Runo

Surun murtama pakenee,

juoksee epätodellista vauhtia, mitään näkemättä.

Kunnes törmää todellisuuteen,

kuin jonkun virittämään lasiseinään.

Aika pysähtyy, liike lakkaa,

ympäröivä todellisuus kiitää ohi pikakelauksella.

Kuluu minuutteja, tunteja, vuorokausia, viikkoja, kuukausia,

ehkä jopa vuosia.

Surun murtama alkaa liikkua,

hitaasti, kuin ilma olisi paksua hyytelöä.

Hengittäminen on edelleen vaikeaa, tuskallista,

sisäänhengitystä seuraa uloshengitys.

Liike kevenee,

Surun murtama alkaa saavuttamaan ympäröivää todellisuutta.

Vauhdit sulautuvat yhteen, ympäröivä todellisuus tuntuu hidastuvan,

kunnes on vain yksi todellisuus.

Kauniit yhteiset muistot siivittävät liikettä ja lopulta täyttävät todellisuuden.

Muistot kantavat surun murtamaa, elämä eheyttää.

Jotain kaunista on edelleen olemassa.

Saavutetussa todellisuudessa löytyy tasapaino.

Näin onkin hyvä jatkaa.

... täytyy vain jaksaa uskoa

Ystävälleni ♥