lauantai 5. syyskuuta 2015

Kirjoja, jotka tulevat iholle...

En aio nyt kirjoittaa teille kirja-arvosteluja, sillä aivan loistavia sellaisia on netti pullollaan. Hyvän kirja-arvostelun tulee kertoa riittävästi juonesta paljastamatta sitä kuitenkaan liikaa. Tässä kirjoituksessani keskityn nyt enemmänkin lukemisen aikaansaamiin tunnetiloihin ja lukunautintoon :). Juonen jätän jokaiselle itselleen selvitettäväksi :). Väritän tätä kirjoitustani pihalta nappaamillani, mielestäni aistillisilla kuvilla, sillä kirjoista kuviksi saa vain kansikuvat. Aloitan sinisellä sävyllä, joka toistuu myös kansikuvissa:



Kesällä oli niin paljon puuhaa, etten kauheasti ehtinyt lueskelemaan tai edes seuraamaan pinnalla olevaa kirjallisuutta. Kesän lopuksi piipahdin kirjastoon ihan vain uteliaisuuttani vilkaisemaan uutuus -hyllykköä, jonka tunnistaa oransseista "viikon laina-aika" lappusista. Tällä hyllyköllä käyn usein "heräteostoksilla" ja täältä käteen osuukin enimmäkseen minulle täysin tuntemattomien kirjailijoiden teoksia, usein esikoisteoksia, joka osoittautuvatkin oikeiksi ahmittavina luettaviksi helmiksi.

Tällä kertaa silmiini osui kirja nimeltä "Kirjeitä Saarelta". Kyseessä on Jessica Brockmolen esikoisteos ja jotenkin ehkä sinisen herkkä kansi sai kiinnostukseni heräämään. Kyseessä on molempiin maailmansotiin sijoittuva teos, joka on kirjoitettu kirjeiden muodossa. Aloittaessani lukemista vasta huomasin tuon jännän metodin, että kirja todellakin koostuu pelkistä kirjeistä. Olin ensin, että voi apua, tämä ei voi mitenkään olla minun juttuni (olen aina ollut hiukan huono esim. novellien lukija ja näin tässä uhkana jotain samaa lyhykäisyyttä ja irrallisuutta). Mutta sitten, kun pääsin alkuun, en voinut enää laskea kirjaa käsistäni. Tässä on kyllä kuvattuna vuosisadan alun rakkaustarina niin koskettavasti ja siten, että lukijan mielikuvitukselle jää tilaa. Kirjaa lukiessani saatoin tuntea merituulen kasvoillani, kaikki tuoksut, äänet... Tämä herätti niin voimakkaita tunteita, että minun oli pakko suositella sitä heti Suville, joka käsittääkseni sitten myöskin ahmi kirjan lomamatkansa aikana. Suvilta tuli viestejä siitä, millaisiin tunnemyrskyihin hän oli joutunut, joten lienee samoilla linjoilla kanssani :).


Kirja on nopealukuinen kirjemuodon vuoksi, eikä sivujakaan ole turhan paljon kahlattavaksi. Teos on luettu loppuun melkein liiankin nopeasti ja jäljelle jää tyhjä tunne; "mitä minä nyt teen!". Kerrassaan Ihana kirja isolla I-kirjaimella <3! Suosittelen ehdottomasti ja kirjaan tempautuakseen kannattaa heti lukea alkua pidemmälle.







Kun sitten palautin tämän kirjan kirjastoon, silmiini osui heti seuraava houkutteleva teos täyttämään "Kirjeitä Saarelta" jättämää tyhjiötä. Ikävä kyllä tämäkin oli siinä viikon laina-aika -hyllyssä; melko pientä fonttia melkein 550 sivua. Tässä sadonkorjuuajan keskellä tiesin heti, ettei yhtälö tule onnistumaan. Päätin kuitenkin ainakin aloittaa kirjan ja sitten vaikka varata ihan normilainana viimeistelyä varten. Kyseessä oli Pulizer -palkittu kirjailija Anthony Doerr ja teos "Kaikki se valo, jota emme näe".


Tämä kirja on JÄRISYTTÄVÄ lukukokemus <3! Rakkautta ensi lukemalla. Jokainen sivu on niin intensiivisesti kirjoitettu, ettei sanaakaan voi jättää lukematta. Voi olla jopa, että tämä on luettava joskus uudestaan rauhallisemmin keskittyen ja ilman ahmimista ;). Ehkäpä talven aikana jopa innostun tarttumaan englanninkieliseen alkuperäisteokseen, niin saan kokea jotain uutta tuttujen tapahtumien lisäksi. Kirja on herkullinen, kuvaava, lumoava, järkyttävä, rakastettava, kaunis, herkkä; hyvin monenlaisia tunteita herättävä taideteos. Tämä on varmasti yksi parhaimmista, ehkä jopa parhain, kirja, mitä olen koskaan lukenut. Arvatkaapa, millaisen tyhjiön koin, kun olin lukenut tästä viimeisen sivun. No, ennen sitä hetkeä kävi niin, kuin olin aavistanutkin; viikon laina-aika ei riittänyt mitenkään, kun oli lukemisen ja töissä käynnin lisäksi muutakin pakko tehdä.

Aloin suunnitelmani mukaan katselemaan varaustilannetta; epätoivo iski, kun huomasin, että pääkaupunkiseudun kirjastoissa oli yli 1500 lukijaa jonossa odottamassa kirjaa lainaan! Järvenpään, Tuusulan ja Keravan kirjastoissa oli hiukan lohdullisempi tilanne, mutta sielläkin varaus olisi tiennyt viikkojen odotusaikaa. En voisi siis mitenkän päästää kirjaa käsistäni! Mietin jo, että jos ei muu auta, menen kirjakauppaan ja ostan sen itselleni. Yrittänyttä ei laiteta, joten marssin nolona kirjastoon tunnustamaan siellä tiskin takana seisovalle erittäin mukavan ja viehättävän oloiselle nuorelle miehelle, että en ehtinyt viikossa lukea kirjaa, joka minun olisi pakko kuitenkin saada lukea. Hän katsoi minuun iloisena hymyillen ja kertoi, että minun ei tarvitse luopua kirjasta :D. Mikä helpotus! Riitti, että menin lainausasiassa paikan päälle ja sain siten toisen viikon armonaikaa (ja se riittikin yhden päivän laina-ajan ylityksellä).

Semmoinenkin tässä sattui, että varaustilannetta tarkastellessani huomasin, että Keravan kirjastossa olisi ollut yksi kappale tätä kirjaa hyllyssä (pikalaina, jota ei voi varata). Minun oli pakko mennä silloin töihin ja laitoin Suville viestiä, että ryntää heti kirjastoon. Suvi vaan oli hänkin jo töissä, eikä pääsisi kirjastoon. Hän totesi, että Teemu voi töistä päästyään käydä sen lainaamassa. Ajattelin, ettei ikinä onnistu, mutta myöhemmin selvisi, että Teemu oli saanut kuin saanutkin kirjan ja näin sain koukutettua Suvinkin tähänkin lukunautintoon.



Kirja kertoo sokeasta tytöstä ja saksalaispojasta. Enempää en aio kertoa, vaan jokainen saa itse lukea tarinan sisällön ja rakastua kuvauksia pulppuavaan, elämänläheiseen, suorastaan iholle tulevaan kerrontaan :). Kirja on kirjoitettu sekin aika erikoiseen muotoon; kappaleet ovat lyhyitä ja kertovat vuorotellen sekä tytön että pojan elämänkulusta. Lyhyet kappaleet ovat käteviä, niin ei tarvitse jättää kappaletta kesken jonkin muun tekemisen vuoksi. Tätäkin kirjaa lukiessa muuttuivat kuvaukset lähes eläviksi. Saatoin tuntea meren suolaisen tuoksun, pienten puisten koristeveistosten ja kosteiden, kierteisten simpukoiden tunnun sormissani, värit, äänet, maut... Sain myös huomata, että sokeus ei estä kokemasta valoa ja värejä. "Näkeminen" vain tapahuu näköaistin sijaan muiden aistien välityksellä. Nuo kaikki muut aistit saavatkin kirjassa suuren merkityksen.

Kirjaan toi aivan oman ulottuvuutensa se ristiriita, mikä voi olla natsisaksan kammottavan ajatustavan ja saksalaisen nuoren miehen kasvun välissä. Lasten kasvu kun on todellisuudessakin tapahtunut kaiken sen hirviömäisen aivopesun keskellä. Lapsen viattomuus kohtaa kirjassa raaán todellisuuden. Yleensä kirjoissa ja elokuvissa paha on paha ja hyvä on hyvä, mutta tämä kirja myllertää koko mustavalkoisuuden ja hämmentää jopa omiakin tunteita ja ajatuksia.

Kaiken kaikkiaan tämä herkullinen kirja on mielestäni sellainen, joka ehdottomasti täytyy kaikkien kynnelle kykenevien lukea. Ja mahdollisimman pian, sillä luin jostakin, että elokuvaoikeudet olisi jo myyty ja tästä ehkä saadaan vielä nauttia menestyselokuvankin merkeissä. Mutta lue ensin!

4 kommenttia:

  1. Oikein mukavasti välitit lukutunnelmiasi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Heidi! Olen lukenut sinun ja muidenkin kirja-arvosteluja ja ne ovat niin täydellisiä, etten kokenut minulla olevan lisättävää sille saralle :). Sen vuoksi nyt tällainen hieman erilainen lähestymistapa samaan aiheeseen. Olisi kiva, jos tälläkin joku innostuisi tarttumaan kirjaan ja uppoutumaan sen tuomaan mielikuvitusretkeen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Sunne! Olen lukenut tuon "Kaikki se valo jota emme näe" - huikaiseva kirja! Suosittelen myös lukemaan Pauliina Rauhalan Taivaslaulun. Kertoo nuoren lestadiolaisäidin tarinaa - myöskin huikaiseva kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin kuullut tuosta Taivaslaulusta. Pitää lukea, kiitti vinkistä :)!

      Poista