Mutta sateinen sää on mahdollistanut kotilokävelyn, joka on uusi harrastukseni. Sade on oikeastaan edellytys lajin harrastamiselle. Tänä vuonna treeniolosuhteet ovat olleet niin suotuisat, että mahtaakohan tästä tulla jonain vuonna vielä olympialaji. En ihmettelisi, sillä nykyään lajeja on mieletön määrä ja mitä kummallisempia "virityksiä" on päässyt lajikirjoon mukaan. Olympialajien monipuolistuminen hankaloittaa kisojen hahmottamista ja tekee niistä kovin pitkäkestoiset. Mutta toisaalta on saanut tutustua uusiin lajeihin, ja varmasti kisoihin mukaan pääseminen on näiden oudompien lajien harrastajille mahtavan hieno asia.
Palataanpa aiheeseen; jos näet henkilön tallustavan juuri vesisateen jälkeen asfaltoidulla jalkakäytävällä muovikassi tai muu astia kädessään ja kumisaappaat sateen jälkeisissä lätäköissä iloisesti litsyen, olet todennäköisesti bongannut kotilokävelijän. Kotilokävelijän erottaa marjastajista ja sienestäjistä siitä, että marjastajat ja sienestäjät kävelevät reippaasti, pää pystyasennossa metsään päin tiiraillen ja samalla etsien ojanpenkalta mahdollisimman hyvää, tieltä metsään singahtamiseen sopivaa, kohtaa. Sen sijaan kotilokävelijä kulkee verkkaisesti hieman kumarassa asennossa ja katse on naulittuna vuoroin tiukasti asfaltin pintaan ja vuoroin tien viereisiin nokkos- tai voikukkapuskiin. Itse olen havainnut, että ihan paras tapa on katsoa viistosti alhaalta asfaltin pintaa siten, että siitä erottaa hyvin pienetkin kohoumat. Ja jos (kun) hyvä tuuri käy, löytyy runsaasti etsinnän kohteena olevia esiintymiä; KOTILOITA! Jos joku toinen on jo kulkenut parhaaksi kotiloalueeksi havaitsemaani reittiä ennen minua, on siitä vain hyötyä (toisin, kuin marjastaessa, jolloin mitään ei ole jäljellä noukittavaksi). Nimittäin meitä kotilokävelijöitä on vielä sen verran vähän, että nuo toiset talsijat eivät osaa arvostaa lajia ja tallovat surutta tiellä olevien kotiloiden päälle tietämättä, että näin auttavat kotilokävelijää suuremman saaliin löytämisessä. Nuo tallatut kotilot houkuttelevat paikalla läjäpäin ehjiä yksilöitä, jotka ilmeisesti harrastavat kannibalismia ja tulevat herkuttelemaan kuolleen serkkunsa jäämistön kimppuun. Tällaisen "läjän" löytäminen saa kotilokävelijän hihkumaan riemusta ja keräysastian täyttymään nopeammin.
Olen havainnut, että kotilokävely onnistuu myös koirien kanssa, joten ulkoilutus sujuu siinä samalla. Koirat kyllä hiukan ihmettelevät jatkuvaa pysähtelyä, mutta siinä ne saavat nyt maistaa omaa lääkettään; tavallisesti se olen minä, joka aamukiireessä pysähtelyyn kyllästyneenä hihnaa kiskoen yritän saada koirat etenemään edes kohtuullista tahtia. Nyt roolit ovat päinvastaiset ja se olenkin minä, joka pysähtelee ja koirat kiskovat hihnan toisessa päässä. Sää vaikuttaa myös siihen, voiko lajia harrastaa koirien kanssa ...ainakin jos rotuna sattuu olemaan pari afrikkalaista alkuperää olevaa basenjia ja säässä on vielä hiukankin sateen uhkaa. Silloin lenkki jää lyhyeksi; koirat etsivät ensimmäisen mahdollisen hyväksi havaitsemansa paikan tarpeiden tekemiseen (se ei ole heille kovin helppoa, sillä olen huomannut, että kriteerit tarpeentekopaikalle ovat ainakin näillä meidän yksilöillä varsin korkealle asetetut). Kun ne ovat pyörineet valitsemassaan paikassa viitisen minuuttia peräpäätään sopivaan asentoon asetellen, ne tekevät tarpeensa äärimmäisen nopeasti ja sitten tapahtuu seuraavaa: koirien sisäinen navigaattori alkaa huutaa: TEE U-KÄÄNNÖS, TEE U-KÄÄNNÖS HETI, KUN MAHDOLLISTA! Sen jälkeen ei olekaan mitään asiaa jatkaa kotilokävelyä, vaan koiramme säntäävät kovaa vauhtia takaisin kotiin sisälle kuivaan ja lämpimään paikkaan ja yleensä kääriytyvät vielä mielenosoituksellisesti sohvalla lojuvan viltin kätköihin.
Joku saattaa nyt ihmetellä, että mistä ihmeestä minä tässä oikein kirjoittelen. En suinkaan yritä hävittää Suomen kotilokantaa kaikkien puutarhureiden iloksi, vaan yksinkertaisesti monipuolistaa kesäkanojeni, Angelinan, Pikku-Lillan, Viljon ja Sniggen aamubrunssia. Kanat ovat aivan hulluna kotiloihin ja siksi nöyryytän itseäni näillä kotilokävelyillä ja jopa siippakin on kotiloita keräillyt (tosin ottanut koirat aina mukaan hämäykseksi). Olemme jopa kartoittaneet lähialueilta tienpätkät, joilla saalis on takuuvarma ;). Tällä hetkellä taidamme olla lajin ainoat harrastajat ja sen vuoksi varma mitalikaksikko mahdollisissa tulevissa kisoissa. Mutta nyt, kun julkaisen tämän, saattaa käydä sama, kuin Pokemon Go:lle; laji räjähtää käsistä ja jatkossa muut jalkakäytävillä liikkujat saavatkin varoa näiden kahden lajin harrastajia. Pokemon -villitys taitaa olla hiukan hiipumaan päin, joten kotilokävelijät ovat selkeästi aluevaltaajina vahvoilla :).
Ja sitten vallan muihin asioihin; Mr Green oli pari päivää sitten saavuttanut narulla mitattuna 155 cm:n koon ja näyttää oikein hyvinvoivalta. Kokoa saisi kyllä tulla vielä reilusti lisää. Kotipihalla kompostin on vallannut yksi jättikurpitsalajike ja sen valtaisan lehvästön suojissa on jo hyvän kokoinen kurpitsan alku kurkistelemassa. Jotta yhtään saatte käsitystä mittasuhteista, niin kuvassa olevien isoimpien kurpitsanlehtien läpimitta on tällä hetkellä 62 cm.
Jättikasviksista olen saanut saalista jo tomaatista, joka kantaa reippaan kokoisia pihvitomaatteja. Noukkimani tomaatti painoi 385 g ja odottaa nyt viipaloituna leivän päälle pääsemistä.
Tässä iloksenne tämän aamuisia kuvia toivottamaan kaikille lämmintä ja aurinkoista elokuun päivää ♥!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti