Hiihdän perinteisellä tyylillä ja suosin voideltavia suksia. Moni karttaa niitä sen vuoksi, että voitelussa on oma hommansa. Voideltavilla suksilla vain on ihan parasta hiihtää silloin, kun voitelu on onnistunut tai edes sinne päin, joten se vaiva kannattaa nähdä ja parilla perusniksillä ja voiteella pärjää. Itse en voi vinkkejä jakaa, kun minulla toimii voiteluhuolto suurimmksi osaksi ilman omaa osaamista. Minulla nimittäin on käynyt aivan älyttömän hyvä tuuri suksihuollon kanssa; hain aikanaan "yhden miehen huoltojoukkoni" Rukalta asti ja se on kyllä ollut kaikin puolin kannattava hankinta; hän jaksaa aina laittaa sopivat voiteet ja on muutenkin avuksi ja kannnustaa :D. Iso Kiitos!
Sitten, jos haluaa päästä helpommalla, on myös erilaisia pitopohjasuksia. Omani sellaiset toimivat ihan kohtuullisesti nollakelillä, mutta niissäkin on huolehdittava riittävän usein tapahtuvasta pohjan puhdistamisesta puhdistusaineella ja laitettava nestemäistä luistoa lisäävää ainetta. Eli ei nekään kyllä ihan huoltovapaita ole. Jos pohjaa ei puhdista, menee ne karvat tai huokoset tai mitä siellä nyt onkaan, tukkoon ja silloin pitoa ei ole. Ja ilman pitoa ei kyllä voi hiihtää muuten, kuin tasatyönnöillä etenemällä tai harrastamalla luistelutyyliä. Mutta kyllä pitopohjasukset ovat varmasti ihan hyvä kompromissi, jos ei ole välttämätöntä saada sitä parasta mahdollista luistoa ja pitoa irti suksista :).
Suksissa tärkeää on pohjaominaisuuksien lisäksi jäykkyys. On valittava sen mukainen jäykkyys, miten on voimaa ponnistaa suksella, eli miten saa pitoalueen painettua latua vasten ponnistusvaiheessa. Tähän vaikuttaa eniten hiihtäjän paino ja sen lisäksi hiihtokokemus ja osaaminen; kilpasuksi on aina jäykempi, sillä kilpahiihtäjillä on enemmän tekniikkaa ja voimaa ponnistamiseen. Ei siis kannata hankkia hienoja kilpasuksia, sillä niiden kanssa voi käydä niin, ettei niillä pystykään tavallinen laduntallaaja hiihtämään. Suksi kannattaakin valita aina käyttäjän mukaan, eikä niinkään ominaisuuksien ja mahdollisten teknisten hienouksien :).
Olin ottanut eilisen saldovapaksi ainoastaan se mielessä, että pääsisin hiihtämään. Eri kuntien sivuilta ja facebookin kautta etsin tietoa latutilanteesta. Selvisi, että lähialueella pisin lenkki valmista latua olisi Tuusulanjärven pohjoispäässä sijaitseva Järvenpään jäälatu. Kunhan talvi etenee pidemmälle, tulee vastaavanlainen lenkura myös Tuuulan puolelle järven eteläpäähän sekä niitä yhdistävä yhdyslatu. Lisäksi siellä on ajettu matkaluisteluradat hiihtolatujen viereen. Ihanteellinen ulkoilupaikka :)!
Hykertelin innoissani jo lastatessani kamppeita autoon. Siinä on vain joku ihan kummallinen fiilis; menemisen meininki :). "Evääksi" otin mukaan pieneen termariin lämmintä mansikkamehua; siitä saisi mukavasti energiaa hiihdon aikana. Mehun olin voittanut kurpitsakilpailuista ja se oli odottanut jotain tällaista riittävän juhlallista hetkeä. Vaatetus mukaili samaa linjaa, kuin tuossa muutaman päivän takaisessa sauvakävelykirjoituksessani. Mukaan autoon kannattaa pakata myös lämmintä vaatetta. Hiihtäessä tulee hiki ja jos ei heti pääse hiihdon jälkeen lämpimään, kannattaa olla jotain vaatetta hiihtovaatetuksen päälle laitettavaksi. Lisäksi mukana on hyvä olla kuivat käsineet ja kuiva pipo tai muu päähine. Innostuksesta huolimatta kannattaa keskittyä pakkaamisvaiheessa, jotta mukaan tulee otettua myös sukset, sauvat ja monot ;).
Hiukan jännitin, missä kunnossa latu olisi, kun aamupäivällä suuntasin Järvenpään Vanhankylänniemeen, jossa jätin autoni rannan lähellä olevalle parkkipaikalle. Kun pääsin suksineni rantaan, suorastaan häikäistyin; -13 astetta pakkasta, ihana auringonpaiste ja kauniit järvimaisemat sekä upeassa kunnossa oleva latu! Tämä oli NIIN HIENOA! Siitä vain sitten sivakoimaan.
Alkuun sain hiihdellä melkein yksin. Muutama hahmo näkyi kauempana pienenä pisteenä sekä luisteluradalla, että hiihtoladulla. Ulkona liikkuessa, en pidä mitään napikuulokkeita tms. korvilla, vaan kuuntelen luonnon ääniä ja muitakin. Hiihtäessä tuulen ääni kuuluu vaimeana pipon läpi. Pakkaskelillä suksista kuuluu nihkeä, hiukan kitkaisenkin kuuloinen tasainen suhina ja ihana narskahdus katkaiseen suhinaäänen aina sauvan osuessa lumeen. Jos sauva uppoaa jäähän asti ja pureutuu ottamaan siitä vauhtia, on tuo narskahdus erilainen, sellainen terävämpi. Ajoittain kuului myös liikenteen ääntä, kun jokunen auto ajoi järven itäreunalla kulkevaa tietä pitkin.
Yhden lenkin pituus on n. 6 km. Kaksi ensimmäistä kierrosta hiihdin putkeen ja sen jälkeen pysähdyin pienelle tauolle juomaan mehuani. Uutta virtaa saatuani päätin hiihtää vielä yhden kierroksen. Mukavaa, kun saa itse päättää oman tahdin sekä matkan pituuden. Kolmannella kierroksella huomasin, kuinka järvelle oli tullut muutakin elämää: Kunnossapitäjä aurasi ensin luisteluradan ja siirtyi sitten lanaamaan luisteluhiihtolatua. Samaan aikaan joku liikkui jäällä moottorikelkalla kaira mukanaan. Ajattelin, että hän on tullut pilkille, mutta selvisi, että hän mittasi jään paksuutta. Myös purjehiihtäjä viritteli vempaimiaan ja yritteli saada purjetta ylös aika vähäisessä tuulessa. Muutama koiranulkoiluttaja liikuskeli jäällä ja jäärataa pitkin kiisi erilaisin luistimin varustautuneita matkaluistelijoita. Lisäksi näin yhden avannosta nousemassa olevan avantouimarin sekä kävelijöitä, joista osa liikkui jääradalla ja osa muualla jäällä. Kaikenkaikkiaan porukkaa oli edelleen liikkeellä vain muutama kymmenen.
Kolmannen kierroksen puolessa välissä perääni tuli hiihtämään mieshenkilö. Ajattelin ensin, että kohta hän pyyhältää ohitseni, mutta hän jäikin siihen perään hiihtämään samaan tahtiin kanssani. Ensin ajattelin, että tilanne on kiusallinen, mutta sitten ajattelin, että kyllä hän ohi pääsee vaikka viereistä latua, jos vain haluaa ja jatkoin hiihtämistä omaan tahtiini. Kun tulin kohtaan, mistä lähti latu autolle päin, päätin joko lähteä kokonaan pois tai ainakin pitää toisen tauon. Pysähtyessäni ladun viereen, sanoin perässä hiihtäneelle miehelle, että nyt hän pääsee hyvin ohitseni. Hän ei mennytkään ohi, vaan pysähtyi siihen ja totesi, että minulla oli niin sopiva tahti, että siinä oli ollut hyvä hiihtää. Olin innoissani ja ylpeä; minulla on sopiva tahti :)!. Mutta sitten hän lisäsikin heti perään, että tahtini on juuri sopiva hänenkaltaiselleen vanhemmalle miehelle. Siihen lopahti innostus; vai että vanhemmalle miehelle. No, en oikeasti kiukustunut, sillä hän oli erittäin mukava ja rupattelimme siinä enemmänkin ja jaoimme hiihtokokemuksiamme. Jos tahtini on ylipäätään sopiva minkäikäiselle miehelle vain, on se hieno asia :). Hän tiedusteli myös suksistani, että onko ne hyvät ja sain todeta, että erinomaiset. Siitä hän sitten lähti hiihtelemään ja minä jäin juomaan mehuani. Samalla tauolla tuli täti-ihminen myös tiedustelemaan minulta voiteluvinkkejä. Sainkin huomata, että hiihtäjät ovat varsin sosiaalista porukkaa.
Jatkoin vielä neljännen kierroksen ja hiukan reilussa kahdessa tunnissa olin hiihtänyt melkein 25 km. Ihan hyvä näin kauden avajaiseksi :D. Olo oli aika euforinen; yli kaksi tuntia lähes jatkuvaa kokonaisvaltaista liikettä; jäällä hiihtäessä kun ei ole alamäkilepuutuksen mahdollisuutta.
Toivoisin niin, että hiihtotartunta iskisi mahdollisimman moneen; upea tapa liikkua omalla tahdilla samalla maisemista ja ulkoilmasta nauttien! Ja suksivoitelupalveluitakin löytyy monesta paikasta, usein jopa ulkoliikuntapaikoista latujen ääreltä, joten sitäkään ei tarvitse välttämättä itse tehdä ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti