpeen jo vuosi sitten. Niinpä kiikutin raudan kodinkoneliikkeeseen, josta se hoidettaneen kunniakkaasti pienlaitteiden hautausmaalle, eli kierrätykseen (näin ainakin uskottelen itselleni, sillä en soisi kaatopaikkojen näistä täyttyvän).


Nyt sitten pitäisi löytää uusi rakkaus ja samalla toivottavasti hiukan pidempi suhde. Niinpä tartuin rohkeasti puhelimeen ja otin yhteyden vakiomyyjääni. Olin ensin hiukan tutustunut netin laajaan maailmaan ja silitysrautojen salaperäiseen joukkioon. Rautoja on eri valmistajilta jos jonkinsorttista; on eri pinnoitteella päällystettyjä pohjia, höyrypaineita ym. Millä ihmeellä näitä voisi vertailla. Mihinkään peruskamaan en halunnut nyt tyytyä, kun olin kerran lähtenyt uutta valitsemaan jo edesmenneen rautani tilalle. Sen pitäisi varmaan olla joku turboahdettu versio, joka suunnilleen silittää kaiken itsestään :D.


Kyselin ensin, että kävisiköhän sellainen uudenlainen ladattava höyrysilitysrauta, joka on johdoton, eli ladataan latausyksikössä, ja sitten vain silitellään hymyssä suin kokonaan ilman tiellä olevia ja kangasta ruttaavia johtoja. Vastaukseksi sain aika hauskan; kauppias sanoi, että se on vähän vastaava, kuin entisaikaan, jolloin paksu rauta esilämmitettiin puuhellan päällä tulikuumaksi ja sillä sitten siliteltiin valmiiksi kostutettuja vaatteita ja muita kankaita. Muuten hyvä, mutta kun raudan lämpö jäähtyy, joutuu sitä uudelleen lämmittelemään ja muutenkin tuo alkoi hiukan epäilyttämään. Ei siis sitä hankintalistalle, sillä minä satun "kuulumaan silitysmyönteiseen ääriliikkeeseen" ja sen myötä silitän aina lähes kaiken pyykin (en sentään ole ihan friikki, eli en silitä sukkia ja alushousuja; lakanatkin hoidan ilman silittämistä kosteana vetäen ja sitten kuivuneena rullaten).


Luottokodinkonekauppiaani suosittelikin minulle seuraavaksi silityskeskusta; se olisi isompi, mutta itse rautaosa on kevyempi, sillä vesi laitetaan keskusyksikköön. Lisäksi sen pitäisi olla nopeakäyttöisempi ja muutenkin kuulemma sellainen kapine, jota ilman ihminen ei voi nykypäivänä tulla toimeen. Suosituksesta päädyin tutkailemaan keskuksia ja niiden ihmeellisyyksiä. No, miten tässä nyt näin kävi, eli nälkä kasvoi syödessä; tutkailin eri laitteiden höyrypaineita tietämättä, onko sillä oikeasti minkäänlaista merkitystä lopputuloksen kannalta. Muutakin siis, kuin myyjäliikkeen saamaan katteeseen ;). Mutta varmasti sillä täytyy olla merkitystä, ei sitä muuten ilmoitettaisi teknisissä tiedoissa. Ja tästä olen ylpeä; olen nyt ottanut mallia miespuolisilta perheenjäseniltäni, jotka uudesta autosta haaveillessaan tuijottavat vain hevosvoimia ja ulkonäköä sekä mihinkään liittymättömiä erilaisia extratoimintoja samalla unohtaen sen, mikä ehkä muuten olisi järkevin ostos. Esim. pienimoottorinen ja pienihevosvoimainen "karvalakkimalli" kuluttaa varmasti vähemmän bensaa ja on muutenkin turvallisempi; se ei todennäköisesti myöskään herätä muissa tienkäyttäjissä mitään tunnereaktioita (pientä sääliä lukuun ottamatta), eikä siten yllytä esim. ylinopeuslukemiin yltäviin kiihdytyksiin.


Olin jo löytänyt yhden Tefalin silityskeskuksen, mutta onnekseni sitä ei ollut liikkeessä saatavilla; oli vain mallikappale. Niinpä päädyin vielä tutkailemaan tarjolla olevaa mallistoa ja TADAA, siellä se oli; Paras höyrypaine ja muutenkin aivan uskomattomilla ominaisuuksilla varusteltu Philipsin malli, joka sunnilleen liukuu itsestään vaatteen päällä ja silittää kevyestä olemuksestaan huolimatta kankaan, kuin kankaan. Ja mikä ihmeellisintä; siinä ei valita lainkaan silityslämpötilaa, vaan laitteen herkkä sensori tunnistaa materiaalin ja valitsee automaattisesti sopivan silityslämpötilan. Raudan voi myös huoletta jättää silitettävän vaatteen päälle, vaikka itse laite olisikin päällä, eikä mitään vaarallista pitäisi tapahtua. Nyt täytyy sanoa, että kun näin laitteen tämän linkin takaa löytyvän sivuston alaosassa sijaitsevan esittelyvideon, se oli menoa; rakkautta ensi silmäyksellä. Tulevaisuus olisi minun ja Philipsin yhteinen. Näen jo pitkäikäisen taipaleemme johtavan hamaan tulevaisuuteen; näyssäni taivallamme yhteistä, äärimmäisen sileää, polkua ja höyry on muuttanut ympäristön romanttisen usvaiseksi. Usvassa erottuu vain futuristisen sinisävyinen silitysraudan valo, joka näyttää vähintäänkin humanoidin silmältä ja saa varmasti naapuritkin kateellisiksi; minä ja Philip(s) ♥.